Naisten pappeutta vastustavien järjestöjen elämä kirkossa näyttää käyvän ahtaammaksi. Pappisvihkimysten kiertotie Inkerin kirkon kautta on tukittu. Viimeisimpinä käänteinä Porin Teljän seurakunta lopetti Väinölän kirkossa pitkään jatkuneen messuyhteistyön Sleyn kanssa. Kirkkohallituksen täysistunto puolestaan päätyi valtakunnallisten kolehtien osalta ratkaisuun, joka saattaa merkitä sitä, etteivät naisten pappeutta vastustavat viralliset lähetysjärjestöt Sley ja Kansanlähetys saakaan enää virallisia Kirkkohallituksen määräämiä kolehteja.
Toisaalta järjestöissä aletaan jo olla kyllästyneitä tilanteeseen. Kansanlähetys kyseli omilta vastuunkantajiltaan, pitäisikö järjestön luopua virallisen lähetysjärjestön asemasta. 77 prosenttia vastaajista katsoi, ettei vielä mutta kyllä siinä vaiheessa, kun kirkossa päätetään ryhtyä vihkimään sateenkaaripareja. Viime kesänä järjestöistä kommentoitiin Kotimaalle, että on sitä selvitty ennenkin ilman kirkon virallisen lähetysjärjestön asemaa. Kirkossa silti halutaan pysyä, vaikka oveakin jotkut jo järjestöväelle osoittavat.
Alkuvuodesta käytiin Kotimaan verkkosivuilla tiukkaa keskustelua naisten pappeudesta emeritusarkkipiispa John Vikströmin ja Sleyn kotimaan työn johtajan Juhana Tarvaisen välillä. Kotimaalta kyseltiin, miksi tällaista keskustelua edes sallitaan, sillä onhan päätös naisten pappeudesta tehty jo 80-luvulla.
Päätöksiä on tehty, mutta maailma ei säily muuttumattomana, minkä hyvin näkee Yhdysvaltain tilanteesta. Siksi on aina hyvä keskustella ja kirkastaa perusteita. Keskustelu, niin junnaavalta kuin se saattaa tuntuakin, on parempaa kuin vaientaminen, minkä senkin voi todeta katsahtamalla rapakon taakse.
FAKTAT OVAT nämä. Kirkko, jonka papistosta yli puolet on naisia, ei voi mitenkään vihkiä papiksi ihmisiä, jotka eivät suostu alttariyhteistyöhön naisten kanssa. Toisaalta konservatiivisen järjestöväen omatunnot on sidottu tiettyyn käsitykseen pappisvirasta. Se ei muutu pakolla. Kolmanneksi, kyllä kirkon on pidettävä kiinni yhdessä pysymisestä.
Tässä pattitilanteessa on hyvä ymmärtää, että loppujen lopuksi kiistassa naisten pappeudesta pohjimmiltaan kyse ei ole naisesta. Kyse on Raamatusta ja siitä, miten sitä ymmärretään. Kyse on myös raamattukäsityksestä nousevasta pelosta: entä jos ymmärrän ja toimin väärin, miten minun silloin käy.
Olisiko siis oville suuntaamisen sijaan vielä lähdettävä uuteen yritykseen löytää yhteisymmärrystä ja sopua tutkimalla yhdessä Raamattua? Sellaisia tilaisuuksia ei ole vielä kunnolla kokeiltu. Hyvää se voisi tehdä itse kullekin.
Niihin keskustelutilanteisiin voisi osallistua moni sellainenkin, jota kiista naisten pappeudesta ei varsinaisesti kiinnosta. Kirkkoon nimittäin mahtuu ei vain kaksi vaan melkoinen kirjo erilaisia tapoja ymmärtää Raamattua, ja sitä olisi hyvä nostaa näkyviin.
Lue myös:
Ilmoita asiavirheestä