Viime päivinä on eräissä suurissa medioissa uutisoitu siitä, miten myös moni kirkkoon kuulumaton saa Suomessa edelleen kristilliset hautajaiset. Asian taustalla lienevät yleensä ennen kaikkea pitkä kansankirkollinen perinne, vainajan omaisten oma pyyntö, hautaustoimistojen toimintakulttuuri, kansankirkon halu palvella, saatu kristillinen kaste ja mahdollinen tieto siitä, että hautaan siunaaminen ei olisi vainajan oman tahdon vastaista – kirkosta eroamisesta huolimatta.
Pitänee myös paikkansa, että kristillisen hautaan siunaamisen ja muistotilaisuuden rinnalla ei aina ole saatavilla muita, ei-uskonnollisia vaihtoehtoja, tai sellaisista ei ehkä ole tietoa. Hautauskulttuurin muuttumista on kuitenkin ennustettu. Monikulttuurisuuden lisääntyminen tuo hautauskulttuuriin enenevästi uusia piirteitä. Jos kirkosta eroaminen korreloi hautajaisten muutoksien kanssa, myös uskonnottomien hautajaisten voidaan olettaa lähivuosina huomattavasti lisääntyvän.
Papilla ei ole automaattista velvollisuutta siunata hautaan muita kuin kirkon jäseniä. Käytännössä on kuitenkin kirkkojärjestyksen ja piispainkokouksen vuonna 2009 antaman ohjeen mukaisesti niin, ettei pappi voi tehdä kaikkia kirkkoon kuulumattomia koskevaa ennakollista päätöstä olla siunaamatta kirkkoon kuulumattomia vainajia. Asiat onkin siksi ratkaistava kirkkojärjestystä noudattaen, tapauskohtaisesti ja omaisten kanssa keskustellen. Vainajan mahdollisesti tiedossa olevaa omaa tahtoa on myös luonnollisesti noudatettava. Siunaamatta jättämiselle voi olla myös muita tapauskohtaisia perusteluita. Siunaamisen vaihtoehtona voi olla myös rukoushetki.
Tulevaisuudessa seurakuntien resurssit vähenevät. Tämä näkyy aikanaan myös henkilöstön määrän pienentymisenä.
YLIPÄÄTÄÄN EDELLÄ kuvatut tilanteet edellyttävät papilta myös sielunhoidollista kokemusta ja ymmärrystä. Kyse on myös mahdollisuudesta evankeliumin sanoman levittämiseen. Kansankirkko on ollut kauan oikealla asialla halutessaan sulkea helmaansa mahdollisimman monet tässä maassa asuvat. Mutta yhtenäiskulttuurin katoaminen asettaa kirkon tulevina vuosina hautauksissakin uuteen tilanteeseen.
Muiden kuin kirkon omien jäsenien hautaan siunaamiseen liittyy tulevaisuudessa monia kysymyksiä. Osa niistä on teologisia, osa taloudellisia ja kulttuurillisia. Luterilaisilla seurakunnilla on lakisääteinen velvollisuus tarjota hautapaikka kaikille vainajille. Mutta valtiolta tuleva rahoitus ei kata hautaustoimen kaikkia kuluja. Monet seurakunnat veloittavat muiden fasiliteettien käytöstä kirkkoon kuulumattomilta jäseniään enemmän.
Tulevaisuudessa seurakuntien resurssit vähenevät. Tämä näkyy aikanaan myös henkilöstön määrän pienentymisenä. Tällöin voi nousta myös uudenlaisia kysymyksiä siitä, mihin kaikkeen pappien ja kanttoreiden on ehdittävä, jos he todellisuudessa hautausasioissa palvelevat huomattavasti seurakunnan jäsenmäärää suurempaa väestöä. Asiassa on kirkossa varmasti jopa vastakkaisia näkemyksiä. Lopulta ne kristalloituvat myös teologiseksi kysymykseksi siitä, mikä kaikki on lopulta seurakunnan tehtävää työtä.
Vaikka aihe on herkkä ja monen mielestä ehkä vaikeakin, olisi kirkossa jatkuvasti jaksettava paneutua hautaan siunaamisen teologisiin ja muihin kysymyksiin.
Lue myös:
Tuhkahautauksista tuli uusi normaali – Pian hinnat nousevat
Ilmoita asiavirheestä