Työajattoman työn vapaus vaatii selkärankaa ja yllättävät sielunhoidolliset keskustelut henkisiä voimavaroja, kertoo Haukiputaan seurakunnan pastori Jenna Utriainen. Hänellä on kokemusta myös vankilatyöstä. Pappi on altis uupumaan, jos hän suostuu rajattomasti ihmisten odotuksiin ja vieraantuu omista tarpeistaan ja tunteistaan.
Jenna Utriainen kaipaa papin työn vastapainoksi paljon hiljaisuutta ja rauhallista yksinoloa.
– Tämän vuoksi en omista esimerkiksi televisiota, jotta vapaa-ajallani olisi mahdollisimman vähän tarpeetonta hälyä. Toisaalta jaksamista tuovat musiikki ja tavallinen nuoren ihmisen elämä.
Utriainen työskentelee pappina Haukiputaalla alanaan rippikoulutyö, nuorisotyö ja nuoret aikuiset. Ura alkoi neljä vuotta sitten vankilapapin sijaisuudella. Kolme vuotta sitten Utriainen valittiin Vaasan suomalaisen seurakunnan seurakuntapastorin virkaan. Hänen työalanaan oli varhaisnuoriso-, nuoriso- ja koulutyö.
Utriaisen perustehtäviä ovat jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset.
– Näiden valmistelu ja toteutus vievät työviikosta eniten aikaa. Nuorisopappina työtä tuottavat myös esimerkiksi nuortenillat, isoskoulutukset ja leirit. Myös yksityisrippikoulut työllistävät rippikouluteologia.
Pari työpäivää kuukaudesta Utriainen käyttää eri tiimien kokouksiin. Kokouspäivien lisäksi on paljon muitakin kokouksia omassa seurakunnassa ja seurakuntayhtymässä.
Leirikeskusten sisäilma voi aiheuttaa ongelmia
Fyysisesti Utriaisen työssä kuormittavat eniten pitkät kokoukset ja niissä istuminen.
– Myös joidenkin leirikeskusten ja seurakunnan kiinteistöjen sisäilma on aiheuttanut minulle vuosien aikana oireita. Vankilassa työskennellessäni tupakansavu oli selkeä fyysinen kuormitustekijä. Silloin selleissä sai vielä polttaa.
Utriainen kokee usein kiirettä ja aikataulupaineita, jotka johtuvat työajattomuudesta.
– En ole kovin hyvä suunnittelemaan töitäni. Aikaisemmin valmistelutyöt kasaantuivat iltaan, jolloin olen virkeimmilläni ja luovimmillani. Nykyään olen yrittänyt pakottaa itseni työskentelemään normaalissa päivärytmissä.
Utriaisen mukaan työajattomuudessa on myös positiiviset puolensa. Ennen kaikkea se antaa vapautta työntekoon.
– Vapaus vaatii kuitenkin selkärankaa, ainakin kaltaiseltani haaveilijalta. Koen työpäivän rajaamisen hankalaksi, kun se ei tapahdu ulkopuolelta. Vankilan tuntityö ja kellokortti olivat minulle henkilökohtaisesti helpompi tapa suunnitella työtäni.
Ihmisten rankat tarinat menevät ihon alle – Kahvi ja suklaa auttavat
Pappi tapaa hyvin erilaisia ihmisiä ilossa, surussa ja suurten elämänkysymysten keskellä.
– Sosiaaliset tilanteet koen kuormittaviksi, mutta antoisiksi. Ilman niitä en tätä työtä tekisi!
Toimituskeskusteluihin on tullut vuosien aikana Utriaisen mielestä rutiinia, mutta yllättävät tai sovitutkin sielunhoitokeskustelut vievät paljon energiaa.
Utriainen kuvaa olevansa luonteeltaan avoin, sosiaalinen ja kiinnostunut ihmisistä. Kuitenkin ihmisten rankat tarinat saattavat välillä mennä liikaa ihon alle. Vankilassa työskennellessään hän oppi ottamaan ihmiskohtaloihin ammatillista etäisyyttä, sillä vankilapappi sai kuulla todella raskaita asioita.
– Vankilan portin sulkeminen työpäivän päätteeksi toimi hyvin työn ja vapaa-ajan rajana. Seurakuntatyössä ei voi samalla tavalla, yhtä konkreettisesti rajata työ- ja vapaa-aikaa, joten välillä huomaan kantavani seurakuntalaisten asioita myös vapaa-ajalla.
Utriainen pyrkii panostamaan siihen, että siirtymiset kuormittavista tilanteista toiseen tapahtuisivat joustavasti ja selkeästi. Hänellä on rutiineja, jotka auttavat etenemään stressitilanteesta toiseen.
– Teen jotain fyysistä esimerkiksi hypin tai ravistelen kehoani, jotta ikään kuin saan tilanteen pois itsestäni. Myös kahvi ja suklaa auttavat.
Moniammtilliset tiimit olivat vankilatyön vahvuus
Papin työ on nykyään entistä useammin tiimityötä. Utriaisen pysyviä tiimejä ovat julistustyöntiimi ja nuorisokasvatuksen tiimi. Tiimien vahvuudeksi hän kokee yhteisen innostuksen samaa asiaa kohtaan.
– Tiimeissä on tilaa heitellä ideoita, jakaa hyväksi havaittuja toimintamalleja ja kehittää työtapoja. Teologi voi toisaalta tuntea itsensä orvoksi ollessaan tiiminsä ainoa pappi. En ole nykyisessä työssäni kuitenkaan kokenut tätä millään tavalla ongelmaksi.
Vankilassa Utriainen oli osa moniammatillista tiimiä, johon kuului rikosseuraamusesimiehiä, apulaisjohtaja, sosiaalityöntekijä, päihdetyöntekijä, ohjaajat, psykologi ja sairaanhoitaja.
– Moniammatilliset tiimit koen vahvuudeksi, sillä on hieno jakaa osaamista ja hahmottaa tilanteet eri näkökulmista.
Muutokset piristävät
Utriaisella on nuoreksi työntekijäksi jo runsaasti kokemusta työuran muutoksista. Hän vaihtoi vuoden alussa työpaikkaa. Samalla vaihtui koko elämänpiiri Vaasasta Ouluun.
– Koen muutokset tarpeellisina ja niiden vaikutus on piristävä ja motivaatiota ylläpitävä.
Työpaikan vaihdos toi mukanaan huolen fyysisestä palautumisesta.
– Vaasassa asuessa pyöräilin paljon, sillä en omistanut autoa. Pohjoisemmaksi muutto toi eteen auton hankinnan ja arkinen hyötyliikunta on vähentynyt.
Tällä hetkellä Utriainen haaveilee elvyttävänsä vanhan uintiharrastuksensa.
– Olen kokenut sen loistavaksi stressinhallinnassa ja kunnon ylläpidossa.
Henkisessä palautumisessa parhaita avustajia ovat ystävät ja perhe.
– Vastapaino työlle on tärkeää, joten elän ihan tavallista nuoren aikuisen elämää. Käyn keikoilla, elokuvissa, shoppailen ja vietän aikaa kahviloissa.
Myös musiikki on Utriaiselle tärkeä tunteiden käsittelyn keino.
– Musiikin kuuntelu nostaa fiilistä ja toisaalta voi rauhoittaa levottoman ja stressaantuneen mielen.
Työnohjaus on papille välttämätöntä
Jenna Utriainen on kokenut papin työssä työnohjauksen välttämättömäksi. Kaikkea työssä vastaantulevaa ei voi, pysty eikä tarvitse käsitellä yksin.
– Tilanteiden peilaaminen toisen ihmisen kautta on ollut henkireikä koko työurani ajan. Työnohjauksessa olen myös oppinut parempia työskentelymalleja esimerkiksi tiimityöhön ja oman työn suunnitteluun.
Kun uuvuttavien ajatusten kehä lähtee liikkeelle, Utriainen on huomannut papin viran kannattelevan itseään. Seurakuntalaisten kohtaaminen ja palaute ovat tukena arjen pienissä hetkissä.
– Palaute ei aina tule suullisesti tai kirjallisesti, mutta kun näen onnistuneeni työssäni, se palkitsee. Se voi olla kohtaamani ihmisen pieni hymy tai liikutus, oikeastaan ihan mitä vain.
Yhteisen arjen jakaminen työyhteisössä on Utriaiselle tärkeää. Hänelle merkittäviä ovat erityisesti työporukan yhteiset hartaushetket, joita Haukiputaalla vietetään viikoittain.
– Tuntuu hyvältä, että olemme sanan äärellä, laulamme virsiä ja rukoilemme yhdessä työntekijöiden kesken. Oma osallistuminen hengellisiin tilaisuuksiin jää muuten hyvin vähäiseksi, koska yleensä olen itse niitä järjestämässä.
”Pappeus on fantasia, johon kukaan ei kykene”
Pappien työssäjaksaminen on moniin muihin ammattiryhmiin verrattuna korkeaa ja varsinainen työuupumisriski verrattain pieni. Silti papin työssä on kuormitusta lisääviä erityispiirteitä.
Stressikuormaa aiheuttavat erityisesti jatkuva kosketus vaihtuviin ihmisiin heidän muuttuvissa elämäntilanteissaan sekä ammatin työajattomuus. Monia pappeja koettelevat myös päätöksentekoon liittyvä hitaus, hallinnon kankeus, perinteisyys ja moniportaisuus.
Papin kalenteri on harvoin pitkäksi aikaa täysin ennakoitavissa. Tehtävät ajoittuivat eri vuorokauden aikoihin ja pyhiin. Työtehtäviä voi tulla kalenteriin viime tingassa ja ne on silti hoidettava. Työn tulosta mitataan helposti yksilösuoritteina, mikä tekee työstä yksinäistä samalla kun sen se on vastuullista.
Työajattomuus voi muuttua haavoittavaksi, jos työntekijä ottaa tavoitteekseen vastata itse kaikkiin häneen kohdistuviin odotuksiin ja toiveisiin. Koska varsinaista ylityötä ei ole, työt venyvät erityisesti tunnollisilla henkilöillä helposti vapaa-ajalle ja kotiin.
Pappeuden sudenkuopat syntyvätkin ammattiroolin rakentuessa liian suorituskeskeiseksi. Pappi on altis uupumaan, jos hän suostuu rajattomasti ihmisten asettamiin odotuksiin vieraantuen omista tarpeistaan ja tunteistaan.
Papit kohtaavat työssään paljon elämäntilanteita, joihin sisältyy ainutlaatuista kärsimystä. Papilta voidaan odottaa paitsi empatiaa myös hyvin erilaisia tulkintoja katsomuksellisista kysymyksistä. Joskus odotukset ja toiveet ovat ristiriitaisia ja mahdottomia täyttää. Kuvattuja ilmiöitä esiintyy lukuisissa ihmissuhdeammateissa.
Papin roolista tekee erityisen haastavan kuitenkin se, että tänä päivänä entistä harvemmalla papilla on selvärajaista ammatin tuottamaa roolimallia. Toisaalta papilla ei ole vastaavaa menetelmien ja tieteellisen tiedon tuomaa valtaa kuin vaikkapa lääkäreillä.
Asiantuntijat muistuttavat, että hyvän pappeuden ihanne on fantasia, johon kukaan ammattilainen ei kykene. Pappikin on ihminen, joka saattaa suuttua, tuntea kaunaa, häpeää, väsymystä tai ajautua työyhteisössään vaikeisiin vuorovaikutustilanteisiin. Tiukka suhtautuminen omaan rooliin voi vaikeuttaa esimerkiksi työyhteisön ristiriitojen käsittelyä.
Uupumisesta ja masennusoireista on hyvä päästä puhumaan avoimesti esimerkiksi työnohjauksessa. Tunteiden käsittely ja ristiriitaisten rooliodotusten tarkistaminen tukevat tasapainoista elämää ja pitkään kestävää papin uraa.
Pappi jaksaa työssään kun hän:
• Erottelee selkeästi ajan, jolloin on käytettävissä työtehtäviin ja välttää töiden tekemistä vapaa-ajallaan
• Käsittelee tunteita, jotka viriävät ihmisten kärsimystä ja vaikeita elämäntilanteita kohdatessa
• On tietoinen roolinsa ristiriitaisista odotuksista ja suhtautumisestaan niihin
• Hyväksyy, että kaikissa työyhteisössä voi ilmetä ristiriitoja ja ottaa pulmat ajoissa esiin
• Hankkii työnohjausta, jossa voi turvallisesti käsitellä työn kipukohtia
Lähteet:
Heikki Salomaa ja Visa Tuominen: Ihanteet uusiksi: Kahden papin työuran muutos. Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 52.
Heikki Salomaa: Minustako papiksi? Soveltavia teologian opintoja suorittava teologian opiskelija papin ammattikuvan ja identiteettinsä rakentajana. Joensuun yliopiston teologisia julkaisuja 17.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä