Ranskalainen filosofi René Girard kuoli 4. marraskuuta. Kotimaa24 julkaisee alunperin vuonna 2010 Kotimaan Suola-liitteessä julkaistun jutun, joka kertoo Girardin uskontojen pyhyyttä koskevasta ajattelusta:
Pyhä näyttää ihmisestä karuja totuuksia, mutta antaa kristinuskolle myös uudenlaista uskottavuutta. Näin väittää vakaumuksellinen katolilainen kristitty René Girard. Hänelle kristinusko on jotakin aivan muuta kuin mikään toinen uskonto. Sillä on uskottavampaa sanottavaa ihmisestä kuin nykyaikaisilla ihmistieteillä.
Vuonna 1923 syntynyt Girard on elävä guru, jonka ajatuksia on vaikea ohittaa. Suomessa Girardin ovat löytäneet varsinkin kirjallisuustutkijat, valtiotieteilijät ja teologit.
Halu hallitsee ihmistä
Girardin mukaan halumme eivät synny meissä niin välittömästi kuin kuvittelemme. Tarkkailemme muita jo lapsena. Samalla opimme haluamaan sitä, mitä näemme muiden tavoittelevan. Matkimishalu tai Girardin sanoin mimeettinen halu herää viimeistään hiekkalaatikolla, kun lapsi näkee toisen lapsen kädessä lapion.
Mimeettisen halun voima näkyy siinä, miten mainonta vetoaa meihin. Katso, myös näillä kivoilla ja kauniilla ihmisillä on tämä tuote, mainos julistaa. Pian päädymme ostamaan hienomman auton tai laukun tajuamatta, että emme oikeastaan itse halua sitä.
Ekumeniikan professori Risto Saarinen tunnistaa ajatuksen myös kymmenen käskyn kahdesta viimeisestä kiellosta, joissa sanotaan terävästi: Älä himoitse!
– Lähimmäisen omaisuuteen kohdistuva halu saa voimansa juuri siitä, että omaisuus kuuluu toiselle, vaikka olisi muuten samantekevää roinaa. Mimeettinen halu vie ihmisen samalle viivalle eläinten kanssa, koska meitä ohjaavat mallioppiminen, toisiin leimautuminen ja imitaatio, Saarinen sanoo.
Kuolemansynnin äärellä
Mimeettinen halu ei Girardin mukaan ole viaton juttu, vaan ihmisiä hallitsevan pahuuden perusvoima. Haluaminen johtaa nimittäin vihaan ja konflikteihin, koska hyviä asioita ei ole koskaan riittävästi. Mimeettinen halu vertautuu kateuteen, joka on katolisen kirkon mukaan yksi kuolemansynneistä.
Taistelu halun kohteista johtaa kamppailuun ja verenvuodatukseen, jotka uhkaavat ihmisyhteisön olemassaoloa. Tässä Girard tulee lähelle varhaisten yhteiskuntatieteilijöiden Thomas Hobbesin ja Jean-Jaques Rousseaun kuvausta ihmisyhteisön myyttisestä alkutilasta, jota leimaa väkivalta tai sen uhka.
Girardin ajatus johtaa kuitenkin toisenlaisille urille kuin näiden kahden klassikon, joiden ajattelun pohjalta syntyi teoria kaikkien osapuolten etuja palvelevasta yhteiskuntasopimuksesta.
Vuonna 1972 ilmestyneessä teoksessaan La violence et le sacré (suom. Väkivalta ja pyhä 2004, Tutkijaliitto) Girard tutki mimeettisen halun ilmenemistä kreikkalaisissa tragedioissa ja heimoyhteiskuntien uhrirituaaleissa.
Girard löytää niistä saman alkukertomuksen uhrista.
Rauhoittava uhri
Taistelu rajallisista resursseista uhkaa kärjistyä väkivallaksi, joka ajaa yhteisön tuhon partaalle. Ratkaisuksi yhteisö tulee tappaneeksi tai karkottaneeksi yhden jäsenistään, tai löytää ulkopuoleltaan jonkun, joka kelpaa yhteiseksi viholliseksi eli syntipukiksi.
Syntipukin uhraaminen synnyttää väliaikaisen rauhantilan. Uhrin avulla yhteisö saa siis sisäisen väkivaltaisuutensa hallintaan.
Uhri-instituution ympärille syntyy uskonto, jonka perustehtävä on väkivallan kontrolloiminen.
– Väkivalta on pyhän sielu ja sydän, Väkivalta ja pyhä -kirjan suomeksi kääntänyt Olli Sinivaara tiivistää teoksen perusajatuksen.
Risto Saarisen mukaan mimeettinen omistamisen halu on ikään kuin kaasupoljin, joka johtaa väkivaltaan. Symbolinen uhraaminen on jarru, jonka avulla väkivalta saadaan hallintaan.
– Pyhä väkivalta hillitsee ihmisen väkivaltaisuutta, mutta ei tuo siihen ratkaisua, Saarinen sanoo.
Saarinen näkee lööppijulkisuudessa syntipukkimekanismin nykyversion. Ensin julkkis korotetaan sankariksi, mutta kun hän osoittautuukin heikoksi ja rikkoo kantamiaan ihanteita, median poppamiehet saattavat hänet julkisen häpeän kohteeksi.
Valhe paljastuu
Olli Sinivaaran mukaan Girard päätyy Väkivalta ja pyhä -teoksessaan uskontojen kannalta mahdollisimman rankkaan lopputulokseen. Uskontojen synty palautetaan ihmisen kilpailevista haluista seuraavaan kamppailuun. Uskontoihin sisältyy myös kollektiivinen itsepetos, koska ne perustelevat rituaalejaan veriuhria vaativien jumalien olemassaololla.
– Uhrit peittävät ihmisen oman väkivaltaisuuden. Valhe, joka kätkee sen, on lähestulkoon ihmisluonto, Sinivaara kiteyttää.
Girard jatkoi kuitenkin ajatustyötään vuonna 1978 ilmestyneessä, suomentamattomassa kirjassa Des choses cachées depuis la fondation du monde (Maailman perustamisesta saakka salatut asiat).
Kenties vaikutusvaltaisimmassa teoksessaan Girard teki radikaalin irtioton modernista uskontokritiikistä ja ateistisen sosiologian perinteestä. Tällä kertaa hän käytti materiaalina Vanhan ja Uuden testamentin tekstejä.
Girardin mukaan Vanhan testamentin kertomukset syntyivät maailmassa, jossa pyhitetyllä väkivallalla oli itsestään selvä asema. Jumalallisen koston teeman rinnalla elää kuitenkin kertomuksia, joissa väkivallan uhrin ääni tulee kuulluksi. Sellainen on esimerkiksi kertomus veljien kateuden kohteeksi joutuneesta Joosefista. Myös profeetat asettuvat uhrin puolelle yhteisön väkivaltaa vastaan.
Vanhassa testamentissa toistuu siis muista myyttisistä kertomuksista tuttu rakenne, mutta samalla väkivallan kätketyt rakenteet paljastetaan vähitellen.
Jeesus väkivaltaa vastaan
Uuden testamentin evankeliumit ovat Girardin mukaan historian ensimmäinen kirjoituskokoelma, joka on kirjoitettu täysin uhrin näkökulmasta.
Jeesus liittyi yhteisöllistä väkivaltaa kritisoineisiin profeettoihin, jotka julistivat, että Jumala tahtoo laupeutta eikä uhria (Matt. 9:13; Matt. 23:34–45; Joh. 8:43–45), mutta joutui saman väkivallan kierteen uhriksi. Girard näkee kristinuskon ytimen ja jumalallisuuden siinä, että se näyttää uhrin viattomuuden.
– Toisin kuin primitiivisissä uhriuskonnoissa, väkivalta ei perustu uhrin pahuuteen, eikä tule syntipukilta tai jumalilta. Se tulee ihmisestä itsestään, Sinivaara sanoo.
Girardin mukaan menneisyyden väkivaltainen Jumala korvataan evankeliumeissa väkivallattomalla Jumalalla. Samalla Kristuksen kuolema paljastaa uhrimekanismin alkuperän ja tekee siitä toimimattoman.
Vaikka ajatuksen esitti kristinuskon ainutlaatuisuutta puolustava ajattelija, sen seuraaminen ei ole kirkoille helppoa. Girard nimittäin päätteli, että kirkko jatkoi osaltaan pyhän väkivallan perinnettä, kun se rakensi sovitusoppinsa Jeesuksen uhrikuoleman varaan.
Selitys uskomisen vieraudelle
Girardin ajatteluun 1990-luvulta lähtien syventynyt Daniel Nylund arvioi, että sovitusoppiin sisältyvä väkivaltainen jumalakuva saa monet vierastamaan kristinuskoa ja kristillistä Jumalaa.
– Ajatus uhria vaativasta Jumalasta loukkaa erityisesti uskonnollisesti vapautunutta nuorisoa, koska he ovat kasvaneet evankeliumin vaikutuksessa. Juuri evankeliumin ansiosta he näkevät ajatuksen sisäisen hölmöyden ja ristiriitaisuuden, Nylund sanoo.
Nylundin mukaan kertomus, jossa Jumala vaatii uhrin verta voidakseen antaa ihmiselle anteeksi, ei ole enää hänelle itselleenkään uskottava. Nuorena sisimmässä heränneet kysymykset tuntuivat vievän pohjan uskolta. Girardin lukeminen on avannut evankeliumit Nylundille uudesta näkökulmasta ja tehnyt ne uskottavammiksi kuin koskaan aikaisemmin.
Parhaillaan Nylund kirjoittaa vuorovaikutteista TeoBlogia, jonka runkona on Raamatun suurten kertomusten ja varsinkin Markuksen evankeliumin kommentaari.
Risto Saarinen huomauttaa, että Girard on myöhäisemmässä tuotannossaan päätynyt tulkintaan, jonka mukaan kristillinen sovitusoppi on perustavalla tavalla erilainen kuin Väkivalta ja pyhä -teoksessa kuvatut uhriuskonnot.
– Vaikka sovitusoppi toistaakin muissa uskonnoissa esiintyviä uhraamisen ja lepyttämisen muotoja, se myös eroaa niistä. Kyse on Jumalan lahjasta eikä ihmisen suorittamasta takaisinmaksusta, Saarinen sanoo.
Gurun sokea piste?
René Girardin kulttuuriteoria kuvaa ihmisen olennoksi, joka ei pysty hallitsemaan taipumustaan väkivaltaan ilman syntipukin etsimistä. Mimeettisen halun pauloissa oleva ihminen ei myöskään näe omaa pahuuttaan.
Olli Sinivaaran mukaan Girardin Jeesus-tulkinnan eettinen voima on tullut hänelle tärkeäksi. Hän luonnehtii itseään girardilaiseksi eettiseksi kristityksi, joka ei ota kantaa Jumalan olemassaoloon. Sinivaara kuitenkin löytää Girardin kristillisyydestä pisteen, johon omatunto voi kiinnittyä.
Sinivaara uskoo, että kristinuskon ydin ja evankeliumin sanoma toteutuu, kun yhteiskunta maallistuu. Pyhään kätketty väkivalta tulee ihmisten keskelle ja osaksi jokapäiväistä elämää. Pahaa on pakko katsoa silmästä silmään. Ajatus on peräisin Girardilta vaikutteita saaneelta italialaiselta filosofilta Gianni Vattimolta.
– Omatunto on se asia ihmisessä, joka tekee havahtumisen mahdolliseksi.
Sinivaara tunnistaa Girardin teksteistä oman kilpailuviettinsä, joka vaivasi nuorempana riesaksi asti. Arkikokemus viittaa kuitenkin siihen, että gurun ajatukset eivät päde kaikkiin.
Sinivaarasta näyttää siltä, että osa ihmisistä on aidosti epäkilpailullisia. He eivät kiinnostu erottautumisesta eivätkä ole turhamaisia.
– Entä jos onkin ihmisiä, jotka eivät ole juuri ollenkaan mimeettisen logiikan sisällä? Heitä on turha käännyttää uuteen uskoon ja tuputtaa heille, että olette pahoja, Sinivaara varoittaa.
Kuvat: Olli Seppälä. Krusifiksi ja ikkuna Turun tuomiokirkossa.
Ilmoita asiavirheestä