Pelastushistorian traagisimmat hetket olivat käsillä. Meidän Herramme kärsi ristinpuulla ja koko luomakunta verhoutui mustaan. Silloin eräs suurikokoinen lintu huudahti:
– Hyvät ihmiset, tehkää jotain!
Kukaan ei liikahtanutkaan.
– Hyvät eläimet, tehkää jotain!
Edelleen yksikään ei liikahtanut, vaan kaikki seisoivat surun lamauttamina paikoillaan.
Epätoivoinen lintu lennähti ristinpuun tyveen alkaen hakata sitä poikki. Mutta turhaan. Puu oli kovaa, vaikka lintu yritti parhaansa.
Kristuksen naulojen lävistämistä jaloista putosi verta linnun päälaelle. Se ymmärsi, että yksikään lintu ei voi muuttaa Jumalan tahtoa.
Tämän tapahtuman muistona palokärjen päälaki on vielä tänä päivänä kirkkaan punainen.
Palokärki (Dryocopus martinus) on isokokoinen tikkalaji, jota tavataan koko Suomessa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Lajin kanta taantui aina 1980-luvulle saakka, mutta on sittemmin kasvanut. Syyksi arvellaan leutoja talvia ja sitä, että laji on oppinut pesimään lähellä ihmisasutusta.
Palokärki viihtyy monenlaisissa metsissä, varsinkin vanhoissa sekametsissä. Palokärki on valpas ja utelias. Sen ääni kuuluu kauas. Vahvanokkaisen linnun lempiravintoa ovat hevosmuurahaiset, joita se löytää puiden tyviosista.
Palokärki aloittaa pesimisen huhtikuun lopussa. Suuri pesäkolo on tavallisimmin männyssä tai haavassa.
Näyttävyytensä vuoksi palokärkeen liitetään paljon kansanuskomuksia: pihapiiriin asettunutta lintua pidettiin muun muassa kuoleman sanansaattajana.
Palokärjen äänet ovat pysäyttäviä ja mieltäylentäviä. Niitä kuulee metsissä ympäri vuoden.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.
Ilmoita asiavirheestä