Ruokaravintolan pöydällä lepää Lapuan Sanomat. Paikallislehdessä on 12 sivua. Viisi niistä käsittelee kirkkoa ja hengellisiä asioita.
Kannessa juhlitaan 90 vuotta täyttäviä Lapuan tuomiokirkon hevosmaalauksia. Pääkirjoitus haastaa nuoria itsenäisyyspäiväksi kunnia- vartioon sankarihaudoille. Mielipidekirjoitus käsittelee eutanasiaa. Uutissivuilla kerrotaan seurakuntaviikon tunnelmista ja kuunnellaan, mitä Lapualla vieraillut kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah sanoo päiväkotien ja seurakuntien yhteistyöstä.
Lapuan paikallislehdellä on seurakunnan kasvot. Se kertoo paljon kaupungin henkisestä ja hengellisestä ilmapiiristä. Joka pitäjällä ei ole yhtä voimakasta identiteettiä eikä se ainakaan ole yhtä kietoutunut kristilliseen kulttuuriin.
”Ei ole suurta liioittelua väittää, että Lapuan Sanomien tapauksessa paikallislehti on kirkolle oikeastaan kuin sen oma lehti”, kirjoitti Laura Peräsalo, joka tutki tiedotusopin pro gradussaan evankelis-luterilaisen kirkon yhteisöllisyyttä Lapuan Sanomissa vuosina 2012–2013. Peräsalon mukaan kirkon yhteisöllisyys on lehdessä koko Lapuan yhteisöllisyyttä.
Seurakunnan ja paikallislehden poikkeuksellisesta yhteydestä kielii myös se, että Lapuan Sanomilla on omia aamukirkkoja, joihin lehti haastaa lukijoita osallistumaan.
Edes muutto pois kotiseudulta ei katkaise lapualaisen suhdetta lehteen, Lapuaan ja seurakuntaan. Lapuan Sanomat on ollut vielä tällä vuosituhannella kymmenen Helsinkiin tilatuimman sanomalehden joukossa.
”Muista mist’ oot kotoosin”, Lapuan jättäneille on tavattu sanoa.
{kuva_de290f20-af04-4237-9ec7-f9af1a12cfe8}
Kuva: Jukka Granström. Karhupatsas valvoo Wanhan Karhunmäen pihapiiriä. Vuonna 1914 perustettu Karhunmäki oli Suomen ensimmäinen herännäisopisto.
Jos on tarkoitus tutustua lapualaiseen mielenmaisemaan, kannattaa kuunnella Teppo Ylitaloa, sillä hän tietää Lapuasta kaiken. Ylitalo on lupautunut Lapuan-kierroksemme oppaaksi. Olemme sopineet tapaamisen kymmenen kilometrin päässä Lapuan keskustasta sijaitsevaan Wanhaan Karhunmäkeen. Se on yksi Lapuan maamerkeistä. Tänne perustettiin maan ensimmäinen herännäisopisto vuonna 1914. Nyt paikka toimii kurssikeskuksena.
Teppo Ylitalo täyttää pian 40 vuotta. Tähänastisen elämänsä hän on omistanut paikallishistorialle. Ylitalo palasi kotiseudulleen Lapualle heti, kun oli saanut historian opinnot Oulussa päätökseen. Hän on osallistunut Lapuan historian uusimman osan kirjoittamiseen ja työskennellyt kaupungin museointendenttinä. Wanhaan Karhunmäkeen hän kokosi kymmenen vuotta sitten Körttimuseon.
Nyt Ylitalo tekee väitöskirjaa eteläpohjalaisen maakuntaidentiteetin rakentumisesta.
Kaikki sai alkunsa yläasteella, kun Ylitalo kiinnostui oman sukunsa tutkimisesta. Ensimmäiset muistiinpanot ovat 1980-luvun lopulta.
– Olen harrastanut sukututkimusta neljällä vuosikymmenellä, Ylitalo naurahtaa.
Hän väittää, että kyse ei ole Lapuasta sinänsä, vaan kotiseuturakkaudesta yleensä. Että sotkamolaisena tai pielavetisenä hän tutkisi Sotkamoa tai Pielavettä.
– Tämä on kiitollisuutta ja takaisinmaksun tarvetta omaa kotiseutua kohtaan. Tarinat motivoivat. Jokaisen ihmisen tarina on kertomisen arvoinen.
{kuva_5c95764e-9531-4e0a-92ed-9367f176bbae}
Kuva: Jukka Granström. Teppo Ylitalo osallistui Körttimuseon kokoamiseen Wanhaan Karhunmäkeen. Hän esittelee Karhunmäen opistolaisten ryhmäkuvaa vuodelta 1932–1933. Luokkaa valvoi muotokuvastaan körttivaikuttaja Wilhelmi Malmivaara.
Lapuan tarina on se, jota Ylitalo kertoo tänään. Siinä toistuvat monet piirteet, joita liitetään eteläpohjalaisuuteen yleensä. Ihmisten itseluottamus, itsellisyys ja itsepäisyys. Yritteliäs, kilpailuhenkinen ja toimelias väki, joka pyytää apua vasta hengenhädässä. Suurta kertomusta ovat rakentaneet maakunnan joukkoliikkeet: nuijasota, vuoden 1918 sota, Lapuan liike, häjyt, körttiläiset, nuorisoseurat, siirtolaisuus. Vapautta on haluttu vimmatusti puolustaa ja orjuutta vastustaa.
Lapualainen huumori on omalaatuista: se on ironiaa, joka kokeilee, ovatko keskustelukumppanit samalla tasolla. ”Hyviä neuvoja sateloo niinku rakehia”, heitetään niille, jotka tietävät mielestään paremmin. Oikeassa halutaan olla itse. Ylpeilevä lapualainen ei kuitenkaan aina ole ihan tosissaan.
Lapualla on tultu toimeen omillaan ja torjuttu suuremman uhkaa. Naapuri Kauhavan kanssa on käynnissä alituinen kissanhännänveto, Seinäjokea kyräillään. Sotien jälkeen lapualaiset saivat taistelluksi pitäjäänsä tuomiokirkon. Syntyi Lapuan hiippakunta. Tällä vuosikymmenellä tuomiokapituli on ollut vuosia evakossa Seinäjoella. Kiista kapitulin sijainnista on jättänyt Lapualle syviä haavoja.
Oulun piispa, nuorempana Lapualla pappina toiminut J. R. Koskimies kirjoitti lapualaisista vuonna 1908: ”Luonteeltaan on heitä kuvattu rohkeiksi, lahjakkaiksi, tiedonhaluisiksi, itsenäisiksi, vilkkaiksi, jopa ylimielisiksi ja väkivaltaisiksi, humalapäissä rajuiksi verityöntekijöiksikin.”
Runsaat sata vuotta myöhemmin Lapuan seurakunnan vauvamusakerhossa tunnistetaan lapualaisten ominaislaatu.
– Itsellisiä, sisäänpäin kääntyneitä, yritetään olla niin isoa ja pärjätä yksin ja itsenäisinä täällä, naurahtaa Lapualta syntyisin oleva Hanne Ronkainen, joka on tullut poikiensa kanssa seurakunnan kerhoon.
– Oma, itsenäinen kaupunki on ylpeyden aihe. Ulospäin pidetään aina yhtä. Muut eivät saa tulla lapualaisia mollaamaan.
{kuva_046d2477-87ac-4a98-88b8-19716e4a8aba}
Kuva: Jukka Granström. Lapualta syntyisin oleva Hanne Ronkainen käy seurakunnan vauvamusakerhossa poikansa Eljas Ronkaisen kanssa.
Keskellä kylää valvoo Lapuan tuomiokirkko. Tuomiorovasti Matti Salomäki harppoo kirkolle. Teppo Ylitalo tuntee hänet, totta kai. Ylitalolla on ehdotus Salomäelle: tuomiokirkon edestä pitäisi kaataa puita, jotka estävät näkymän kirkolle.
Matti Salomäki palasi synnyinpitäjäänsä Lapualle viisi vuotta sitten, kun hänet valittiin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherraksi. Hän oli elänyt 20 vuotta poissa Etelä-Pohjanmaalta, viimeksi pappina Savossa.
Salomäki tietää, että Lapualla kunnioitetaan perinteitä. Ilmapiirissä huokuu historia, herätysliikkeillä on merkitystä, väki on tottunut käymään jumalanpalveluksessa. Kirkkoon kuuluvien osuus lapualaisista on laskenut alle 90 prosentin vasta viime vuosina.
Mutta ei Lapua mikään lintukoto ole. Suunta on sama kuin muuallakin. Seurakunnan toimintaan osallistutaan yhä vähemmän. Nuorten aikuisten tavoittaminen on vaikeaa täälläkin.
– Toisaalta vanhempien ja isovanhempien kautta hengellinen maaperä on monille vielä tuttu, Salomäki sanoo.
Sisällä kirkossa ovat sen ylpeydet, Suomen suurimmat urut ja ne Lapuan Sanomissakin palstatilaa saaneet hevosmaalaukset. Kirkkosalissa elää kaikuja vanhoista tavoista. Koska kirkon pohjoispuoli oli entisaikaan naisten puoli, osa vanhemmista naisista ei vieläkään suostu istumaan muualle. Kaikki eivät katso hyvällä, jos ehtoollisella avustavat seurakuntalaiset, sillä vain papin jakama ehtoollinen tuntuu oikealta.
Matti Salomäki nojaa ruskeaan kirkonpenkkiin. Penkkien tumma sävy muistuttaa häntä Lapuan tragediasta, neljän vuosikymmenen takaisesta patruunatehtaan räjähdyksestä. 40 työntekijää kuoli, kun tehtaan lataamo räjähti huhtikuussa 1976. Presidentti Urho Kekkonen oli paikalla, kun uhrit siunattiin Tuomiokirkon puistossa.
Viime vuonna Lapualla vietettiin turman muistojumalanpalvelusta. Kirkko oli täynnä. Salomäen mukaan tunne elää lapualaisten sielussa ja sydämessä edelleen vahvana.
– Mutta sillä ei haluta elämöidä.
Vastoinkäymiset ovat yhdistäneet lapualaisia muutenkin. Vuonna 1915 vauraaseen Tiistenjoen maanviljelyskylään rakennettiin oma kirkko. Vuonna 1941 kirkko paloi, mutta vain muutama päivä palon jälkeen raunioilla tehtiin päätös uuden kirkon rakentamisesta. 1950-luvun alussa kirkko valmistui periksiantamattomilla talkoilla, pohjalaisittain kökällä.
Tiistenjoen kylä on tiivistymä Lapualle ominaisesta itsemääräämisoikeuden hengestä. Kun kyläläiset kirjoittavat nimensä vieraskirjaan, he eivät merkitse kotipaikakseen Lapua vaan Tiistenjoki.
{kuva_dcbdce4b-2175-4243-b7cd-c6b6fce312db}
Kuva: Jukka Granström. Lapuan tuomiokirkon kirkkopihalla sijaitsevat kenttätykit ovat muisto vuoden 1918 sodasta. Valkoisen Lapuan itään osoittavista tykeistä on kiistelty menneinä vuosikymmeninä moneen otteeseen.
{kuva_5cf5dbf9-817d-496c-b89c-c409e244df04}
Kuva: Jukka Granström. Tuomiokirkon tummat penkit muistuttavat tuomiorovasti Matti Salomäkeä Lapuan tragediasta, vuonna 1976 tapahtuneesta patruunatehtaan räjähdyksestä.
Hengellistä mainetta Lapua alkoi saada 1840-luvulla, jolloin paikkakunnalle tuli papiksi herännäisyyden johtohahmoihin kuulunut Niilo Kustaa Malmberg. Aiemmin puukkojunkkareista tunnetun pitäjän henki alkoi muuttua, kun körttiläisyys valtasi alaa.
Viimeistään Malmbergin pojan Wilhelmi Malmivaaran kausi Lapuan kirkkoherrana teki paikkakunnasta herännäisyyden keskipisteen. Lapualla alettiin hoitaa körttiläisten Hengellinen Kuukauslehden ja Kustannusosakeyhtiö Herättäjän asioita. Lisäksi Malmivaaran aikana perustettiin ensimmäinen herännäisopisto Karhunmäki. Sen seuraaja Lapuan kristillinen opisto muutti Lapuan keskustaan 1980-luvulla. Kaikki eivät ole hyväksyneet siirtoa vieläkään.
Herättäjä-Yhdistyksen keskustoimisto sijaitsee yhä Lapualla, Lapuan liikettä johtaneen Vihtori Kosolan entisessä kotitalossa. Yläkerran ruutuikkunasta näkyy Lapuanjoki ja sen vastarannalla tuomiokirkko.
Hanna Tuura ja Pentti Lemettinen istuvat Herättäjän toimiston keittiössä juomassa kahvia ja syömässä pullaa. Tuura vastaa Herättäjä-Yhdistyksen työstä Etelä-Pohjanmaalla. Lemettinen on Lapuan kristillisen opiston eläkkeellä oleva rehtori ja Herättäjä-Yhdistyksen hallituksen jäsen.
Juuriltaan karjalainen mutta Lapualla kasvanut Lemettinen muistelee ensimmäisiä herättäjäjuhliaan. Ne olivat Lapualla vuonna 1958. Mieleen jäivät kesäkuumalla mustissa körttipuvuissa istuvat naiset, jotka viilentyäkseen saattoivat pudottaa huivin päästään olkapäille. Herännäispiireissä kartettiin visusti punaista väriä. Lemettinen kuuli sille selityksen: ”Punainen on Kristuksen veren väri. Se on liian kallis, että ihminen pukisi sen päälleen.”
Herännäisseurat, joissa vuorottelevat lyhyet puheet ja Siionin virret, olivat tyypillisin lapualaisen hengellisyyden ja yhdessäolon muoto muutenkin kuin suurilla herättäjäjuhlilla. 1960-luvun lopussa Lapualla järjestettiin neljät seurat joka ikinen päivä.
{kuva_701b7094-1d58-4a20-bac7-57ace84d7a90}
Kuva: Jukka Granström. Punainen Herättäjä-Yhdistyksen talo on Lapuan liikettä johtaneen Vihtori Kosolan entinen kotitalo. Se sijaitsee Tuomiokirkolta katsottuna Lapuanjoen toisella puolella.
Sellaista Lapuaa ei enää ole. Eteläpohjalaisessa herännäisyydessä on kuitenkin yhä ominaispiirteitä, jotka poikkeavat muiden herännäisalueiden tavoista. Hanna Tuuran mukaan seurapuhujat ovat Etelä-Pohjanmaalla pappeja useammin kuin Pohjois-Savossa tai Kalajokilaaksossa. Pentti Lemettinen uskoo sen johtuvan herännäisyyden keskeisistä vaikuttajista.
– Wilhelmi Malmivaara ja Karhunmäen opiston pitkäaikainen johtaja Jaakko Lammi olivat voimallisia, henkisesti rotevia pappeja. Se on lyönyt leimansa.
Toinen syy on Lemettisen mukaan se, että Lapualla on koko 1900-luvun ajan asunut 10–20 pappia kerrallaan. Se on paljon paikkakunnalla, jonka asukasluku on liikkunut 15 000:n ja 20 000:n välillä.
– Lapua on papille haasteellinen viranhoitopaikka, sillä pappeja on nähty, arvioitu ja arvostettu.
Lapualaisessa herännäisyydessä näkyy yhä myös sidos oikeistolaisuuteen. Lapualainen körttiläinen kannattaa helpommin kokoomusta siinä, missä savolaisen tai keskipohjalaisen sympatiat ovat kallellaan keskustaan päin.
Ennen toista maailmansotaa osa heränneistä oli mukana äärioikeistolaisissa liikkeissä. Karhunmäen opistossa oltiin alusta saakka yhteiskunnallisesti valveutuneita. Eteläpohjalaisten herännäisjohtajien vanavedessä yhteiskunnallisuus kanavoitui oikeistolaisuuteen.
Herännäisyydellä ja oikeistolaisuudella on Lapualla vankka historia, mutta sen ei pidä antaa hämätä. Todellisuus on yksinkertaistuksia monimuotoisempi. Suurin osa lapualaisista ei ole koskaan kuulunut herätysliikkeisiin. Pitäjässä on aina vaikuttanut myös poliittinen vasemmisto.
Herätysliikkeistä körttiläisyyden rinnalla on elänyt vahvana evankelisuus ja pienempinä virtoina lestadiolaisuus ja viidesläisyys. Vapaaseurakunta ja helluntaiseurakunta ovat aktiivisia. Tuomiokirkon kupeessa sijaitsee ortodoksinen rukoushuone. Kun jokin kristillinen yhteisö isännöi suurta tapahtumaa, kökkään lähtevät kaikki.
{kuva_3051f5d3-f3d1-4342-9702-e247b24401a3}
Kuva: Jukka Granström. Pentti Lemettinen ja Hanna Tuura tietävät, että lapualaista herännäisyyttä leimaa nykyäänkin muutama erityispiirre.
Täällä näkee kauas. On ajettu Lapuan kuuluisimmalle peltolakeudelle, Alajoelle. Suora tie johtaa silmänkantamattomiin. Jäätyneitä peltoja peittää hienoinen lumikerros. On vasta varhainen iltapäivä, mutta tähän vuodenaikaan aurinko laskee jo.
Jos Lapua pitäisi kiteyttää yhteen näkymään, se olisi tämä. Täällä lapualaisista on kasvanut sellaisia kuin he ovat, äärimmäisiä.
Teppo Ylitalolle lakeus on sielunmaisema. Hän tietää, että jotkut pitävät sitä armottomana, mutta Ylitalolle se on turvallinen. Hän sanoo, että moni käy Alajoella hoidattamassa sieluaan: puhuu maisemalle ja antaa maiseman puhua.
Ylitalon mielestä lakeudessa on kaksi puolta. Toisaalta Alajoella seisoessaan tuntee olevansa Euroopan omistaja.
– Tuntuu, että jos maailmas olis ripa, niin ylös minä sen voisin siitä nostaa.
Mutta toisaalta lakeudella on yksin korkean taivaan alla. Siinä kokemuksessa ovat läsnä ihmisen pienuus ja Jumalan suuruus.
Mahtailun ja nöyryyden välisiä tunnelmia kuvaavat Ylitalon mielestä säkeet vuoden 1701 Vanhasta virsikirjasta: ”Tääl häpiän ja kunnian wälill / täytyy mun oleskella.”
{kuva_d7e433a2-00b2-438d-a81e-aa7bbc7469bc}
Kuva: Jukka Granström. Simpsiön hautausmaan Pappien pellolla on rovastien hautoja rivissä. Simpsiölle on haudattu muun muassa piispa Väinö Malmi vaara.
Lapua-kierroksen päätteeksi on syytä matkata lakeudelta toiseen pyhään paikkaan, Simpsiölle. Se on ollut lapualaisille vuosisatoja mystinen henkimaailman paikka. Simpsiöltä kerrotaan tarinoita mestauksista ja piispasta, joka manasi peikkoja vuoren sisään.
Vuonna 1825 Simpsiölle perustettiin hautausmaa. Vielä 2000-luvulla lapualaiset hautaustavat kertovat perinteiden arvostamisesta. Hautojen omatoiminen hoitaminen on kunnia-asia ja seurakunnan hoitohautoja on vähän. Vielä kymmenen vuotta sitten suurin osa hautausmaan kukista tuotettiin seurakunnan kasvihuoneissa. Vainajien tuhkaaminen on harvinaista.
Joskus, kun hautausmaalla kaadettiin hautakiviä, kaikki olivat varmoja, että tekijät eivät voi olla lapualaisia.
Erityisen ylpeitä Lapualla ollaan tavasta, jolla vainajat saatetaan odottamaan hautaan siunaamista. Simpsiön siunauskappelin vieressä sijaitsee talvihaudaksi kutsuttu rakennus. Aiemmin se palveli vainajien kylmiönä routakaudella. Nykyään uudessa, jäähdytetyssä talvihaudassa säilytetään siunausta odottavat vainajat ympäri vuoden.
Talvihautaan saatto on lapualainen perinne, johon osallistuvat autoletkana omaiset, ystävät, naapurit ja kylänmiehet. Liikenne pysähtyy, hatut otetaan päästä.
Moni on halunnut tulla haudatuksi Lapualle, vaikkei olisi asunut siellä kuin osan elämästään. Simpsiöllä lepäävät muun muassa Oulun piispat J. R. Koskimies ja Väinö Malmivaara, Kuopion piispa Olavi Kares ja helluntaisaarnaaja Niilo Yli-Vainio. Helsingin Hietaniemen hautausmaalla on Taiteilijakukkula, mutta Simpsiön hautausmaalla on Pappien pelto.
Teppo Ylitalo kulkee pikkupakkasessa hiljaisella Simpsiöllä. Usein ajatellaan, että historia kantaa, hän muistuttaa.
– Mutta kyllä se voi olla myös taakka, hän jatkaa.
Joitakin asioita pitää käsitellä. Viime vuosikymmeninä Lapualla on käyty teatterin keinoin läpi Lapuan liikkeen jättämää äärioikeistolaista taakkaa.
Mutta taakka on myös menestymisen pakko, joka on kirjoitettu sisään lapualaiseen mielenmaisemaan.
Eräs hautausmaihin liittyvä sanonta tuntuu sopivan Lapualle erityisen hyvin. Siinä itseironinen ja toista testaava huumori yhdistyy ilmapiiriin, jossa on aina totuttu tekemään ja vaatimaan priimaa.
”Simpsiöllä on paljon korvaamattomia”, sanonta kuuluu.
Kirjallisuus: Ruuskanen, Esa & Ylitalo, Teppo: Lapuan historia III. Jälleenrakennuskaudesta EU-ajan alkuun.
Ylin kuva: Lakeus on lapualainen sielunmaisema. Alajoen peltolakeudella silmä kantaa kauas. Kuvat: Jukka Granström.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.
***