Pääkirjoitus: Kirkon sisäinen henkien haistelu ei kuulu ehtoollispöytään

Kuva: Jukka Granström

Ovatko herätysliikkeiden ”vain omassa piirissä” vietettävät ehtoolliset ”oikeaa ehtoollisen viettämistä”? Tätä piispa Matti Revon hiljattain Radio Deissä herättelemää kysymystä käsittelee verkkokolumnissaan Sleyn kotimaan työn johtaja Juhana Tarvainen.

Vaikka ”epäpätevä”-sanaa ei käytettykään, Tarvainen toteaa tekstissään, että mikäli järjestöehtoollisia pidetään epäpätevinä, joudutaan kysymään, onko kirkollisen yhteyden minimivaatimus jo katkennut?

Molempien kysymykset ovat aiheellisia. Asia on teologisesti erittäin keskeinen.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papin Kirkkokäsikirjan mukaisesti toimittama ehtoollinen on tietenkin teologisesti oikea ja pätevä. Itse järjestöjen messutoiminta on tilapäistapauksissa kirkkoherran ja säännöllisen toiminnan kohdalla seurakunnan hakemana tuomiokapitulin luvan varassa. Näin se voidaan ymmärtää osaksi seurakunnan toimintaa.

Vastaavasti on tietenkin edellytettävä, että järjestöissä ei epäillä luterilaisten paikallisseurakuntien messujen ehtoollisen pätevyyttä, toimittajien sukupuolesta riippumatta: yhteyden vaaliminen koskee kaikkia eikä kirkon sisäinen henkien haistelu kuulu ehtoollispöytään.

ERÄIDEN HERÄTYSLIIKKEIDEN pitkälti virkakysymyksen vuoksi syntyneet jumalanpalvelusyhteisöt ovat 2000-luvulla jo vakiintuneet.

Järjestöjen messuilla on kirkossa paikkansa. Mutta jos uudet sukupolvet kasvaisivat jumalanpalvelusyhteisöissä ilman yhteyttä paikallisseurakunnan jumalanpalveluselämään, ei se rakenna kirkon ykseyttä. Todellisuutta saattaa jo olla se, että kirkon sisäiset eri messumaailmat ajautuvat erilleen. Onko se moniäänisyyden hinta?

Jos näin olisi, juuri tässä voi olla kansankirkon sisällä paisuva uusi ongelma. Tällä tiellä ei pitäisi kulkea liian kauas. Jo ennestään on herätysliikkeitä, jotka saavat kirkko-oppimme näyttämään vähintäänkin mielenkiintoiselta.

Kirkon ykseys on vakava asia. Kansankirkko on tänään jakolinjojen ja pirstaloitumisen repimä. Onko sitä ykseyttä oikeasti enää olemassa? Toivottavasti on.

Jos ehtoollisestakin tulisi jakava muuri, saatamme elää kirkkomme ykseyden viimeisiä päiviä.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliMaailmankuulu Gaia kutsuu Helsingin tuomiokirkossa rukoukseen luomakunnan puolesta
Seuraava artikkeliMysteerikuva: Kuka on nuori henkilö, jonka kampaus tuo mieleen 1980-luvun?

Ei näytettäviä viestejä