Pääkirjoitus: Kohti rauhaa täytyy pyrkiä mutta YK:n pitää uudistua pystyäkseen rauhantöihin

Mari Teinilä kuvattuna 1.6.2021

Eri kaupungeissa järjestettävät uskontojen rauhankävelyt ovat osa maanantaina 24.10. vietettävää YK:n päivää. Aikoinaan kyseisenä päivänä järjestettiin rauhanmarsseja. Suomen silloisesta poliittisesta ilmapiiristä kertoo, että vaatimukset kohdistuivat lähinnä Yhdysvaltoihin, eivät Neuvostoliittoon.

YK:n peruskirjan mukaan sen turvallisuusneuvoston tehtävä on maailmanrauhan turvaaminen. Maailmanrauhaa ei voi kuitenkaan turvata, kun Venäjä yhtenä turvallisuusneuvoston pysyväisjäsenenä on aloittanut hyökkäyssodan ja veto-oikeudellaan estää kaikki rauhaan tähtäävät päätökset.

YK:n kyvyttömyys vaikuttaa sodan lopettamiseksi Ukrainassa viimeistään näyttää, että turvallisuusneuvosto ja sen päätöksenteko pitää uudistaa.

* * *

Paavi Franciscus ottaa pian ilmestyvässä kirjassaan voimakkaasti kantaa YK:n uudistamisen puolesta. Myös paavin mukaan Venäjän hyökkäys Ukrainaan on osoittanut YK:n pystyvän toimimaan vain vajavaisesti.

Asiasta kertoi STT, jonka tiedot perustuivat italialaisen La Stampa-lehden ennakkouutiseen paavin kirjasta.

Paavi vaatii turvallisuusneuvostolta ketterämpiä ja tehokkaampia tapoja konfliktien ratkaisuun.

YK:n toiminta on osoittanut paavin mukaan heikkoutensa myös koronapandemiassa. YK ei pystynyt vaikuttamaan siihen, että maailman köyhimpiin maihin olisi saatu riittävästi koronarokotteita.

* * *

Todellisiin muutoksiin YK:ssa päästään vain, jos valtaosa sen 193 jäsenvaltiosta edellyttää niitä.

Raskasliikkeiseksi mammutiksi kasvaneen järjestön on vaikea uudistaa itseään, ellei siihen synny riittävän suurta ulkoista painetta.

Maailmanjärjestöön kohdistuvasta kritiikistä huolimatta pitää muistaa, että ilman YK:ta maailma olisi nykyistä epätasa-arvoisempi ja sotaisampi. Kohti paljon parempaa maailmaa ja pysyvämpää rauhaa pitää kuitenkin pyrkiä.

Pääkirjoitus on julkaistu 21.10. ilmestyvässä Kotimaassa.

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliSosten asiantuntijalääkäri Kati Myllymäki: Vain yhteisöllisyys voi meidät pelastaa
Seuraava artikkeliTaloustieteilijä Sixten Korkman sukelsi talouden taustalla vaikuttavien arvojen maailmaan ja laati oman uskontunnustuksensa

Ei näytettäviä viestejä