Piispa saarnaa sirkusteltassa

Helsingin seurakunnat järjestää yhteistyössä Sirkus Finlandian kanssa jumalanpalveluksen sirkusteltassa. Tilaisuudessa saarnaa piispa Irja Askola.

Vastaavanlaista yhteistoimintaa oli Helsingissä jo 1980-luvulla.

Helsingin seurakuntayhtymän yhteiskunnallisen työn pastorin Kai Sadinmaan mukaan pyyntö tapahtuman järjestämisestä tuli Sirkus Finlandian väeltä, joka oli saanut innostumaan mukaan myös hiippakunnan uuden esipaimenen.

– Finlandian väen pyyntöön oli seurakuntien puolesta helppo suostua. Lisäksi voin kertoa tuoreena tietona, että jumalanpalvelukseen saadaan sirkusmaisia elementtejä, sillä sirkuskoululaiset ovat lupautuneet mukaan, iloitsee Sadinmaa.

Tilaisuus on sanajumalanpalvelus eli teltassa ei jaeta ehtoollista.

Sirkus Finlandian työntekijät ovat lahjoittaneet yhden näytöksen Helsingin seurakuntien diakoniatyön asiakkaiden iloksi.

Lisätiedot

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliAsiantuntija: Moni lapsi rattaissa väärinpäin
Seuraava artikkeliJuntunen: Kaatuminen ei monesti Jumalasta

Ei näytettäviä viestejä