Antje Jackelénin kirjoituksesta, jossa tämä puuttui uskovien kiusaamiseen. Porvoon hiippakunnan piispa Björn Viksröm kertoo törmänneensä samansuuntaiseen ilmiöön, joskin hän varoo käyttämästä niin vahvaa ilmaisua kuin kiusaaminen.
– Yleensä on vedetty raja niin sanotun uskovaisen ja toisaalta seurakunta-aktiivin välille. Jälkimmäiseen suhtaudutaan positiivisemmin, joskin ehkä pienellä ylimielisellä hymyllä. Aktiivinen seurakuntalainen voi kohdata esimerkiksi työpaikalla tai koulussa epäluuloja, miten joku voi uskoa tällaisiin asioihin vielä vuonna 2012, Vikström pohtii.
Vikströmin mukaan suurin osa suomalaisista suhtautuu uskonnonharjoittamiseen melko välinpitämättömästi, joskin perinteisiä kirkollisia toimituksia ja pyhänviettotapoja kunnioittavasti. Äänekkäimmät, uskontoon kielteisesti suhtautuvat puheenvuorot kuullaan uusateistien leireistä.
– Paras tapa reagoida tähän on yrittää näyttää, että elämä kristittynä ei tarkoita arkipäivän hengellistämistä, vaan hengellinen ja inhimillinen ulottuvuusliittyvät läheisesti yhteen. Meidän tulee nöyrällä tavalla olla ylpeitä siitä, mitä kristinusko on ja minkälaiseen hyvään ja vastuulliseen elämään se kehottaa meitä. Ennakkoluuloja vastaan voi toimia parhaiten kasvattamalla kirkon uskottavuutta yhteiskunnassa. Sanojen ja tekojen on oltava sopusoinnussa. Ei riitä, että kirkolla on hyviä strategioita. Kirkon – ja seurakunnan – tulisi olla yhteisö, jossa kristinuskoon sisältyvät eettiset arvot toteutuvat.
Piispan tehtävään on mielletty perinteisesti rooli uskon puolustajana. Vikström näkee tämän toteutuvan julkisen keskustelun kautta ja siihen osallistumalla, esimerkiksi lehtien yleisönosastoilla.
– Pidän tärkeänä, että puolustan kirkkoa ja kristinuskoa, silloin kun niihin kohdistetaan mielestäni epäoikeudenmukaista kritiikkiä. On kuitenkin tärkeätä, ettei vain hauku vastaan periaatteesta. Kriittisiä puheenvuoroja on kuunneltava ja opittava niistä.
Ilmoita asiavirheestä