Käsitys muuttumattomasta uskosta ja muuttuvasta rakkaudesta vaikeuttaa samaa sukupuolta olevien avioliitosta käytävää keskustelua, katsoo professori Antti Raunio. Asioiden jaottelu erillisiin uskon ja rakkauden alueisiin estää näkemästä, että kaikissa asioissa on kumpikin ulottuvuus.
Uskon ja rakkauden välillä on ero, mutta ne eivät ole toisistaan erillisiä asioita, Itä-Suomen yliopiston systemaattisen teologian professorina työskentelevä Raunio sanoo. Hän pureutui avioliiton teologisiin perusteisiin Karjalan teologisen seuran seminaarissa Joensuussa viime viikolla.
Viime keväänä kirkolliskokouksessa käsiteltiin edustaja-aloitetta, jossa esitettiin, että kirkko voisi vihkiä samaa sukupuolta olevia avioliittoon. Kirkolliskokouksen perustevaliokunta katsoi, että muutokseen ei ole aihetta. Samoin äänesti myöhemmin kirkolliskokous.
Raunio toteaa, että kirkolliskokouksen edustaja-aloitteessa samaa sukupuolta olevien avioliittoa pidettiin rakkauden alueelle kuuluvana asiana mutta perustevaliokunta ei hyväksynyt tulkintaa.
”Usko ja rakkaus ovat aina yhdessä”
Vaikka uskon ja rakkauden erottelu juontuu reformaation ajalta, Martti Lutherin kirjoituksissa asioita ei erotella kahteen koriin, Raunio sanoo. Lutherin mukaan kaikissa asioissa on kyse sekä uskosta että rakkaudesta.
Usko ja rakkaus kuuluvat yhteen, sillä kristinuskossa uskon kohde on Jumala, joka on olemukseltaan itsensä lahjoittava rakkaus. Usko sisältää koko jumalallisen rakkauden, koska kristinuskossa ei uskota vain, että Jumala on olemassa vaan että hän on läsnä ja lahjoittaa itsensä.
– Usko ja rakkaus ovat aina yhdessä. [Lutherin] Isossa Katekismuksessa usko itsensä lahjoittavaan kolmiyhteiseen Jumalaan on selkeästi julki kirjoitettuna, Raunio sanoo.
Hänen mukaansa uskon muuttumattomuus tarkoittaa sitä, että ihminen tarvitsee aina samanlaista uskoa, sanaa ja sakramentteja. Pelastava usko on siis sisällöltään pysyvää.
– Samalla Jumalan Poika kohtaa jokaisen ihmisen tämän omassa elämäntilanteessa. Kaikkien yksilöiden elämät ovat erilaisia ja konkreettiset tarpeet muuttuvat. Siksi se, mitä rakkaus vaatii kussakin tilanteessa, on aina erilaista.
Lutherin mukaan rakkauden vaatimuksia ei voi etukäteen määritellä kovinkaan tarkkaan. On selvitettävä, mitä ihminen tarvitsee.
Lutherilla kolme siunauksen muotoa
Usko tuo siis aina mukanaan rakkauden Jumalaan ja lähimmäiseen. Avioliitossa puolisot liitetään yhteen, jotta he tekisivät toisilleen hyvää. Raunio kysyy, voisiko tämä koskea myös samaa sukupuolta olevien liittoja.
– Moderni protestanttinen teologia on jo alkanut painottaa enemmän puolisoiden keskinäistä hyvän tekemistä kuin jälkeläisten kasvattamista. On myös muita tapoja osallistua elämän ylläpitämiseen ja suojelemiseen kuin yhteisten jälkeläisten siittäminen. Avioliittokäsityksen laajentaminen edellyttäisi tällaisen määritelmän hyväksymistä, Raunio sanoo.
Kristillisessä avioliitossa yhdistyvät juridinen toimitus ja kirkollinen siunaus. Kun puhutaan siitä, saako pappi vihkiä samaa sukupuolta olevia avioliittoon, kiistellään itse asiassa siunauksesta. Juridinen lupa papilla on siksi, että hänellä on vihkimiseen virkamiehen oikeus.
Mistä vihkimisen yhteydessä toimitetussa siunauksessa sitten on kyse? Raunio kertoo, että Luther erittelee kolme siunauksen muotoa. Ensimmäinen on luomiskertomuksen siunaus: Jumala siunaa ihmiset ja antaa heille käskyn lisääntyä. Toinen siunauksen laji on, että Jumala lupaa lahjoittaa hyvää kaikille katsomatta hyvän saajaa. Kolmas siunaus on hengellinen siunaus, joka merkitsee Kristuksen läsnäoloa ja sitä, että hän tulee aktiiviseksi toimijaksi ihmisen elämässä.
Raunio toteaa, että avioliiton kirkollisen siunaamisen voisi ajatella tarkoittavan ensimmäistä siunaamisen lajia. Lutherin teksteistä näin ei kuitenkaan voi päätellä, Raunio sanoo. Luomissiunauksen jälkeen tapahtuu nimittäin lankeemus eikä tämänkaltaista siunausta enää vahvisteta. Se on yhä olemassa mutta heikentyneenä, Raunio sanoo.
Ihmiset tarvitsevat toisen ja erityisesti kolmannen lajin siunausta. Näin ajateltuna Raunion mielestä ei ole teologista syytä kieltää siunausta samaa sukupuolta olevalta parilta, joka haluaa solmia liiton.
Jos käsitys uskon ja rakkauden yhteenkuuluvuudesta hyväksytään, erimielisyys vihkimisestä ei Raunion mukaan koske uskon sisältöä vaan rakkauden vaatimusta.
– Voimmeko elää kirkossa, jossa tulkitaan rakkauden vaatimusta eri tavoin? hän kysyy.
Kuva: Olli Seppälä
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.