Itsenäisyyspäivän ekumeenisen jumalanpalveluksen saarnassaan Helsingin tuomiokirkosssa Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo palasi kirkossa syksyn aikana käytyyn keskusteluun suhtautumisesta homoseksuaaleihin sekä eroaaltoon.
– Keskustelun vastakohtia oli kenen tahansa vaikea sovittaa keskenään. Parhaimmillaankin oli mahdollista ainoastaan kuunnella ja ymmärtää toisen näkökannan perusteluja. Mutta kun väittely yltyi kiivaaksi ja kovapuheiseksi, kysyttiin yhä selvemmin: missä on oikea kirkon ääni? Moniäänisyys ei tyydyttänyt.
Revon mukaan moniäänisyyttä on helppo arvostaa niin kauan, kun oma mielipide kaikuu ylimpänä.
– Mutta jos yhteinen ääni sulautuu kilpailevien huutojen sekavaksi meteliksi, ei tuloksena voi olla muuta kuin levotonta tyytymättömyyttä. Missä kuuluu se johtajan ääni, joka tunnistetaan Hyvän Paimenen ääneksi?
Repo muistutti saarnassaan myös, että kirkossa on viime vuosina kiinnitetty huomiota johtajien kouluttamiseen.
– Seurakunnissa kaivataan palvelevaa johtajuutta, sellaista, jossa jokaista kuunnellaan ja jokaisen rinnalla kuljetaan, mutta silti rohjetaan näyttää suuntaa. Hyvät johtajat eivät perusta auktoriteettiaan muodolliseen asemaansa, vaan niiden luottamukseen, joita heidän tulee johtaa. Sellaisen voi saavuttaa vain palvelemalla ja osoittautumalla itse luotettavaksi. Kirkkoherrakaan ei voi ole seurakunnan herra, vaan hänen tehtävänsä on itse seurata kirkon Herraa.
Revon mukaan johtajuutta kaivataan kaikkialla yhteiskunnassa, myös siellä missä päätöksenteko on demokraattista.
– Kaikkialla kaivataan niitä, jotka hallitsevat kokonaisnäkymät, erottavat olennaiset sivuseikoista, tietävät, mihin tulee pyrkiä, osoittavat suuntaa ja kantavat myös vastuuta siitä, mitä päätetään. Johtajia tarvitaan, heidän ääntään kuunnellaan ja sitä seurataan.
Ilmoita asiavirheestä