Jumala loi maailman ja lähetti enkelin tarkistamaan tuloksia.
Enkeli lensi rauhallisesti katsomassa paikkoja, luonnonmuotoja, vesistöjä, kasveja ja eläimiä.
– Hyvältä ja tasapainoiselta näyttää, hän myhäili Luojan töille.
Viimein enkeli saapui Pohjolaan.
Oli kevät ja hanget hohtivat valkoisina ja enkeli joutui siristämään silmiään. Siitä huolimatta hänen silmänsä alkoivat vuotaa niin, että kyyneleet valuivat.
Enkelin kyyneleet putosivat maahan.
Kaikki luodut ihmettelivät outoa pehmeää sadetta, mutta kasveista vain vaatimaton paju päätti säilyttää ne.
– Ne näyttävät niin kauniilta oksiani vasten ja tuntuvat lämpimiltä, paju perusteli, kun muut puut ja pensaat kyselivät syytä moiseen.
Jumala näki mitä paju teki ja sanoi:
– Hyvin teit, paju. Tästä lähtien saat joka kevät enkelin pehmeät kyyneleet oksillesi kertomaan maailmalle luomisen alkuhetkistä.
Pajunkissa on pajun kukinto, joka aukeaa varhain keväällä ennen kasvin lehtien puhkeamista.
Kaikkien pajulajien kukinnot eivät ole ”pajunkissoja”, vaan kukintoja on monenlaisia. Suomessa tavataan peräti 29 pajulajia, joista seitsemän on alalajia.
Suomalaisia pajuja ovat muun muassa raita, virpapaju, mustuvapaju, tunturipaju, villapaju, hanhenpaju, pohjanpaju ja kiiltopaju, joka on Suomen yleisin puulaji.
Koristekäytössä yleisiä pajuja ovat terijoensalava ja hopeapaju.
Sanonta ”Se oli sellaista pajukkoa” kuvaa hyvin pajua: se on yleensä sitkeä ja nopeakasvuinen. Lisäksi sanonta kertoo, että pajua ei arvosteta, vaikka se on myös hyötykasvi. Pajuista punotaan muun muassa koreja. Pajun käyttö tuottoisana energiapuuna on myös lisääntynyt.
Paju versoo voimakkaasti silmuista ja juurivesoista, joten sitä on vaikea hävittää.
”Enkelten kyynelten” koristama paju on kaunis ja herättää myönteisiä mielikuvia. Mutta kun pajunkissat katoavat ja paju on lehdessä, harva sitä kiittää.
Pajun sitkeys olkoon silti esimerkkinä meille ihmisille.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.
Ilmoita asiavirheestä