Viime viikkoina helteisessä Suomessa on jaksettu puhua tuskin muusta kuin – no, siitä helteestä. Erityisesti niille, joita helle uuvuttaa, on tarjolla lohtua ja vertaistukea Raamatussa.
Lähi-idän maisemissa helle oli tuttu ilmiö myös Raamatun kirjojen syntyaikoina. Helteestä puhutaan moneen otteeseen etenkin Vanhan testamentin kirjoissa. Useimmiten helle on raskas ja armoton seuralainen.
Suomenkielisessä Raamatussa sana helle on esiintynyt Mikael Agricolan käännöksestä alkaen. Uusimmassa, vuoden 1992 raamatunkäännöksessä sana mainitaan parikymmentä kertaa.
Tuskan huutoja: ”Kun hän oli pellolla valvomassa lyhteiden sitomista, hän sai auringonpistoksen”
Monessa raamatunkohdassa vaikeroidaan kuumuudesta ja tukaluudesta aiheutuvaa tuskaa:
Päivisin minua vaivasi helle, öisin en vilulta saanut silmiini unta. (1. Moos. 31:40)
Sinua, Herra, minä huudan. Paahde on polttanut kaiken ruohon, hehkuva helle kärventänyt metsän puut. (Joel 1:19)
Öin ja päivin kätesi painoi minua raskaana. Minun elämänvoimani haihtui niin kuin kosteus kesän helteessä. (Ps. 32:4)
Helteen aiheuttama piina on läsnä myös Joonan kirjassa, vaikka sanaa helle ei siinä mainitakaan: Auringon noustua Herra pani kuuman itätuulen puhaltamaan, ja aurinko paahtoi Joonan päähän, niin että hän oli nääntymäisillään. Silloin Joona olisi tahtonut kuolla, ja hän sanoi: ”Parempi minun on kuolla kuin elää.” (Joona 4:8)
Vanhan testamentin apokryfikirjoihin kuuluvassa Juditin kirjassa päähenkilön leskeys selitetään seuraavasti: Juditin mies Manasse, joka oli samaa sukua ja heimoa, oli kuollut ohranleikkuun aikaan. Kun hän oli pellolla valvomassa lyhteiden sitomista, hän sai auringonpistoksen ja joutui vuoteen omaksi. Hän kuoli kotikaupungissaan – –. (Judit 8:2,3)
Jobin kirjassa helle ilmentää myös yleistä tuhoa ja rappiota: Mutta pian vedet ehtyvät, ja kun helteet tulevat, uomat jäävät tyhjilleen. (Job 6:17) Helteessä halkeillut maa nielee kevään vedet, tuonela sen, joka on tehnyt syntiä. (Job 24:19)
Uuden testamentin puolella, Matteuksen evankeliumissa, helteessä rehkiminen kuvaa epäoikeudenmukaisuuden kokemusta: ’Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.’ (Matt. 20:12)
Lupauksen sanoja: ”Sinä päivänä ei ole hellettä, ei pakkasta eikä jäätä”
Helteessä kärvistelevän ihmisen tuska myös kuullaan. Jesajan kirjassa Jumala pelastaa alhosta, jonka helle – tai se tuska, jonka vertauskuvana hellettä käytetään – aiheuttaa:
Ja Herran kirkkaus on oleva kattona kaiken yllä. Se on oleva kuin maja, joka varjelee päivän helteeltä ja suojaa sateen ryöppyjä vastaan. (Jes. 4:5–6)
Sinä olit turvapaikka heikolle, pakopaikka kurjalle vaikeuksien aikana, suoja rankkasateessa, varjo helteen tullen. Sillä väkivaltaisten mieli on kuin talvinen rankkasade, kuin helle autiomaassa. – – Niin kuin helle pilven varjostaessa, niin vaimenee väkivaltaisten voittolaulu. (Jes. 25:4–5)
Eivät he näe nälkää, ei heidän tule jano, ei heitä ahdista helle eikä auringon polte, sillä heitä ohjaa heidän armahtajansa, joka vie heidät lähteiden ääreen. (Jes. 49:10)
Vanhan testamentin profeetat tietävät, että kun uusi aika koittaa, helle ei koettele: Tulee aika, jolloin kuningas hallitsee vanhurskaasti ja ruhtinaat hoitavat tehtävänsä oikeuden mukaan. Silloin jokainen heistä on kuin turvapaikka myrskyn tullen, kuin suoja rankkasateen puhjetessa, kuin virvoittava vesi aavikolla, kuin kallionjärkäleen varjo helteen uuvuttamassa maassa. (Jes. 32:1–2) Sinä päivänä ei ole hellettä, ei pakkasta eikä jäätä. (Sak. 14:6)
Ilmestyskirjassa luvataan: Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano, enää ei heitä polta aurinko eikä paahtava helle. (Ilm. 7:16)
Lopun aikoja ennakoidaan myös Ensimmäisessä Pietarin kirjeessä. Helle tosin mainitaan vertauskuvana vain vanhassa, vuodelta 1933/38 olevassa käännöksessä: Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa. (1. Piet. 4:12) Uudessa käännöksessä ei enää puhuta helteestä: Rakkaat ystävät, älkää oudoksuko sitä tulta ja hehkua, jossa teitä koetellaan – –.
Entäpä Jeesuksen puhe ajan merkeistä? Sitä voi pitää tiukkana sanomana hellettä päivittelevälle kansakunnalle: Jeesus sanoi sitten kansalle: ”Kun te näette pilven nousevan lännestä, sanotte heti: ’Tulee sade’, ja niin tuleekin. Tai kun tuulee etelästä, te sanotte: ’Tulee helle’, ja niin tulee. Te tekopyhät! Maan ja taivaan ilmiöt te kyllä osaatte tulkita, kuinka sitten ette tätä aikaa? ”Miksi te ette jo itse ratkaise, mikä on oikein?” (Luuk 12:54–57)
Ihmisen paikka: ”Sinä, jota omat vaatteet tukahduttavat, kun etelätuuli tuo helteen ja lamauttaa maan”
Helle on läsnä myös Vanhan testamentin kohdissa, joissa kuvataan Jumalan kaikkivaltiutta:
– – Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikä korjuu, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö. (1. Moos. 8:22)
Sillä näin on Herra minulle sanonut: – – Minä pysyn hiljaa ja katselen kaikkea asumuksestani kuin väreilevä kuumuus kirkkaalla taivaalla tai kuin auer elonkorjuun helteessä. (Jes. 18:4)
Jobin kirjassa osoitetaan, mikä paikka maailmankaikkeudessa kuuluu ihmiselle, joka on niin heikko, että omat vaatteetkin häntä tukahduttavat: Ymmärrätkö sinä, miten pilvet voivat leijua ilmassa, käsitätkö Kaikkitietävän ihmeet? Sinä, jota omat vaatteet tukahduttavat, kun etelätuuli tuo helteen ja lamauttaa maan, voisitko sinä hänen kanssaan takoa taivaan holvin, lujan kuin pronssinen peili? (Job 37:16–18)
Ihmisen uppiniskaisuuden tuntee myös Ilmestyskirja: Ihmiset paahtuivat kovassa helteessä mutta herjasivat Jumalaa, jonka vallassa nämä vitsaukset olivat. He eivät kääntyneet, eivät antaneet kunniaa Jumalalle. (Ilm. 16:9)
Opettavassa yhteydessä helle mainitaan Vanhan testamentin Jeremian kirjassa ja Uuden testamentin Jaakobin kirjeessä:
Aurinko nousee, ja helle kuivattaa ruohon. Kukka putoaa maahan, ja sen kauneus on mennyttä. Samoin on rikas lakastuva kesken kukoistavien toimiensa. (Jaak. 1:11)
Siunattu on se mies, joka luottaa Herraan ja panee turvansa häneen! Hän on kuin puron partaalle istutettu puu, joka kurottaa juurensa veteen. Ei se pelkää helteen tuloa, sen lehvät pysyvät aina vihreinä. (Jer. 17:7–8)
Opetukseksi voinee lukea myös erään huomion Toisesta Samuelin kirjasta: Beerotilaisen Rimmonin pojat Rekab ja Baana lähtivät matkaan ja tulivat keskipäivän helteessä Isbosetin talolle, kun hän oli juuri päivälevollaan. (2. Sam. 4:5)
Isboset toimi niin kuin helteisen keskipäivän aikaan on järkevää. Hän lepäsi.
Kuva: Olli Seppälä
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.