Vaikka näemme ristiriidan oman toimintamme ja luonnon etujen välillä, emme voi tehdä yksilöinä paljoa. Olemme kaikki syntisäkkejä, ja olen itsekin varsin suuri sellainen, ministeri Pertti Salolainen tunnustaa Askel-lehden haastattelussa.
Kristallinkirkkaan veden läpi näkyi kuuden metrin syvyyteen, miten kalaparvet uiskentelivat kauniisti.
Tämä näky piirtyi Pertti Salolaisen mieleen, kun hän vietti lapsuudenkesiään länsirannikolla Kustavissa tätinsä luona. Enää sitä sadunomaista näkyä ei voi nähdä.
– Kirkkaana päivänä veden läpi voi nykyään nähdä puolitoista metriä. Syy on Itämeren altaan rehevöitymisessä.
– Maatalous on rannikkovesien suurin saastuttaja. Kustavissa ikävänä saastuttajalisänä on kalanviljelys, Salolainen suree.
Hän koki voimakkaan luontoheräämisen jo teininä Helsingissä.
– Kävin melomassa Vanhankaupungin luonnonsuojelualueella, joka oli siihen aikaan linnustoltaan paljon upeampi kuin tänä päivänä, suorastaan paratiisi. Koko alue on kärsinyt, vaikka onhan se vieläkin hieno.
Kuka saisi elää?
Juuri uimasta eduskunnan neuvotteluhuoneeseen saapuneen, rentoutuneen oloisen miehen ilme kiristyy ja ääni terästyy hänen puhuessaan ympäristötuhoista.
Pertti Salolainen tunnustautuu pessimistiksi. Hän ei näe maailmalla paljon toivoa, kun ekokatastrofi etenee vääjäämätöntä vauhtia.
– Kolmenkymmenen vuoden ajan lempilauseeni on ollut, että ihmiskunta on menossa suoraa päätä kohti helvettiä, mutta tämä sukupolvi vielä ensimmäisessä luokassa!
– Totta kai minua ottaa päähän ihmiskunnan tyhmyys.
Toinen samanlaisen murska-arvion antanut on kalastaja ja kirjailija Pentti Linkola. Hän liittyi mukaan, kun pari vuotta kansanedustajana toiminut Salolainen perusti ympäristöjärjestö WWF:n Suomen osaston vuonna 1972.
– Meidän diagnoosimme on sama mutta lääkkeet erilaiset. Linkola on mennyt kannanotoissaan rankimman mukaan. Minä olen joutunut ottamaan aina käytännön realismin huomioon.
Salolainen arvostaa suuresti Linkolaa herättelijänä, mutta ihmisten ”harventamista” hän ei voi hyväksyä edes ympäristötuhon estämiseksi.
– Hyvä ystäväni kannatti jopa sotaa väestönkasvun ratkaisuna, mutta se vasta kuluttaisi luontoa. Ja se on hirvittävää puhetta!
– Tässä tullaan huippukovien kysymysten äärelle. Valintatilanne olisi helvetillinen: kuka saisi elää ja millä tavalla?
Toivoa tyttöjen koulutuksessa
Salolainen viittaa nobelistien ja maailman johtavien tiedemiesten äskettäiseen raporttiin. Sen mukaan maapallon väestönkasvu tapahtuu niin nopeasti, etteivät mitkään toimenpiteet riitä sen tuhovaikutusten kompensoimiseen.
Afrikkalaisia on nyt 1,2 miljardia ja vuonna 2050 arviolta 2,5 miljardia.
Sademetsät ja savannit tuhoutuvat. Sahalinin autiomaa laajenee vauhdikkaasti, ja alueen asukkaiden elämisen edellytykset katoavat. Elintasopakolaiset lähtevät etsimään parempaa elämää kumiveneillään Välimerelle.
– Pitkään on puhuttu, että Suomen valtion pitäisi nostaa kehitysapunsa 0,7 prosenttiin, jotta voisimme muuttaa kehityksen suuntaa. Vaikka on nousukausi, emme pysty nostamaan sitä, vaan se on sama noin 0,4 prosenttia, Salolainen sanoo ja hymähtää.
Jonkinlaista toivoa hän näkee kehitysmaiden tyttöjen ja naisten koulutuksessa. Mitä koulutetumpia naiset ovat, sitä vähemmän he hankkivat lapsia.
– Rahoitan yhden tytön koulutusta Keniassa. Ei se mikään suuri saavutus ole, mutta yritän osallistua näihin talkoisiin. Ehkä tämä on myös huonon omantunnon tyynnyttämistä.
– Hyvinvoinnin keskellä tunnen syyllisyyttä siitä, mihin olemme matkalla. Minäkin saastutan koko ajan. Teen työmatkoja lentokoneella. Ei olisi kuitenkaan suurta hyötyä, jos ampuisin kuulan kallooni. Tosin silloin kuluttaisin vähemmän, sanoo Salolainen hirtehisesti.
Arkadianmäen maho talo
Arkadianmäen ehkä antaumuksellisinta ympäristönsuojelijaa ei voi syyttää yrityksen puutteesta. WWF:n lisäksi hän on perustanut eduskunnan ympäristö- ja luontoryhmän.
– Olen yrittänyt tapella ja tehdä yhteistyötä yli puoluerajojen, mutta tämä talo on luonnonsuojelun suhteen täysin maho.
Pertti Salolaisen arvio ei anna armoa yhdellekään puolueelle. Ani harva kansanedustaja kun on aidosti kiinnostunut luonnonsuojelusta.
– Poliitikot joutuvat mielistelemään ihmisiä – se on suuri ongelma! Kulutushysteriaa vain jatketaan. Kaikkien kantti ei kestä tehdä vaikeita päätöksiä.
”Olen välillä epätoivoinen”
Yksittäinen kansalainen voi tehdä monia myönteisiä toimia, mutta suurin vastuu on Salolaisen mielestä poliitikoilla ja päätöksentekijöillä, valtioilla, kaupungeilla ja yrityksillä.
Kansalaisten ja järjestöjen tehtävä on painostaa niitä parempiin päätöksiin. Jos muovipussit kielletään, ei niitä enää voi myydä!
– Me näemme jo Suomessakin ihmisen toimista johtuvan ilmastonmuutoksen seurauksia.
– Myös herkän alkuperäisluonnon suojelu pitäisi nostaa tapetille, ettei sitä tuhottaisi viimeistä piirtoa myöten, Salolainen huomauttaa.
Hän pitää kestämättömänä esimerkiksi turvesoiden kuokkimista energiaksi. Turpeen hintaan ei ole laskettu vesistöjen ja luonnon tuhoutumisesta aiheutuvaa hintaa.
– Metsien avohakkuumentaliteetti on järjetön. Jopa vanhoja ikimetsiä parturoidaan. Metsäluonnon monimuotoisuus kaventuu, ja satoja lajeja kuolee sukupuuttoon.
– Kuinka kauan tällaista voidaan suvaita? Tätä menoa katsoessani olen välillä aika epätoivoinen.
Kirkko, mitä kello lyö?
Pertti Salolainen järjesti alkusyksystä valokuvanäyttelyn luontokuvistaan Helsingissä Oulunkylän seurakunnassa.
Onpa hän puhunutkin ympäristöasioista kirkoissa – ja koettanut kannustaa piispoja kiinnittämään huomionsa elintärkeään kysymykseen.
Kansanedustaja odottaisi kirkolta paljon voimakkaampaa puuttumista luonnonsuojeluun.
Yhdessäkään valtiopäiväjumalanpalveluksessa hän ei ole kuullut piispan puhuvan ympäristöasioista.
– Kritisoin sitä, ettei kirkko uskalla sanoa, mitä kello on lyönyt. Nykymeno ei ole Raamatun mukaista. Raamatussa ei käsketä vain käyttää luontoa vaan myös varjella sitä.
– Kirkko on ollut näiden asioiden suhteen erittäin olematon toimija. Kirkon sopisi hyvinkin saarnata esimerkiksi turhaa kerskakulutusta vastaan, kansanedustaja ehdottaa.
”Elämäni suurin tragedia oli vaimon kuolema”
Katsomukseltaan Salolainen on lähinnä panteisti.
– Minulle kaikki olevainen on jumalaista. Kun olen vaikka metsässä, koen jumaluuden tai pyhyyden olevan läsnä. Luonnossa ollaan tekemisissä isojen asioiden kanssa – sen tajuaa aistinvaraisesti.
Vaikkei ole ”kirkkouskovainen”, Salolainen on kuulunut aina luterilaiseen kirkkoon, ja hänen lapsensakin on kastettu. Hän maksaa kirkollisveronsa mieluusti, sillä kirkko tekee perustehtävänsä hyvin.
– Kirkko tarvitsee varoja monien tärkeiden tehtäviensä hoitamiseen, sosiaaliseen toimintaan, köyhimpien auttamiseen ja sen tyyppisiin asioihin. Moni ihminen saa kirkolta lohtuakin.
– Me tarvitsemme jonkinlaisen järjestelmän myös ihmisten ristimiseen, vihkimiseen ja hautaamiseen. Minutkin tullaan aikanaan hautaamaan kirkollisesti vaimoni viereen Hietaniemeen.
Vaimo kuoli pitkälliseen sairauteen vuonna 2005. He ehtivät olla naimisissa yli 40 vuotta ja yhdessä 48 vuotta.
– Hänen kuolemansa on elämäni suurin tragedia – isku, josta en koskaan kokonaan toivu. Vaimoni oli poikkeuksellisen upea ihminen. En voi muuta sanoa.
– Ihmiselle on tyypillistä miettiä, oliko hän sittenkään riittävän hyvä sille henkilölle, jonka menetti. Jokainen kysyy sitä varmaan itseltään, Salolainen pohtii.
Koin kommunismin uhaksi
Eduskunnan ikäpresidentti on kiitollinen siitä, että hän on pysynyt terveenä. Lokakuussa 78 vuotta täyttävä mies, joka kävisi ulkonäkönsä puolesta parikymmentä vuotta nuoremmasta, pelaa tennistä kaksi kertaa ja ui pari kolme kertaa viikossa.
Työssään hän viihtyy yhä erittäin hyvin.
– Olen elänyt juuri oikeanlaisen, täydellisen työelämän.
Salolainen pyrki kansanedustajaksi vuonna 1970.
– Koin kommunismin uhkaksi. Stalinistit ja kommunistit hilluivat Suomessa miten tahansa. Lähdin vastustamaan heitä. Toiseksi minua ärsytti se, miten kokoomusta pidettiin ulkopoliittisena sylkykuppina, eikä meitä päästetty hallitukseen.
Salolaisen mukaan sosialismi on toivoton järjestelmä.
– Mutta kritisoin suuresti myös liberaalia pidäkkeetöntä markkinataloutta, joka on hyvä renki mutta huono isäntä. Riittämättömästi säädeltyjä markkinavoimia täytyisi suitsia.
Me kuulumme länteen
Toimittaja, kansanedustaja, puoluejohtaja, ministeri, suurlähettiläs – Salolainen kokee, että hän on työskennellyt tärkeiden tehtävien parissa ja saavuttanut isoja asioita.
Uran huippuhetki oli, kun pääministerin sijainen toimi maamme EU-sopimuksen pääneuvottelijana.
– Suomen lännettymiskehityksessä on ollut todella mielenkiintoista olla mukana. Olen avannut silmiä, jotta suomalaiset tietäisivät, millä puolella olemme.
– Me olemme nyt niin lähellä Natoa kuin on mahdollista olematta jäsen. Osallistumme enemmän Naton harjoituksiin kuin jotkut jäsenmaat. Suomi ei enää jäisi yksin kiipeliin, jos isot pojat alkaisivat taas painia, ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja muotoilee.
Suomen on kuitenkin tultava kaikissa olosuhteissa hyvin toimeen Venäjän kanssa, mutta ei nöyristellä, Salolainen korostaa.
– Parhaassa tapauksessa voimme hyödyntää tätä maantieteellistä läheisyyttä. Suomen ei kannata ärhennellä ja suututtaa Venäjää, vaan meidän on toimittava psykologisesti viisaasti ja yhteisymmärryksessä mutta tiukasti.
– Meidän on pidettävä aina huolta myös siitä, että suhteet Yhdysvaltoihin ovat hyvät, koska talous- ja turvallisuuspolitiikan kannalta se on äärimmäisen tärkeä maa.
Sitkeä kestää kovan pelin
Kokoomuksen puheenjohtajan sekä ulkomaankauppaministerin pestien jälkeen Pertti Salolainen lähti vuonna 1996 kahdeksaksi vuodeksi Lontooseen suurlähettilääksi.
– Siinä vaiheessa tuli tunne, että olin rääkännyt itseäni ihan tarpeeksi yötä päivää jatkuneissa EU-neuvotteluissa.
Suomen ja Helsingin johtaviin ääniharaviin aina kuulunutta poliitikkoa oli puukotettu selkään ja tylytetty julkisestikin.
Omat puoluetoverit olivat pahimpia brutuksia.
– Kateus on ollut aina suurimpia ongelmia tässä talossa ja maassa. Ensin on vihollinen, sitten verivihollinen ja sitten saman puolueen kansanedustaja, kokoomuskonkari kuittaa.
Salolainen sanoo hyötyneensä herkistä sensoreistaan. Hän näkee nopeasti ihmisten läpi: kuka suhtautuu epäluuloisesti, manipuloiden ja vedättäen tai vihamielisesti.
Peli on välillä kovaa.
– Politiikka on luonteeltaan tiukkaa kamppailua asemista. Tämäkin puoli kuuluu asiaan. Olen ollut onneksi aika sitkeä kaveri, enkä ihan pienistä hätkähdä.
Mainettaan parempi poliitikko
Poliitikot ovat parempia kuin heidän maineensa, Pertti Salolainen vakuuttaa.
– Se mitä lehdissä aina kirjoitetaan joistain yksittäistapauksista ja ongelmista on pelkkää pintakuohua. Todellinen vaikuttaminen ja työ tässä talossa tehdään valiokunnissa eikä julkisuudessa.
Vanhin kansanedustajamme puhuu niin innokkaasti työstään ja sen merkityksestä kuin olisi vasta astunut kansakunnan ohjaksiin.
Ensi keväänä hän kuitenkin lopettaa – korkeaan ikäänsä vedoten – pitkän ja monipuolisen valtiomiesuransa.
– Haikea mieli minulla on vain siitä, että on ikävää jättää kaverit. Täällä on syntynyt hyviä ystävyyssuhteita yli puoluerajojen.
– Minulla riittää onneksi paljon muutakin tekemistä, esimerkiksi luonnon kuvaamista ja vaeltamista. Enkä minä yhteiskunnallisiin asioihin vaikuttamista lopeta, lupaa hyvävoimaisena vuosikymmenten väännöistä selvinnyt, pian täysinpalvellut parlamentaarikko.
Kuva: Pertti Salolainen
***
Jos et ole vielä Askel-lehden tilaaja, voit tilata lehden täältä.
Yksittäisen lehden näköisnumeron voit ostaa luettavaksi
täältä
.