Helsingin yliopiston uusimman ajan kirkkohistorian professori (emeritus) Eino Murtorinne on kuollut. Hän oli kuollessaan viime lauantaina 92-vuotias.
Eino Murtorinne teki erittäin merkittävän elämäntyön Suomen kirkkohistorian uusimman ajan tutkijana. Hän käsitteli tutkimuksissaan laaja-alaisesti esimerkiksi Suomen kirkko- ja teologian historiaa 1800- ja 1900-luvuilla, kirkkoja totalitaarisissa järjestelmissä kansallissosialismin ja kommunismin alla sekä kirkon ja politiikan suhteita.
Eino Murtorinne syntyi Kiuruvedellä vuonna 1930 ja valmistui ylioppilaaksi Raudaskylän lukiossa vuonna 1950. Teologian kandidaatiksi hän valmistui vuonna 1956 ja vihittiin papiksi samana vuonna Kuopiossa. Teologian tohtoriksi Murtorinne valmistui vuonna 1964.
Murtorinne toimi akateemisella urallaan 1960-luvulta alkaen Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa eri tehtävissä, viimeksi kirkkohistorian apulaisprofessorina 1972–1975 ja uusimman ajan kirkkohistorian henkilökohtaisena ylimääräisenä professorina 1975–1993, josta virasta hän jäi eläkkeelle.
Murtorinteen väitöskirja oli Papisto ja esivalta routavuosina 1899-1906. Hänen lukuisista muista julkaisuistaan voidaan mainita esimerkiksi neliosaisen Suomen kirkon historian kaksi viimeistä osaa (Autonomian kausi 1809–1899, 1992 ja Sortovuosista nykypäiviin: 1900–1990, 1995).
Yhdessä Markku Heikkilän kanssa Murtorinne kirjoitti myös Kotimaan historiikin Kotimaa 1905-1980: routavuosien kristillis-yhteiskunnallisesta lehtiyrityksestä monipuoliseksi kristilliseksi kustannusyhtiöksi, 1980.
Murtorinteen ohjaamina valmistui monia väitöskirjoja.
Eino Murtorinne tunsi myös suomalaiset herätysliikkeet, vaikka ei profiloitunutkaan juuri niiden tutkijana.
Lue myös:
Eino Murtorinteelle Luterilaisen Kulttuurin Säätiön tunnustuspalkinto
Professori Eino Murtorinne: Romantiikan ja herätysliikkeiden suhde muodostui läheiseksi
Professori Eino Murtorinne herännäisyydestä: Alatien kristillisyydestä ei pidä luopua