Kun kaikki hajoaa ympärillä, on keskityttävä hetkeen. Liisa-mummo näytti selviävän mistä tahansa, kun oli pakko, psykoterapeutti Raija Rantola muistelee. Nyt karjalan evakkojen jälkeläiset kantavat käsittelemättä jääneitä sotataakkoja. Rantola on todistanut perhekonstellaatioissa ihmeitä, kun ihminen uskaltaa katsoa rakastavasti sukuhistoriaansa.
Raija Rantolalle isomummo Liisa Savinen oli positiivisin kaikista hänen tuntemistaan ihmisistä. Äidin isoäiti toi kolme lastaan Venäjän vallankumouksen alta, Inkerinmaan Vuolen kylästä evakkoon Karjalan Kannaksen Rautuun.
Sinne tuli myös tsaarin armeijassa palvellut isoukki Jaakko Savinen vapauduttuaan neljän vuoden vankeudesta Saarenmaalta.
Karjalastakin Savisten piti vielä paeta, sodan jaloista vuonna 1940. Perhe asettui Etelä-Savoon Kangasniemelle, missä Liisa, Jaakon kuoltua tapaturmaisesti vuonna 1942, kantoi vastuun perheestä. Siihen kuului myös 10-vuotiaana orvoksi jäänyt tyttärentytär Kyllikki, Raijan äiti.
– Kun kaikki hajoaa ympärillä, on keskityttävä vain hetkeen. Liisa-mummo näytti selviävän mistä tahansa, kun oli pakko. Mikään ei tuntunut musertavan näitä ”Ilo pintaan vaik syän märkänis” -karjalaisia.
Nyt heidän jälkeläisensä kantavat harteillaan käsittelemättä jääneitä sotataakkoja ja sisällään jälkiä menneistä sukulaisista, joita oli aikanaan liian tuskallista muistaa.
Raija sai pitää isomummonsa vuoteen 1981. Kangasniemellä 96-vuotiaaksi elänyttä Liisaa oli helppo rakastaa ja kunnioittaa. Hänellä on selkeä paikka Raijan perhekuvassa.
Ja niin minä juuriani itkin
Nuorena ei moni vielä jaksa kiinnostua juuristaan. Ei Rantolan kuusilapsisen perheen esikoinenkaan, joka lukion loppumetreillä Nurmeksessa tuskaili, miksi ryhtyisi isona.
Raija päätyi Tampereelle opiskelemaan sosiaalialaa ja muutti vuonna 1984 miehen perässä Mikkeliin.
– Menin naimisiin kylälle, josta löytyi äitini sukujuuria. Olin paluumuuttaja tietämättäni.
Sosiaaliala ei ollut Raijan ammattilistalla ykkönen, mutta sen kautta valmis sosionomi päätyi jatko-opinnoista työnohjaajaksi ja psykoterapeutiksi. Hän on toiminut parikymmentä vuotta yrittäjänä Mikkelissä.
– En usko sattumaan, naurahtaa Raija, joka nelisen vuotta sitten tutustui äitinsä serkun, Pekka Paavilaisen vasta ilmestyneeseen Inkerinsuomalainen sukuni -kirjaan.
Sukukirjan faktat havahduttivat perheterapeutin perehtymään oman perheensä tarinaan. Tästä parin vuoden kuluttua Raija tutustui koulutuksessa itselleen uuteen terapiamuotoon, josta innostui niin, että kokosi oman perhekonstellaatioryhmänsä.
– Omia juuriani itkin ensi kertaa viime syksynä, kun esille tuli Inkerinmaa, jonne äidinpuoleinen sukuni oli houkuteltu 1600-luvulla.
Toisessa konstellaatiossa hän löysi itsestään sisällissodan jälkinä sekä punaisen että valkoisen puolen.
– Ja niin kuin olin ajatellut, ettei vuosi 1918 näkyisi minussa mitenkään.
Suomi on täynnä sotauhreja
Olemme kokonaisuuksia. Mukanamme kulkee kaikki: ihmiset, paikat, tapahtumat, jopa eri ikävaiheemme. Vaikka emme tietäisi niistä mitään, ovat ne meissä, joskus epämääräisenä pahana olona tai outoina tunteina.
– On kieltämättä merkillistä kantaa häpeää jostain, jota ei itse ole aiheuttanut.
Useimmissa perhekonstellaation linjoissa päädytään sotaan. Suomessa sodat ovat vaurioittaneet monin tavoin monia perheitä.
Raijan omaan perheeseen ne ovat vaikuttaneet paitsi sotapakolaisuutena, myös orpoutena ja vastuunkantona jo lapsesta. Raijan isä Niilo Rantola joutui isänsä kuoltua savottatöihin vain 12-vuotiaana.
Sodista on harvassa suomalaisperheessä puhuttu avoimesti, vaikka ne ovat aiheuttaneet niin paljon pahaa, pakottaneet ihmiset tekemään ja kokemaan hirveitä asioita. On ehkä ajateltu, että parempi vaieta ja myös unohtaa jotkut ihmiset, kuin heitä ei olisi suvussa ollutkaan.
Perhekonstellaatio keskittyy havaitsemaan näitä ylisukupolvisia, usein vaikenevia käyttäytymismalleja, ja pyrkii auttamaan ihmisiä irtautumaan niistä.
Pako SS-joukoista
Tämän psykoterapeuttiseen traditioon nojaavan terapiamuodon kehitti Saksassa vuonna 1925 syntynyt, yhä alan töitä tekevä Bert Hellinger, jonka omasta tarinasta löytynee avaimia menetelmän syntyyn ja toimintatapaan.
Hitlerin Saksassa kasvanut Hellinger pakotettiin 17-vuotiaana toisessa maailmansodassa SS-joukkoihin, joista nuorukainen onnistui pakenemaan.
Hän kouluttautui katoliseksi papiksi ja lähti lähetyssaarnaajaksi Etelä-Afrikkaan. Siellä zuluperheiden elämää seuratessaan hän sai ensimmäiset oivalluksensa perheiden dynamiikasta.
Zuluperheissä arvostettiin esi-isiä ja -äitejä, eivätkä edeltävät sukupolvet kadonneet perheyhteisöstä kuoltuaankaan, vaan olivat läsnä puheissa ja ajatuksissa.
Uusista opeista innostuneena Hellinger hylkäsi pappisuran ja opiskeli psykoanalyytikoksi. 60–70-luvuilla hän kiersi Amerikkaa, missä perehtyi erilaisiin terapiasuuntauksiin.
Lapsi kantaa puhumatonta surua
Bert Hellingerin suuria oivalluksia oli, että kukaan ei ole yksinäinen saari vaan osa perhettä ja sukua, joiden tapahtumat vaikuttavat aina kaikkiin jäseniin. Jos perhetragediaa ei käsitellä, siirtyy se seuraaville sukupolville.
Ehkä yllättävintä on ymmärtää siirron tapahtuvan rakkauden avulla. Jos lapsi vaistoaa vanhempansa kantavan suurta surua, yrittää hän vanhempiaan rakastavana auttaa ja alkaa kantaa samaa tuskaa, siirtäen näin sitä eteenpäin.
Kun perhe kohtaa isoja menetyksiä, esimerkiksi rikoksen kautta, saattaa unohdus olla ainoa oikealta tuntuva selviytymiskeino. Ollaan kuin tragediassa osallisena ollutta perheenjäsentä ei olisi ollutkaan.
Perheessä on ehkä sanattomasti sovittu, että näistä ei puhuta. Silti tuskin kukaan pystyy unohtamaan.
Mitä sinun otsassasi lukee?
Raija Rantolan mukaan meissä kaikissa näkyy jokin jälki.
– Otsassa voi lukea vaikka ”Isän hylkäämä” tai ”Sodan vammauttama”. Sitä ei arjessa huomaa tai edes ajattele, mutta kun jokin tarpeeksi kauan askarruttaa, alkaa siihen hakea ratkaisua.
Rantola on saanut todistaa perhekonstellaatioissa ihmeitä, kun toisilleen täysin vieraat ihmiset ilmaisevat koko olemuksellaan toistensa tunteita.
– Me ihmiset olemme äärettömän herkkävaistoisia toistemme suhteen.
Perhekonstellaatiossa yleensä toisilleen tuntemattomat kohtaavat ryhmässä, jossa olisi hyvä olla vähintään seitsemän osallistujaa. Ryhmä saadaan koottua miltei mihin tahansa Suomen kolkkaan. Vuodessa 50 000 kilometriä ajava psykoterapeutti on valmis lähtemään heti, kun ilmoitus on herättänyt tarpeeksi kiinnostusta.
Katson toisten tulkintaa elämästäni
Ryhmäläiset ovat Raijan asiakkaita, joista yksi aloittaa kertomalla itseään vaivaavan asian. Sitten hän valitsee sitä selvittämään ryhmästä itsensä ja vaikka äitinsä esittäjät.
– Sen enempää asiakkaan ei tarvitse osallistua. Hän vain katsoo, kun toiset tulkitsevat hänen elämäänsä.
Joskus mukaan otetaan lisää ihmisiä, vaikka äidinäidin esittäjäksi. Konstellaatiossa suuri vastuu on ohjaajalla, joka muun muassa tekee täydentäviä kysymyksiä ja ehdottaa uusia suuntia, jos esimerkiksi äitilinja ei avaa erityistä oivallusta.
– On vaikea selittää tai ennustaa, mitä konstellaatiossa tapahtuu, mutta ihmeellistä se on. Tarvitaan vain muutama tieto askarruttavasta asiasta, kun jo tullaan henkilöhistoriaan ja esiin puskee suuria tunteita. Hyvin usein päädytään sotaan.
Kun viimein suostun katsomaan
Mikä tahansa, mitä ei ole aiemmin suostuttu katsomaan, muuttuu ja muuttaa katsojaansa, kun vihdoin suostumme kohdistamaan huomiomme siihen. Esi-isiä, vanhempia voi viimeinkin katsoa rakastaen ja hyväksyen.
Bert Hellingerin sanoin: ”Näen sinut. Kunnioitan sinua. Rakastan sinua. Annan sinulle sydämessäni paikan, joka kuuluu sinulle. Sinun ansiostasi olen olemassa, vaikka olisit millainen ja tehnyt mitä tahansa.”
Kun luovuttaa, laskee irti katkeruudesta ja antaa anteeksi, elämään tulee enemmän rakkautta ja onnellisuutta. Sitä ihmettä Raija on saanut todistaa jo monesti.
– Totta kai on omalla vastuullamme hakea itsestämme se voima katsoa ja muuttaa elämäämme, vaikka konstellaatiossa ei muutokseen varsinaisesti pyritäkään. Yleensä se silti tulee väistämättä.
Hän kuvaa konstellaatiota sinällään yksinkertaiseksi menetelmäksi. Asiakas katsoo elämässään yleensä sitä, joka jätti – kuten isää, joka katosi lapsensa elämästä. Viimeinkin katsoo häntä, oli tämä rikollinen tai alkoholisti, katsoo rakastavasti ja kunnioittaen. Antaa sydämessään tälle kuuluvan paikan.
– Tavoitteena on vain katsoa, ei analysoida, ei suorittaa. Nykyihmiselle on helpottavaa olla joskus suorittamatta mitään.
Perhekonstellaatiossa ei paljon puhuta. Suuret tunteet – usein päällimmäisenä suru – tulevat esiin muutenkin, yleensä itkuna.
– Varaankin aina tapaamiseen runsaasti nenäliinoja.
Kirkko lähellä kotia piti koossa
Raija Rantola toteaa, että Ihmisillä on paljon työstämättömiä menetyksiä ja käsittelemätöntä kuolemaa.
– Konstellaatio tarjoaa mahdollisuuden hyvästellä kuolleet: Saatte mennä!
Raija kertoo itse oppineensa ymmärtämään joidenkin esiäitiensä katkeruutta, joka selittynee huonoiksi koetuilla naimakaupoilla. Sen seurauksena toista sukua ei mainittu, sitä ei ollut edes olemassa.
– Minä voin kuitenkin jo luopua siitä katkeruudesta ja antaa kunnioittavan paikan senkin sukuhaaran edustajille. Kuinka hukkaan heitettyä olisikaan elämä ainainen sapenmaku suussa.
Monissa suvuissa myös usko ja uskonto ovat pakottaneet, ahdistaneet ja traumatisoineet jäseniään. Raijan omassa perheessä on helluntailaisia, joiden usko on kuitenkin suojannut ja antanut turvaa.
– En ole sama ihminen kuin kaksi vuotta sitten aloittaessani perhekonstellaation. Olen katsonut sukuni ihmisiä ja tapahtumia, ja joukkoon mahtuu myös paljon todella surullista. Silti voin nyt sanoa, että näin on hyvä. Paljon on katsottu, nähty ja selvitetty.
Rankoistakin asioista voi selvitä, jos arki ei ole traumaattista. Elämänhallintaa voi syntyä pienistäkin asioista, kun niin tahtoo. Oma tahto on tärkeä.
Raija palaa Liisa-mummon sotienjälkeiseen arkeen Kangasniemellä, kun kaikki oli pitänyt taas aloittaa alusta.
– Mummo asui vastapäätä kirkkoa, jossa hänellä oli oma paikkansa. Sille paikalleen hän istahti joka sunnuntai. Se piti mummon elämän koossa.
– Elämähän on äärettömän loogista. Se pitää vain oivaltaa.
Terapiaa laman kokeneille
Raija Rantola sanoo konstellaation opettaneen näkemään ketjuja ihmisten tarinoissa ja alitajuisia virityksiä elämässä.
– Kun törmään vaikka uutisissa johonkin poikkeuksellisen isoon ja vahvaan asiaan, esimerkiksi rikokseen, ajattelen, että tämän juuret eivät ole tässä. Ei tuollainen teko synny tässä ja nyt, siihen on jo olemassa optio.
Hän uskoo ja luottaa tähän terapiamuotoon, jota toivoo voivansa viedä muun muassa lastensuojeluun ja työstressin purkuun.
Konstellaatiota tehdään myös yhteiskunnallisista asioista, esimerkiksi 90-luvun valuuttakriisin ja laman seurauksista.
– Moni on konstellaatioon hurahtanut ja moni myös pelästynyt vastaan tulleita liian rajuja juttuja, joita ei tahdo paljastaa. Joillekin tämä tarjoaa mahdollisuuden katsoa omaa, suuria tunteita herättävää elämää. Toiset taas menevät mieluummin leffaan katsomaan draamaa.
Konstellaatiota voi verrata psykodraamaan. Konstellaatiossa ollaan vähemmällä puheella, eikä sitä pureta, vaan lopetetaan aina rauhaan, ohjaajan kehotuksella: Sano tuolle äidillesi, lapsellesi, veljellesi…
Muualla maailmassa konstellaatio on suosittua, mutta Suomessa varsin tuntematonta. Ehkä me täällä vielä suojelemme henkisiä rajojamme, ja tätä nykyä mieluummin nauramme.
– Vaikka puhdistava itku tekisi niin hyvää.
Lähde: Bert Hellinger. Pysyvä onni. Mihin perhekonstellaatio johtaa. Suomennos ja omakustanne Sari Hanhikoski, 2009.
Kuva: Johannes Wiehn
***
Jos et ole vielä Askel-lehden tilaaja, voit tilata lehden täältä.
Yksittäisen lehden näköisnumeron voit ostaa luettavaksi
täältä
.