Tampereella Linnainmaan seurakuntakeskuksen koululaisten iltapäiväkodilla vierailee kerran kuussa pappapiiriläisiä kertomassa vanhoista ajoista. Kansanperinteen jakamisen ohessa eri-ikäisten kohtaamiset ovat riemullisia.
Yhteistyö pappojen kanssa alkoi 15 vuotta sitten diakoniatyöntekijän ehdotuksesta. Samat miehet ovat yhä mukana, taivaan kotiin muuttaneita lukuun ottamatta. Lastenohjaaja Aila Rantala kehuu pappojaan:
– He ovat ahkeria kävijöitä, ja heidän tarinoihinsa liittyy usein mielenkiintoisia vanhoja tavaroita. Sekä me lastenohjaajat että koululaiset olemme saaneet heiltä paljon vuosien varrella. Yhteistyö on ollut antoisaa.
Papat tuntevat olevansa tarpeellisia menneitä asioita jakaessaan. Lasten kohtaaminen on heille iso ilo. Koululaisilla puolestaan on tarve tavata isovanhempiensa ikäisiä ihmisiä.
”Ostin leipäkupongilla pullapojan”
Aila Rantala ja työkaverinsa Virpi Raittinen ovat laittaneet istuimet puolipiirin muotoon. Pöydälle on aseteltu vanhoja joulu- ja kukkakortteja sekä sota-ajan jälkeisiä Pekka Puupää -sarjakuvakirjoja ja leipä- ja ostokortteja.
Tuokion aluksi Veijo Suuniitty, 80, esittelee täytettyä oravaa ja kertoo faktoja eläimestä. Tarkkaavaisesti kuunteleva porukka naurahtelee hauskoille tosikertomuksille. Välillä joku lapsista viittaa ja kertoo omia kokemuksiaan.
Veijo asettaa oravan pöydälle, jonka jälkeen Pekka Saarinen, 77, ryhtyy tekemään selvitystä kaimansa Puupään toilailuista. Hän kertoo myös postikorteista ja toisenlaisesta, sota-ajan jälkeisten vuosien korttimeiningistä. Saarinen nostaa näytille muutamia ostokortteja, joista leikattiin irti pieniä lipukkeita rahaa korvaamaan.
– Ostin koulun joulujuhlasta leipäkupongilla pullapojan. Se maistui oikein hyvältä, Saarinen muistelee.
Lapset tulevat pöydän ääreen tutkimaan tavaroita ja silittämään oravaa. Ennen välipalaa jokainen pöytäkunta valitsee yhden papoista juttukumppanikseen.
Tankkauksen ja kahvittelun jälkeen lapsilla alkaa pihaleikki ja miehet lähtevät koteihinsa.
Pojat tykkäävät soitta aisakelloa
Vuorovaikutus ja ystävyys eri sukupolvien välillä on ollut pappojen mielestä antoisaa.
– Olen kertonut muistoja Sortavalasta ja esitellyt muun muassa umpirautaisen silitysraudan, kirnun sekä hevosen aisakellon, jota pojat aina soittavat innokkaina. Edesmennyt vaimoni tuli kerran mukaan rukkinsa kanssa ja näytti, miten lankaa kehrätään, muistelee 88-vuotias Lauri Röppänen.
Veijo Suuniitty kertoo saaneensa perinnöksi monenlaisia maatalon vempeleitä.
– On kiva näyttää tämän ajan lapsille, miten ja millä työkaluilla ennen vanhaan tehtiin. Yleensä he ovat vaikuttaneet kiinnostuneilta ja käyttäytyneet hyvin, Suuniitty toteaa.
Samaa vakuuttaa monen tenavan isoisä Paavo Nääjärvi, 82.
– Lapset ja ohjaajat kuuntelevat uskollisesti meitä pappoja. Kalastuksen harrastajana olen kertonut isoista kaloista ja näyttänyt niistä kuvia, Nääjärvi kertoo.
Porukan kuopus Pekka Saarinen sai aikoinaan erikoisluvan osallistumiselleen.
– Ikäraja on 70 vuotta, mutta pääsin mukaan näihin hommiin jo sitä ennen jäätyäni leskeksi. Muista kerhoista voisin jäädä pois, mutta tätä toimintaa en jätä, Saarinen tuumii.
”Papoilla on hienoja tavaroita ja kiinnostavia tarinoita”
Linnainmaalla jo viidestoista ikäluokka saa nauttia pappojen vierailusta. Nykyiset koululaiset kertovat oppineensa paljon erilaisia asioita.
– Papat ovat tosi kivoja ja myös kilttejä, kun he esittelevät meille esineitään, sanoo tokaluokkalainen Eevi Rautjärvi.
– Mieleeni on jäänyt iso koirapehmolelu ja postikortit. Pappapäivänä on erikoista, kun saadaan herkkuja ja pullaa, ekaluokkalainen Eeva Mäkiketola hymyilee.
Virpi Raittinen, 30, ei ole tuntenut omia isovanhempiaan, mutta pappapiiriläisten kautta on tullut perspektiiviä ja tietoa vanhoista ajoista. Henkilökohtaisen ilon lisäksi tarinoista on ollut hyötyäkin:
– Nyt osaan keskustella lasten kanssa niistä ajoista, kun puute ruuasta oli Suomessa arkipäiväistä. Ajankohtaiseen pakolaisasiaan liittyen tiedän, miten Karjalasta lähdettiin evakkoon pois sodan jaloista. Kaikilla ryhmämme lapsillakaan ei ole isovanhempia, tai he voivat asua kaukana, Raittinen sanoo.
Ekaluokkalaisen Marko Meron oma edesmennyt isoisä asui Taiwanilla asti.
– Kerhon papoilla on aina kiinnostavia tarinoita ja hienoja tavaroita. Heidän kanssaan on kivaa olla, kertoo Marko.
Kaikki oppivat uutta rennossa ilmapiirissä
Aila Rantala suosittelee vastaavaa toimintaa muihinkin koululaisryhmiin. Diakoniatyöntekijöiden kautta saa yhteyden lasten kanssa viihtyviin aktiivisiin vanhuksiin.
– On tärkeää siirtää kännykkäajan lapsille tietoa isovanhempien elämästä ja siitä ajasta, kun maito ei tullut kaupasta, Veijo Suuniitty pohtii.
– Myös me papat olemme oppineet lapsilta, toteaa Pekka Saarinen.
Lauri Röppänen arvelee, että vastaavanlainen yhteistyö olisi mieluista kaikille lapsirakkaille vanhuksille.
– Lapsetkin näyttävät tykkäävän, kun me tulemme tänne, Paavo Nääjärvi huomauttaa.
Lapsia on hyvä valmentaa ikäihmisten vierailuun etukäteen, mutta tilanteesta ei kannata tehdä liian jännittävää. Vieraiden korkea ikä ja mahdollisesti huonontunut kuulo on huomioitava. Huutaa ei saa ja puhutaan vain yksi kerrallaan.
– Itseäänkin on hyvä psyykata erilaiseen iltapäivään. Pappapäivinä panostamme tarjoiluun. Yhteystietoja on hyvä päivittää puolin ja toisin, Aila Rantala sanoo.
Pappojen mielestä omiin juttuihin kannattaa valmistautua ja hienot sivistyssanat on syytä jättää pois. Onnistumisen huomaa, kun ohjaajat pyytävät mukaan seuraavaksikin kerraksi.
– Asenteella on väliä! Alkuvaiheessa voi tuntua hankalalta, mutta vähitellen innostus asioista kertomiseen muuttaa tilanteen, Pekka Saarinen kannustaa uusia tulijoita.
– Meillä on hyvä ja tarpeeksi pieni ryhmä, mutta ehkä isommastakaan porukasta ei olisi haittaa, Paavo Nääjärvi pohtii.
– Papat ovat ihan huippuja! Virpi Raittinen hehkuttaa.
Kuva: Merja Salonen. Papat vasemmalta oikealle: Veijo Suuniitty, Lauri Röppänen (orava kädessä) ja Pekka Saarinen. Takana seisoo Paavo Nääjärvi. Lapset ovat Linnainmaan seurakuntakeskuksen iltapäiväkodin eka- ja tokaluokkalaisia.
Ilmoita asiavirheestä