Paavi on nimittänyt katolisen kirkon Suomen piispan Raimo Goyarrolan johtamaan luterilais-katolisen ykseyskomission katolista osapuolta. Ykseyskomissio on taho, joka käy katolisen kirkon ja Luterilaisen maailmanliiton välistä vuoropuhelua. Asiasta kertoo Fides-lehti.
Fideksen mukaan piispa Goyarrola on yllättynyt saamastaan puheenjohtajan nimityksestä. Hän pitää sitä ennen kaikkea tunnustuksena siitä sinnikkäästä ja toisia kunnioittavasta ekumeenisesta vuoropuhelusta, jota Suomessa on käyty jo vuosikymmenten ajan.
– Kiitos nimityksestä kuuluu kaikille ekumeeniseen työhön osallistuneille Suomessa, Goyarrola sanoo.
Lue myös:
Katolinen koulu aloittaa Helsingissä elokuussa – Tavoitteena oppimisrauhan takaamineen
Sunnuntai Pyhän Marian kirkossa paljasti, miksi katolinen kirkko kasvaa Suomessa
Ilmoita asiavirheestä