Helsingin hiippakunnan piispa emeritus Eero Huovinen lähtee tuoreessa Isä meidän -kirjassaan liikkeelle laskutoimituksella: ”Maailmassa on kaksi miljardia kristittyä. Muutamat lukevat rukouksen monta kertaa päivässä, monet eivät kertaakaan. Jos viisi prosenttia kristityistä lausuisi rukouksen kerran päivässä, silloin Isä meidän luettaisiin päivässä 100 miljoonaa kertaa, yhden vuoden aikana 36,5 miljardia kertaa.”
Huovinen jatkaa hätkähdyttävää laskutoimitusta arvioimalla, että yhden Isä meidän -rukouksen lausumiseen kuluu noin 45 sekuntia. Tästä seuraa, että ihmiskunta käyttää rukouksen lausumiseen noin 50 000 ympärivuorokautista työvuotta.
Yleisinhimillinen, ytimekäs, puhutteleva ja yhteyttä luova rukous
Miksi Isä meidän on niin suosittu ja tärkeä rukous? Eero Huovisen mielestä syitä on ainakin neljä.
Ensimmäinen syy on se, että Isä meidän on valmis rukous. Rukoilijan ei tarvitse keksiä omia sanoja.
Toinen syy on rukouksen ytimekkyydessä ja lyhyydessä. Sen voi oppia ulkoa.
Kolmas syy suosioon on rukouksen yleisinhimillisessä luonteessa. Huovisen mukaan sen pyynnöissä ei ole oikeastaan mitään erityisesti kristillistä.
Neljäs syy on se, että rukous puhuttelee sisällöllään. Sen pyynnöt liittyvät olennaisiin asioihin elämässä, kuten leipään, syyllisyyteen, yhteiselämään, anteeksiantamiseen ja johonkin suurempaan turvautumiseen.
Yhteisenä rukouksena Isä meidän myös vahvistaa kristittyjen yhteyttä. Vaikka muuten oltaisiin opista eri mieltä, rukous on sama.
”Jumalasta ei voi puhua kuin autonrenkaista”
Huovinen pilkkoo Isä meidän -rukouksen – jota myös Herran rukouksesi kutsutaan – osiin ja analysoi sen melkein sana sanalta. Rukoukseen sisältyy kuusi tai seitsemän pyyntöä, hieman näkökulmasta riippuen.
Sinä-pyynnöt on osoitettu Jumalalle: ”Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi.”
Huovinen kirjoittaa, että Jumalan nimen pyhittäminen on muistamista, kertomista Jumalasta ja hänen hyvistä teoistaan.
”Sen ymmärrän, että Jumalasta ei voi puhua kuin autonrenkaista. Pyhyyden tuntoa pyhän nimen edessä pitää olla. Mutta kokonaan ei voi vaietakaan. Papukaijamaisuutta ja tyhmyyttä kuuluu varoa, mutta Jumalasta on yritettävä puhua, vaikka se voi tuntua lähes mahdottomalta. Sen verran pitää uskallusta olla, ettei Jumalan nimen mainitsemista tarvitse hävetä”, Huovinen kirjoittaa.
Meille-pyyntöjä ovat ”anna meille”, ”älä saata meitä” ja ”päästä meidät”. ”Anna meille” -pyyntö sisältää kaksi erillistä asiaa, leivän ja anteeksiantamisen.
Isä meidän -rukous alkaa Huovisen havainnon mukaan jumalakeskeisesti mutta jatkuu ihmishakuisesti.
Rukoileminen ei ole neuvottelua
Huovisen kirja on paitsi Isä meidän -rukouksen purku ja kokoaminen, myös kirja rukouksesta. Rukouksen luonne ja asenne tulevat esiin monin paikoin kirjaa.
Huovinen sanoo, että kaikkeen rukoilemiseen kuuluu tunto riippuvuudesta ja alisteiseen asemaan joutumisesta. Vaikka rukouksessa syntyy läheisyyden suhteen vaikutelma, se poikkeaa muista inhimillisistä vuorovaikutustavoista. Rukoilija ja rukouksen kohde eivät ole tasavertaisessa suhteessa, eikä rukoileminen niin ollen ole neuvottelua tai sovittelua.
Huovinen muistuttaa, että rukous on enemmän kuin itsetutkiskelua, jolla silläkin on paikkansa. Hiljentyminen kun voi olla alku rukoukselle.
”Rukouksessa emme jää vain omaan seuraamme. Hiljentyminen muuttuu rukoukseksi, kun ihminen ilmaisee, kenelle hän pyyntönsä osoittaa”, Huovinen tiivistää ja huomauttaa, että myös pappien olisi syytä keskittyä rukousten alkuihin ja miettiä, millä tittelillä Jumalaa kutsutaan.
Asian sisäistäminen on johtanut kirkastettuun lopputulokseen
Huovinen kirjoittaa lyhyttä ja selkeää lausetta. Hän ei sorru teologisiin kaarroksiin tai turhiin taidonnäytteisiin, vaikka katekismusmainen otekin kuultaa läpi. Pyyntöjen kohdalla luku alkaa Katekismuksen klassikkokysymyksellä: Mitä se merkitsee? Huovinen antaa tiiviin vastauksen ennen kuin ryhtyy yksityiskohtaisempaan käsitesavottaan.
Huovinen kääntyy lukijansa puoleen ja kirjoittaa kohti käyvästi uskon sisäisellä logiikalla (Jumala on), mutta tietoisena, että tullakseen ymmärretyksi on oltava kiinni normaalissa kielessä ja maailmassa.
Isä meidän on oiva esimerkki hengellisestä kirjoittamisesta, jossa asian sisäistäminen johtaa kirkastettuun lopputulokseen.
Eero Huovinen: Isä meidän. Otava 2018. 239 sivua.
Kuva: Cristian Medel
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.