Piispa Repo tarkentaa suviseurapuheitaan

Repo_Matti_suviseurat420

Tampereen piispa Matti Repo kirjoittaa Facebookin julkisessa profiilissaan tarkennuksia Lopen suviseuroilla viime viikonvaihteessa pitämäänsä puheeseen. Erityisesti Repo tarkentaa tulkintaa kastamattomien lasten kohtalosta.

”Eräät ovat tulkinneet minun sanoneen, että tällainen lapsi joutuu kadotukseen. Sellaista en ole kuitenkaan sanonut. Kuinka voisin sellaista lausua? Kenelläkään ihmisellä ei ole tuomiovaltaa, sillä se kuuluu yksin Jumalalle”, Repo kirjoittaa.

Repo painottaa, että Jumalan tahtoa ei pidä yrittää päätellä hänen salatusta vaan ilmoitetusta tahdostaan.

”Vaikuttaa siltä, että osassa herännyttä keskustelua pyritään päättelemään jotain Pyhän kasteen merkityksestä vetoamalla Jumalan salattuun tahtoon. Koska Jumala tahtoo kaikkien pelastuvan, hän ei voi antaa kastamattomien hukkua; siispä kaste ei voi olla välttämätön pelastukseen – näin tuntuu joidenkin päättely etenevän. Tähän liittyy joskus myös ristin ryövärin esimerkki: hänelle Jeesus lupasi paratiisin aivan kuoleman hetkellä mitään kasteesta puhumatta. Mutta tästä poikkeuksellisesta tapauksesta ei tule päätellä sääntöä, jonka mukaan kaste olisi pelastuksen kannalta merkityksetön, kun kerran Herra itse meitä kehottaa kastamaan.”

Repo myös muistuttaa vanhasta luterilaisesta periaatteesta non privatio sed contemtus sacramenti damnat (”ei sakramentin puute kadota vaan sen halveksunta”).

”Jos kristittyjen vanhempien lapsi kuolee ennen kastetta, tuskin kysymyksessä on kasteen halveksunta vaan jokin ihmiselle ylittämätön este. Vanhempien ja seurakunnan yhteinen usko ja rukous kannattelevat ennen kastetta kuollutta lasta Jumalan armossa.”

Repo sanoo oppineensa seuravieraiden palautteesta, että kyseessä on herkkä sielunhoidollinen asia.

”Moni on kokenut lapsen menettämisen, ja suru on suuri. Olisi tietysti kohtuutonta, jos vanhemmille vielä vihjaistaisiin heidän lapsensa joutuvan kadotukseen. Tällainen ei olisi Jumalan rakkauden mukaista. Heidän on saatava kuulla lapsensa olevan Jumalan armollisessa huomassa, ovathan he häntä rukoillen odottaneet”, Repo kirjoittaa.

Katso Revon puheenvuoro Facebookissa

Lue myös

Repo puolusti suviseuroissa naispappeutta

Puhekouluttaja: Repo ”leikkasi kuulijoilta korvat”

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliAloite: Ortodokseille valtakunnallinen lehti
Seuraava artikkeliVirren 603 sanoittaja on kuollut

Ei näytettäviä viestejä