Pernaa: Äänestäminen ennakkoäänten julkistamisen jälkeen ”kiusallinen detalji”

Vaalimainokset

Jos presidentinvaalien äänestyspaikalla on vielä jonoa äänestysajan loppuessa kello 20, paikalle ajoissa ehtineet saavat kuitenkin vielä tämänkin jälkeen äänestää. Ainakin periaatteessa myöhään äänestävällä olisi mahdollisuus saada kännykän kautta tieto ennakkoäänten tuloksista ennen äänestämistään.

Tämän mahdollistaa se, että Yleisradio julkisti eilen ennakkoäänten tulokset käytännössä tasan kello 20.

Suurta epätasa-arvoa asiantuntijat eivät katso äänestäjien kesken syntyvän.

Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Ville Pernaa luonnehtii mahdollisuutta kuitenkin ”kiusalliseksi detaljiksi” eli yksityiskohdaksi tai ”ikään kuin porsaanreiäksi”.

Hän toteaa, että jokaisen ongelman poistaminen periaatteessa parantaisi systeemiä. Tästä huolimatta Pernaa ei kuitenkaan näkisi tarpeelliseksi esimerkiksi sitä, että Yleisradio myöhäistäisi ennakkoäänten julkaisun ajankohtaa.

– Se johtaisi ojasta allikkoon. Pitäisikö saada piippaus, milloin viimeinenkin ihminen on päässyt ulos vaalihuoneistosta? Ehkä tällöin syntyisi vain enemmän ongelmia.

– Toisaalta on suuri arvo, että laskenta etenee nopeasti ja kello 20 saadaan ennakkoäänet. Tässä törmää muutama erilainen arvo.

Vaalilainsäädännön asiantuntija Lauri Tarasti on aika lailla Pernaan linjoilla. Hänkin myöntää, että periaatteessa voisi käydä niin, että henkilö tietää äänestäessään ennakkoäänten tulokset. Tarastin mukaan kello 20 jälkeen äänestäviä on kuitenkin niin vähän, ettei asialla ole olennaista merkitystä. Kyse on lähinnä ”hiusten halkomisesta”.

– Juuri teidän tiedotusvälineiden takia toiminta on nopeata, Tarasti sanoo.

Hän ei siirtäisi ennakkoäänten julkaisemisen ajankohtaa.

– Järjestelmä on tällainen, että tulokset halutaan niin pian kuin mahdollista.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliSauli Niinistö ja Pekka Haavisto toiselle kierrokselle
Seuraava artikkeliKirkon anteeksipyyntö saamelaisilta vielä auki

Ei näytettäviä viestejä