Petra Kuivala matkusti paavin jäljillä Havannaan

Havannan Vallankumouksen aukion laidalla kohoaa valtava kapinallistaistelija Che Guevaran reliefimäinen patsas. Viistosti siitä on pystytetty pienempi patsas, joka esittää kätensä levittänyttä nasaretilaista puuseppä Jeesusta.

Ihmisten katse ei kiinnity ensisijaisesti kumpaankaan patsaaseen. Sen sijaan tuhannet silmäparit seuraavat roomalaiskatolisen kirkon johtajan, paavi Franciscuksen liikkeitä. Valtakunnallisen television suoran lähetyksen kautta katsojia on moninkertaisesti enemmän.

Franciscus kehottaa saarnassaan kuulijoitaan palvelemaan ennemmin toisiaan kuin ideologiaa. Hetkeä aikaisemmin on näytetty presidentti Raúl Castron saapuminen messuun. Nyt hän istuu hyväntuulisena kutsuvierasaitiossa rauhassa kameroilta. Vieressään hänellä on joukko katolisen kirkon kutsuvieraita, kommunistisen puolueen virkailijoita ja Argentiinan presidentti.

*

Suomessa näkemistäni valokuvista ja videopätkistä voin vain aavistella tunnelmaa aukiolla. Jossain Castron takana, kutsuvierasaition toisessa rivissä, istuu nuori suomalainen evankelis-luterilaisen kirkon pappi ja tohtorikoulutettava Petra Kuivala.

Kuubalaisten piispojen erityisestä toiveesta hän on pukenut ylleen naispuolisille papeille tarkoitetun valonsäteen, virkakuntansa virallisen juhlapuvun.

– Oli aika huikea kokemus, kun kuubalaiset katolisen kirkon piispat ryntäsivät halaamaan nähdessään minut ensimmäisen kerran niissä vaatteissa. Kun ottaa huomioon sukupuolikysymyksen, oli häikäisevää, kuinka positiivisen vastaanoton sain pappeuteni kautta, Kuivala pohtii tapahtunutta.

*

Kuivalan matka kommunistisen Kuuban roomalais-katolisen kirkon vieraaksi on ollut ainutlaatuinen. Kirkkohallituksessa ei tunneta täysin vastaavaa tapausta, varsinkaan kun otetaan huomioon vierailun kohdemaa, suljettu kommunistinen Kuuba.

Katolinen kirkko ei tunnusta luterilaisten kirkkojen pappeutta eikä hyväksy naisia pappisvirkaan. Siitä huolimatta Kuuban katolinen piispainkokous kutsui Petra Kuivalan tarkkailemaan paavin vierailua ja ottivat hänet avosylin vastaan, nimenomaan pappina.

Keski-Suomen Karstulasta kotoisin olevan Kuivalan pappiskutsumus heräsi hänen opiskellessaan teologiaa Helsingissä. Pappisvihkimyksen hän sai Seinäjoen seurakuntaan vuonna 2012. Seuraavan vuoden syksyllä hän siirtyi kirkkohallitukseen jumalanpalveluspäivien projektisihteeriksi. Viime vuonna hän palasi seurakuntatyöhön Malmin seurakuntaan.

Työskennellessään Seinäjoella hän sai jatko-opinto-oikeuden Helsingin yliopistosta. Ensimmäisen vuoden hän kartutti espanjan taitojaan seurakuntatyön ohessa. Sitten hän siirtyi yliopiston palkkalistoille.

– Minulla on onnellinen tilanne. Periaatteessa koko väitöskirja on mahdollista tehdä työsuhteisena tohtorikoulutettavana neljän vuoden aikana. Se vapauttaa miettimästä jatkuvasti rahoituksen saamista ja muiden töiden etsimistä, Kuivala sanoo.

Kuivala istuu yliopiston kirjaston kahvilassa ja hymyilee. Hänen lentonsa Kuubaan lähtee seuraavana päivänä. Viimeisen päivän ennen kuukauden mittaista reissua hän viettää tapaamalla ystäviään ja pakkaamalla.

Alun perin lennon piti lähteä jo pari päivää aikaisemmin, mutta viisumin saaminen lykkääntyi.

Se ei enää yllättänyt kuubalaiseen elämänmenoon tutustunutta Kuivalaa.

*

Ensimmäisenä opiskeluvuonna ylioppilaslahjarahat polttelivat Kuivalan taskussa.

– Mietin, että miten olisi matkustaa Kuubaan. Siellä voisi olla hyvä käydä, ennen kuin maailma alkaa muuttua, Kuivala nauraa.

Reppureissaajana Kuivala ihmetteli katolisten kirkkojen paljoutta kommunistisessa maassa. Siitä syntyi myöhemmin kandidaatintutkielma ja pro gradu.

Väitöskirjan aiheena katolisen kirkon asema kommunistisessa Kuubassa oli valtava riski. Jännittyneen yhteiskunnallisen tilanteen, puutteellisen tiedonkulun ja mahdollisesti olemattomien arkistojen takia moni piti kirkkohistoriallista tutkimusta mahdottomana.

Oli siis pakko lähteä uudelleen Kuubaan. Kuivala matkusti maahan viideksi kuukaudeksi viime vuoden lopulla.

Lähtiessään Kuivala keräsi suosituskirjeitä muun muassa kirkolta, ulkoministeriöltä ja yliopistolta. Matkalaukut hän täytti lahjoilla.

– Sitten vaan ovikelloa soittamaan, keskustelemaan ja tutustumaan. Ensimmäinen kuukausi meni siinä, että istuin juttelemassa eri ihmisten kanssa kahvilla.

Katolisen kirkon vaikuttajat kuuntelivat, kyselivät ja tutkivat suosituskirjeitä.

– Lopulta minulle todettiin, etteivät nämä ole avoimia aineistoja, eikä näihin arkistoihin päästetä tutkijoita. Mutta tässä tapauksessa olemme valmiit tekemään poikkeuksen, Kuivala muistelee hymyillen.

Koska arkistot eivät olleet avoimessa käytössä, niitä ei oltu järjestetty. Kuivala arvelee, että kovimman vastakkainasettelun vuosina arkistoja on saatettu tietoisesti tuhota.

– Kokemukseni on, että arkistot avannut luottamus rakentui sille maaperälle, että olen pappi. Se on jotain aivan muuta kuin mihin olin valmistautunut. Missään katolisen kirkon piirissä en kokenut väheksyntää tai ulossulkemista, vaan pikemminkin mukaan lukemista, Kuivala sanoo.

Toisaalta hän uskoo, että myös ulkopuolisuudella oli oma roolinsa. Kun ei ole katolilainen, kuubalainen tai kommunisti, on riittävän ulkopuolinen. Vastakkainasettelujen maassa tällaiseen ihmiseen on helpompi luottaa.

*

Viiden kuukauden matkan aikana hän eli kuubalaisessa perheessä. Sinä aikana hän keskusteli useaan kertaan perheen kanssa siitä, ovatko kuubalaiset onnellisia sulkeutuneessa maassaan.

– Perheen äiti sanoi hyvin, että osin historiallisen tilanteen takia ja vallankumouksen mullistusten kautta onnellisuuteen ajatellaan kuuluvan myös vastoinkäymiset. Positiivinen suhtautuminen ja toiveikkuus ovat kuubalaisuuden elementtejä.

Populaarikulttuurissa Itä-Euroopan vanhat kommunistiset maat ja esimerkiksi nyky-Kiina kuvataan harmaina ja ankeina. Kaikkialla leijuu tukahduttava pelon ja valvonnan ilmapiiri. Kuubasta taas mieleen tulevat sikarit, aurinko, vanhat autot ja iloiset ihmiset.

Kuivala tunnistaa tarkkailun ja valtion kontrollin olevan osa myös kuubalaista kommunismia. Valtion kontrollista riippumatonta siviiliyhteiskuntaa ei käytännössä ole. Moni puhuu pelon ilmapiiristä.

Samalla ihmiset painottavat sopeutumisen merkitystä selviytymiskeinona.

– Kokemukseni on, että ymmärtääkseen syvästi kuubalaista yhteiskuntaa ja elämää Kuubassa, pitäisi olla elänyt ja kasvanut siellä. Ulkopuolisuuden kokemus on musertava.

Hiukan yllättäen Kuivala kertoo kuubalaisissa hämmästyttävän eniten heidän varauksettomuutensa ja ennakkoluulottomuutensa.

– Jos ihminen otetaan lähelle, hänet todella otetaan lähelle.

Huhut paavin mahdollisesta Kuuban vierailusta alkoivat liikkua jo huhtikuussa, Kuivalan ensimmäisen tutkimusmatkan loppupuolella. Juuri ennen Kuivalan paluuta Suomeen toukokuussa Kuubassa riemuittiin paavin matkasuunnitelman virallistumisesta.

Jo tuolloin piispainkokous puhui Kuivalalle mahdollisuudesta saada kutsu paavin vierailua tarkkailemaan. Kutsukirje kolahti postiluukusta elokuussa. Silloin oli jo kiire hankkia lentolippuja ja viisumeita syyskuun 19. päivä alkaneelle paavin vierailulle.

*

Puhelimesta kuuluu rahinaa ja vaimeaa huhuilua. Ilmeisesti Kuivala ei kuule ääntäni, joten katkaisen puhelun ja yritän uudelleen.

On syyskuun loppu ja Kuivala on Kuuban pääkaupungissa Havannassa. Kuuluvuus on huono kuin lappilaisessa kurussa. Kuivalan siirtyessä parvekkeelle taustalta kuuluu vanhojen, ohi ajavien autojen pörinää.

Kuivalan äänessä kuuluu innostus. Paavi on kaksi päivää aikaisemmin jatkanut matkaansa Yhdysvaltoihin. Siihen asti matkaa seurannut Kuivala on juuri palannut maan toisesta päästä Havannaan. Matka yöbussilla kesti 17 tuntia.

Viikonloppuna Kuivala on päässyt osallistumaan muun muassa piispainkokouksen seurueen mukana Vallankumouksen aukiolla toimitettuun messuun, kirjaimellisesti aitopaikalta.

Paavi Franciscus on kolmas perättäinen paavi, joka on vieraillut kommunistisessa Kuubassa. Maan toisinajattelijoiden harmiksi hän ei ottanut suorasanaisesti kantaa maan ihmisoikeustilanteeseen. Sen sijaan hän keskittyi saarnoissaan katolisen uskon perusteisiin.

Kuivala arvelee, että painotuksen taustalla oli diplomaattisuuden lisäksi myös käytännöllinen syy. Kolmenkymmenen vuoden virallinen ateismin ihanne vieraannutti kaksi sukupolvea kokonaan kirkosta. Heidän kanssaan kirkon pitää lähteä liikkeille perusteista.

– Saarnat oli kohdistettu kuulijoille, joista kaikki eivät ole kirkon sisäpuolella.

Sitä paitsi Havannassa liikkuvan sitkeän huhun mukaan kirkko olisi kutsunut erään toisinajattelijajohtajan Havannan katedraaliin paavin toimittamaan suljettuun rukoushetkeen. Koska tiedonkulku ei ole avointa, huhut muuttuvat helposti totuudeksi.

Kuivala ei osaa vahvistaa huhua, vaikka itsekin osallistui papistolle, munkeille ja nunnille tarkoitettuun rukoushetkeen. Hän ei silloin tiennyt huhusta ja muut asiat täyttivät mielen.

– Oli valtava etuoikeus, että pääsin sinne, Kuivala sanoo.

*

Kuuba on viimeinen Amerikan maa, joka on onnistunut säilyttämään perinteisen kommunistisen yhteiskuntajärjestyksen. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen sekin on joutunut tekemään liennytyksiä. Ateismin ihannetta lievennettiin vuoden 1992 perustuslaissa. Sen jälkeen maassa on periaatteessa ollut uskonnonvapaus.

Kuuban väestöstä noin 70 prosenttia arvellaan olevan kastettu katoliseen kirkkoon. Heistä noin kaksi prosenttia osallistuu säännöllisesti jumalanpalveluselämään.

Virallisen katolisen uskonnonharjoituksen rinnalla elää perinteistä kansanuskoa ja katolilaisuutta yhdistelevä santería. Katolinen kirkko torjuu sen, mutta monelle näiden kahden harjoittaminen sulautuu saumattomasti toisiinsa.

Kuivala kertoo, että paavi Franciscus ja hänen aloitteellinen roolinsa Kuuban ja Yhdysvaltain diplomaattisuhteiden palauttamisessa on antanut kirkolle positiivista nostetta. Suhteet Yhdysvaltoihin on Kuuballe taloudellisesti merkittävä. Sen toivotaan vaikuttavan myös yhteiskunnallisiin rakenteisiin.

Kuivalan lähettämistä kuvista näkyy teiden varsille kerääntyneitä ihmisjoukkoja. Videolla kaikki huutavat täyttä kurkkua espanjaksi: Veljemme Franciscus, sinähän olet jo kuubalainen!

Eräänlainen veli paavi kuubalaisille onkin. Argentiinasta kotoisin oleva paavi saarnasi äidinkielellään espanjalla. Hänen ajattelunsa on saanut vaikutteita vapautuksen teologiasta, jonka piirteitä Kuivala tunnistaa kuubalaisessa katolilaisuudessa. Poliittisista syistä kirkko ei kuitenkaan ole halunnut lausua ääneen liittyvänsä kansainvälisiin aatevirtauksiin.

Kuivala seisoi itsekin viisi tuntia tien laidassa paikallisen kuoron kanssa paavin saapuessa lauantaina.

Sunnuntaina oli aika pukea päälle valonsäde ja liittyä kutsuvieraiden joukkoon.

Vierailun jatkuttua Havannasta maaseudulle Kuivala siirtyi tavallisten kuubalaisten keskelle. Toisaalta hän tutustui kansainvälisten tiedotusvälineiden toimittajiin ja melkein antoi haastattelun Kuuban televisioon. Sitä ei kuitenkaan tehty, koska toimittajalle selvisi Kuivalan olevan ulkomaalainen.

– Liikuin The Washington Postin toimittajan kanssa ja jaoimme saatavilla ollutta tietoa, Kuivala kertoo.

Paikallisessa kodissa Holguínissa hän seurasi messusta esitettyjä analyyseja televisiosta. Perheen kanssa hän riemuitsi, kun paavi siunasi televisiossa naapurustosta tutun lapsen.

*

Kun Kuivala aloitti tutkimuksensa, hän ei voinut aavistaa, miten isoja tapahtumia pääsisi todistamaan. Toisaalta Kuuban viime vuosien mullistus on ylipäänsä avannut aivan uusia mahdollisuuksia avoimelle tutkimukselle.

Kuivala aikookin käyttää myös syyskuisen matkansa hyödyksi tutkimukselleen. Hän palaa vasta lokakuun lopulla. Sitä ennen hän penkoo lisää katolisen kirkon arkistoja.

Sitä ennen hänellä riittää sulateltavaa paavin vierailun kokemuksissa. Ensin hänellä on kuitenkin aikaa katsella paavin Yhdysvaltoihin jatkunutta vierailua latinalaisen Amerikan yhteisen kanavan kautta suorana.

Näin tarkkaan ei yleensä taideta seurata edes valtionpäämiesten vierailuja.

Ei ihme, että Kuivalan on helppo innostua tutkimuskohteestaan. Arvaamattomuus on avoimen ja uteliaan mielen parhaita ystäviä.

Katso myös Kuivalan video Paavin saapumisesta Havannaan.

Petra Kuivalan henkilökuva: Joona Raudaskoski

Kuvat Kuubasta: Petra Kuivala.

Lue myös:

Paavi Kuubassa: ”Kristityt ovat rakkauden vallankumouksellisia”

Suomalainen pappi lähtee mukaan paavin Kuuban vierailulle

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliOulugospelissa soivat jazz-virret, pop-punk ja elektroninen tanssimusiikki
Seuraava artikkeliAustralian luterilainen kirkko torjui naispappeuden

Ei näytettäviä viestejä