Tämän tästä kirkossa pohditaan, miten kristinuskoa voisi ilmaista niin, että nykypolvetkin sen ymmärtäisivät. Tällä tarkoitetaan yleensä uskonnollisen kielen muokkaamista nykyaikaisemmaksi, vanhojen käsitteiden avaamista ymmärrettävämmiksi kirkon sisäpiirien sijasta myös kansalle.
Useimmiten keskustelu tyrehtyy sen toteamiseen, että uskon käsitteet ovat mitä ovat, ne ovat kristittyjen yhteisön omaa kieltä ja ne pitää vain opetella. Niiden osaaminen lisää yhteisöön kuulumisen tunnetta. Niinpä aihetta käsittelevien seminaarien ja työntekijöiden kurssittamisen sijaan kristinuskon nykykielistäminen on jäänyt yksittäisten pappien ja piispojen harteille.
***
Arkkipiispa Kari Mäkinen ja piispa Irja Askola ovat olleet ymmärrettävyydessä poikkeuksellisen taitavia. He ovat osanneet asettaa sanansa niin, että ovat onnistuneet koskettamaan ajatuksillaan kansaa. Niissä on kuulunut vierellä olevan ihmisen ääni.
Sekä Mäkinen että Askola ovat tunnetusti suuria kirjallisuuden ystäviä. Siinäkö heidän salaisuutensa piilee, että he lukevat monipuolisesti? Luultavasti.
Ymmärrettävyys nimittäin ei ole vain kielen muokkaamista. Se vaatii myös ajattelun laajentamista, sillä sanat kumpuavat loppujen lopuksi ajatuksista.
Tietokirjallisuus ja elämäkerrat ovat hyvää luettavaa, mutta mikään ei laajenna ja muokkaa ajatusmaailmaa niin kuin kaunokirjallisuuden lukeminen.
Kaunokirjallisuus avaa ikkunoita maailmankaikkeuteen. Kirjoja lukiessaan ihminen elää monta elämää, samastuu monenlaisiin tunteisiin ja kohtaloihin. Niistä löytyy vertaistukea. Niiden kautta ymmärtää, millainen ihminen on, ja löytää myös itsensä ja omat sanansa.
Entäpä jos tässä piilee yksi ratkaisu kirkon uudistumiseen? Lue! Lue aivan kaikkea. Lopulta sieltä löytyy ihmisen ääni.
Pääkirjoitus on julkaistu Kotimaa-lehdessä 31.5.2018.
Kuva: Olli Seppälä
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.