Toisella puolen pöytää istuu herkkä, vahva ja tunteidensa kanssa perin juurin tuttavuutta tehnyt nuori mies. Baritoni Aarne Pelkonen, 29, voitti pari vuotta sitten Lappeenrannan laulukilpailun. Tänä keväänä menestys jatkui kansainvälisen Sibelius-laulukilpailun voitolla.
Pelkonen on 15-lapsisen raumalaisen lestadiolaisperheen nuorimmainen. Musiikin saralla hän on niittänyt mainetta erityisesti oratorio- ja lied-laulajana. Kritiikeissä häntä on kehuttu armoitetuksi kertojaksi ja vahvaksi tulkitsijaksi. Syksyllä alkavat työt Saksassa, Oldenburgin kaupungin oopperatalossa.
– Minua kiehtovat laulut, joissa kuuluu syvä ihmisenä olemisen tuska ja riemu. Parhaiten pystyn heittäytymään musiikkiin, jossa ollaan sydänjuuria myöten auki, kädet melkein verillä ja jalat mudassa. Inhimillisyys, avoimuus, haavoittuvuus ja rakkaus puhuttelevat.
”Isältä opin hiljaista vakavuutta ja rajatonta huumoria”
Lapsuuden perintönä Aarne Pelkonen on oppinut arvostamaan rehellisyyttä, sinnikkyyttä ja lujaa työntekoa. Hän kasvoi yrittäjäperheessä Unajan kylässä Raumalla.
Isä oli Karjalan evakkoja ja metallityön opettaja, äiti on syntyjään raumalainen ja ammatiltaan sairaanhoitaja. Lisäksi perheellä oli pihapiirissä kotileipomo, mehupuristamo ja kasvihuone. Vanhemmat pyörittivät aikoinaan myös kolmea kahvilaa.
– Olen kasvanut kulttuuriin, jossa koko ajan touhutaan ja suunnitellaan myös lannistumattomasti uutta.
Isä kuoli Intian matkalla viime vuoden helmikuussa. Pelkonen suree menetystä.
– Isä oli aikaansaapa työteon ruumiillistuma. Hän oli lähtöisin kovista oloista, joutui lapsena kaksi kertaa evakkoreissuunkin. Olen oppinut häneltä hiljaista vakavuutta ja rajatonta huumoria. Isä oli valmis pohtimaan asioita syvästi pohjia myöten, mutta toisaalta hänellä oli kyky elää hetkessä, hullutella ja innostua uusista asioista.
Rauman seudulla ei ole paljon vanhoillislestadiolaisia. Paikallinen rauhanyhdistys on pieni ja suurperheet herättävät huomiota. Aarne Pelkonen oli lapsena usein ainoa lestadiolainen luokallaan ja koulussaan.
– Huomaamattomaksi jääminen ja massaan sekoittuminen ei oikein onnistunut. Pienenä häpesin joskus suurta perhettä. Nyt se kuitenkin tuntuu rikkaudelta. Lapsena oli aina leikkiseuraa omasta takaa. Nyt minulla on perheessäni paljon ystäviä.
”Hengellinen musiikki resonoi herkkyyteni kanssa”
Virret ja Siionin laulut tulivat Pelkoselle tutuiksi jo vauvana. Virsikirja on hänelle edelleen sävelmien ja sanoitusten aarreaitta.
– Pitkälti mollissa kulkevat tummat ja jykevät melodiat ilmaisevat suuria asioita yksinkertaisella tavalla.
Erityisen rakkaaksi Pelkoselle on tullut virsi Jeesuksesta laulan. Äiti lauloi sitä pojalleen iltalauluksi.
– Hengellinen musiikki on aina osunut sydämeni ytimeen ja resonoinut herkkyyteni kanssa. Lapsuuteni hetkissä oli paljon juurevuutta mutta myös varjoja. Sitä tummaa yritän kaivaa esille laulutulkinnoissani.
Muusikon ura alkoi urkupillien pureskelusta
Vanhoillislestadiolaisessa kulttuurissa arvostetaan musiikkia ja lauletaan paljon. Tämä on antanut hyvän pohjan Pelkosen laulajan uralle. Pelkosen vanhemmat soittivat viulua. Isä lauloi myös kuoroissa ja soitti urkuja. Hän rakensi ja rakennutti perheen kotiin pilliurut.
Aarne Pelkonen aloitti muusikon uransa pureskelemalla tinapillejä ja kiipeilemällä uruissa. Varsin pian pikkupoikaa alkoi kiinnostaa myös soittaminen. Pianotunneille Pelkonen meni seitsemänvuotiaana. Hän jatkoi opintojaan 10-vuotiaana musiikkiopistossa.
– Ihastuin urkuihin, niiden pauhu tuntui hienolta. Kun katselin kanttori-urkureita työssään, tajusin, että tuo on siistiä. Löysin haaveammattini.
Pelkonen aloitti rauhanyhdistyksen seuroissa seurakanttorina 13-vuotiaana ja ryhtyi kiertämään kanttoreiden sijaisena seurakunnissa 15-vuotiaana. Sisarukset kuskasivat ajokortitonta poikaa keikoille maakunnan kirkkoihin. Sittemmin hän on opiskellut Sibelius-Akatemiassa kirkkomusiikin osastolla.
Vanhoillislestadiolaisten isojen seurojen valtava veisuuvoima on jättänyt Pelkoseen lähtemättömän jäljen.
– On vaikuttavaa, kun suuri kirkko on täynnä väkeä ja kaikki laulavat virttä täysillä. Sellaista kokemusta ei saa mistään muualta.
”Lapsuudessa etsin sopivia sointuja kuvaamaan tunteitani”
Aarne Pelkonen tajusi 17-vuotiaana, että hän ei ole oikeastaan koskaan laulanut, mutta kanttoreiden pitäisi hallita sekin puoli ammatissaan.
– Pelkäsin, osaanko ollenkaan laulaa ja pysynkö nuotissa. Pian kuitenkin tajusin, että minulla on laulun lahja. Oli mahtavaa löytää tämä taito! Halusin laulaa kaikkialla ja esiintyäkin.
Pelkonen kuunteli kriittisesti videoita esiintymisistään ja halusi kehittyä.
– Minussa syttyi valtava palo laulamiseen.
Musiikki oli lapsuudessa ja nuoruudessa Pelkoselle pakopaikka tohinan ja työnteon keskeltä. Se oli mahdollisuus vetäytyä omaan maailmaan ja viettää hetkiä oman itsen kanssa.
– En ollut lapsena kovin sosiaalinen. Musiikin avulla sain yhteyden omaan tunnemaailmaani, niin iloihin kuin suruihin. Käsittelin asioita soittamalla ja etsin sopivia sointuja kuvaamaan tunteitani.
”Esiintyminen on vääjäämätön sisäinen tarve”
Laulun avulla Pelkosen yhteys omiin tunteisiinsa syveni entisestään. Hän tajusi, että laulaminen avaa mieltä, valaisee ja puhdistaa. Sisällä alkoi kuplia myös jotakin, minkä oli päästävä ulos.
– Esiintyminen on minulle vääjäämätön sisäinen tarve. Haluan auttaa ihmisiä ja antaa heille jotakin lauluillani.
Kun Pelkonen harjoittelee, hän ei ajattele yleisöään, vaan miettii, mitä säveltäjä ja sanoittaja ovat ajaneet takaa.
– Sitten annan sen vaikuttaa itseeni ja etsin viestille vastinetta omasta elämästäni ja tunteistani. Laulun pitää ensin puhutella minua. Sen jälkeen joku muukin voi saada esityksestä jotakin.
Aarne Pelkonen luottaa esityksissä paljon intuitioon. Hämmentävää ja kiehtovaa on se, että yleisö voi saada esityksestä jotakin aivan muuta kuin muusikon tarkoittaman viestin.
– Tärkeintä on, että kuulija tulee kosketetuksi ja vaikuttuu.
”Kävin läpi ison hengellisen kamppailun”
Vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä oopperaan suhtaudutaan kielteisesti. Kilpaileminen ja solistin urakin ovat hieman kyseenalaisia. Aarne Pelkonen on ollut tästä kaikesta syvästi tietoinen, vaikkei kukaan koskaan ole kieltänyt häntä kilpailemasta.
Läheiset pitivät Pelkosta urkurina ja tulevana kanttorina. Näin hän ajatteli pitkään itsekin. Kun hän tajusi haluavansa vain laulaa, hänen oli rakennettava identiteettinsä uudelleen ja oltava itselleen rehellinen.
– Jouduin käymään valintojeni kanssa läpi ison prosessin ja hengellisen kamppailun. Tein oman näköiseni ratkaisun, joka tuntuu hyvältä ja oikealta. Kukaan ei ole minua painostanut suuntaan eikä toiseen.
”Aina on oltava rehellinen itselleen”
Pelkosen kokemuksen mukaan kriittiset asenteet esittävän taiteilijan uraa kohtaan ovat loiventuneet vanhoillislestadiolaisten keskuudessa viime vuosina. Hän sai Lappeenrannan laulukilpailujen voiton jälkeen lestadiolaisilta lähes yksinomaan myönteistä palautetta, mikä yllätti hänet iloisesti.
– Koen, että elämäni on kuulunut mennä näin. Tarvitsin tämän ajan asioiden läpikäymiseen. En olisi aiemmin ollut valmis ammattimaiseen oopperauraan ulkomailla.
Pelkonen iloitsee siitä, että hänen äänensä on saanut kehittyä rauhassa. Hän on voinut myös keskittyä rakastamaansa lied- ja oratoriomusiikkiin.
– Lavalla olen koko historiani kanssa. Laulussani kuuluvat lapsuudenkokemukseni ja lestadiolainen taustani ja niin on hyvä.
Matka tähän hetkeen on ollut värikäs ja Pelkoselle itselleenkin yllättävä. Sen varrella hän on pohtinut arvojaan ja perimmäisiä kysymyksiä yhä uudelleen.
– Tällaiset prosessit kirkastavat sitä, mikä on itselle tärkeää ja kannattelevaa. On myös vapauttavaa huomata, että kaikkea ei tarvitse tietää eikä aina tarvitse olla oikeassa. Itselleen kannattaa kuitenkin olla aina rehellinen.
”Haaveilen Lied-festivaaleista Helsingissä”
Aarne Pelkosella on vahva halu vaikuttaa asioihin ja jättää oma kädenjälkensä maailmaan. Hän toimii aktiivisesti esimerkiksi viime syksynä ystäviensä kanssa perustamassaan Suomen Lied-Akatemiassa. Mukana on jo nyt paljon merkittäviä pianisteja ja laulajia, mutta Pelkonen toivoo toiminnan laajenevan.
– Järjestämme koulutuksia, kursseja ja konsertteja. Klassinen yksinlaulu on Suomessa marginaalikulttuuria, jonka puolesta pitää taistella. Haaveilen Helsingissä järjestettävistä Lied-festivaaleista.
Lied-musiikissa Pelkosta viehättää erityisesti laulujen laaja ihmiskuva, syvällisyys ja sävyjen kirjo. Yhdessä laulussa voi olla valtavasti eri tunnelmia ja ulottuvuuksia, koko maailma. Esiintyjä voi valita näkökulmansa ja ilmaista itseään.
Pelkonen tunnistaa itsessään myös maailmanparannusvietin. Kun on saanut ilmaisen koulutuksen hienossa maassa, haluaa maksaa saamaansa hyvää takaisin muodossa tai toisessa.
Yksinkertaista ilmaisua suoraan sydämestä
Pian Aarne Pelkonen muuttaa Saksaan. Maailmalle lähteminen tuntuu miehestä hurjalta ja jännittävältä. Kaksivuotinen kiinnitys Oldenburgin kaupungin oopperataloon aloittaa aivan uuden vaiheen hänen urallaan.
– En ole koskaan esittänyt yhtään oopperaroolia. Tämä on minulle askel tuntemattomaan. Toivon tietenkin, että urani lähtisi etenemään kansainvälisesti. Haluaisin laulaa työkseni koko ikäni.
Laulajan ammatissa ei pääse tylsistymään. Pelkosen edessä on yhä uusia haasteita.
– Saatan kohdata suurtakin stressiä, mutta taidan tarvita sitä. Kokemus ja pärjääminen tuovat itsevarmuutta ja vahvistavat kutsumusta, mutta toisaalta on pysyttävä jatkuvasti nöyränä. Mikään ei ole itsestään selvää.
Pelkonen palaa itsensä kanssa yhä uudelleen perusasioihin.
– Kuka minä olen ja miksi laulan? On keskityttävä yksinkertaiseen ilmaisuun, joka tulee sydämestä.
KUKA?
• Aarne Pelkonen, 29
• Oopperalaulaja
• Ei perhettä
• Lempikirja: Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla
• Lempikappale/teos: Franz Schubertin Winterreise
• Motto elämässä: Vapaus on kaikki kaikessa.
Kuva: Minerva Seppälä
Ilmoita asiavirheestä