Rolf Steffanssonia kehutaan mukavaksi seuramieheksi. ”Ruotsinkielinen”, sanotaan ja nyökätään, ”niillä on se small talkin taito”. Kirkon suurimman lähetysjärjestön johtajalle sellainen taito ei ole ollenkaan huono asia.
Suomenkieliseen enemmistöön kuuluva ei aina tule ajatelleeksi, millaisen kielellisen ja kulttuurisen matkan vähemmistökielen puhuja joutuu käymään. Sipoossa syntynyt Steffansson, 53, harjaantui käyttämään suomen kieltä vasta Suomen Lähetysseuran työssä. Kun sitä joutui puhumaan työkielenä, se pakosta kehittyi.
– Itse asiassa en ajatellut sitä kovinkaan paljon. Sipoossa kuuli suomen kieltä, ja se on ollut luonnollinen osa elämää. Totta kai, kun pitää tuottaa kirjoitettua tekstiä tai puhe, haluan että joku tarkistaa sen.
– Työtoverit huomaavat vielä objektivirheitä, mutta jättävät kohteliaasti kommentoimatta, hän naurahtaa.
”Minussa voi toisen sävellajin virsiä”
Hieman toisenlaisesta kirkollisesta perinteestä hän kyllä suomenruotsalaisena kokee tulevansa.
– Minussa soi toisen sävellajin virsiä.
Siitäkin usein mainitaan, suomenruotsalaisten virret ovat iloisempia. Sosiaalinen yhteyskin on kuulemma tiiviimpää. Steffansson tosin epäilee, että tiiviys johtuu pikemminkin juurista kuin luonteesta.
– Oma sukuni on asunut Sipoossa ainakin 1700-luvulta asti. Syvät juuret luovat sosiaalista pääomaa.
Steffanssonin äiti oli töissä Sipoon kirkkoherranvirastossa. Siihen aikaan siitä tuli sanomista koulussa. Isä oli myyntimies. Perhe kävi aktiivisesti kirkossa, mutta ei sentään joka sunnuntai. Nuori Rolf liittyi seurakunnan nuoriin ja pääsi kantamaan vastuuta nuorisotyön kehittämisestä jo teininä.
”Meidän teologinen keskustelumme alkoi tuntua hyvin rajoittuneelta”
Viidenteen herätysliikkeeseen lukeutuva konservatiivinen Opiskelija- ja koululaislähetys oli se teologinen ympäristö, jossa Steffansson nuorena liikkui. Se korosti henkilökohtaista uskoon tuloa ja moraalista kristillistä elämää. Mutta myös globaalin vastuun kantamisesta puhuttiin.
Äkkiseltään ajattelisi, että maailmankuvallinen matka nuoruuden teologiasta Suomen Lähetysseuran johtajaksi on pitkä – näyttäytyyhän Lähetysseura näkemyksiltään liberaalina, kaikenlaisia vähemmistöjä puolustavana järjestönä, joka suhtautuu toisiin uskontoihin leppeästi.
Steffansson miettii teologisen tiensä käännekohtia.
– On ollut kokemuksia, jotka ovat merkinneet paljon, hän sanoo.
Ensimmäinen niistä sijoittui Sheffieldiin Englantiin, missä Steffansson oli opiskelijavaihdossa puolisonsa Annikan kanssa. Paikkakunnalla asui paljon pakistanilaisia. Yhtäkkiä ympärillä oli erilaisia kulttuureja ja kieliä, mutta myös kirkollisesti uutta.
– Kirkollinen elämä oli laajempaa kuin Suomessa. Tajusin, että on kristittyjä, jotka voivat suhtautua asioihin eri tavoin. Meidän teologinen keskustelumme alkoi tuntua hyvin rajoittuneelta.
Toisesta kulttuurista ja erilaisista elämäntilanteista tulevien ihmisten kohtaaminen laittoi pohtimaan, miten ihmisten kanssa ylipäätään pitää kulkea ja mitä he oikein tarvitsevat.
– Valmiiksi pureskellut vastaukset eivät ihan riittäneet.
Tansaniassa kirkko puhui vahvasti demokratian ja reilun talouden puolesta
Vuosi Sheffieldissä sai pariskunnan kaipaamaan lisää ulkomaan kokemuksia. Vuonna 1992 Suomen Lähetysseurasta otettiin heihin yhteyttä, ja he lähtivät lähetystyöhön Tansaniaan.
Kaikki eivät kestä lähetystyössä, mutta Steffanssonit viihtyivät Afrikassa kymmenen vuotta.
– Perheen kannalta oli hyvä elää Afrikassa. Se yhdisti vahvasti. Lapset taas oppivat koulubussissa enemmän muista uskonnoista kuin minä aikanaan koulussa, Steffansson toteaa.
Seurakunta, jossa Steffanssonit palvelivat, oli tuolloin vielä nuori, vasta kuuden tai seitsemän vanha. Sen maallikot olivat innokkaita jättämään jäljen myös kaupungin elämään. Jälki oli hyvin konkreettista. Hengellisen ja maallisen raja ei ollut samanlainen kuin Suomessa. Tansanialaiset lukivat Raamatusta, että Jeesus opetti ja paransi, ja tulkitsivat, että piti perustaa peruskoulu ja klinikka. Nuorisoilloissa pohdittiin, miten nuoria työllistetään.
– Kirkko vetää ihmisiä puoleensa Tansaniassa, koska seurakunnat välittävät ihmisistä. Minulle se oli muutos jonkinlaisesta yksioikoisesta evankeliointiteologiasta siihen, mitä kirkko todella voi merkitä ihmisen elämässä.
Steffanssonin ajatteluun vaikutti sekin, että Tansaniassa kirkko puhui vahvasti demokratian, reilun talouden ja reilujen kauppaehtojen sekä kansainvälisen taloudellisen oikeudenmukaisuuden puolesta.
– Minut vakuutti se, että kirkon rooli oli myös toimia profeetallisesti oikeudenmukaisen maailman puolesta. Siksi näen kirkon vaikuttamistoiminnan tärkeänä.
Palkattua työvoimaa ei ollut juurikaan, joten kaikki hoitui vapaaehtoisvoimin. Kirkko myös eli lahjoituksista ja kolehtirahoista.
– Jouduin oppimaan, miten saarnataan antamisesta ja pidetään kolehtipuheita.
Suomen Lähetysseura haluaa edistää vuoropuhelua ja rauhaa
Steffansson sanoo pitävänsä suomalaista kirkollisverolla rahoitettua systeemiä hyvänä, mutta jotain siinä menetetään.
– Mitä on antamisen teologia meillä? Siihen liittyy luomakunnan hoitaminen. Miten Jumalalta saatuja lahjoja hoidetaan ja jaetaan niitä keskenämme?
Vanhoista haastatteluista Lähetysseuran arkistoista Rolf Steffansson sattui löytämään vielä yhden juuren. Hänen isoisänsä ja tämän isä olivat olleet perustamassa Sipooseen lähetysyhdistystä. He olivat käyneet säännöllisesti Lähetyskirkossa 1900-luvun alkupuolella ja tavanneet Kiinan lähettejä.
– Se on vahvistanut suhdettani tähän taloon, viime viikolla toiminnanjohtajan tehtävään siunattu Steffansson sanoo.
Teologisen matkan varrella opittu istuu myös talon profiiliin. Steffanssonille Lähetysseura on syrjäytyneiden lähetysjärjestö. Se etsii kohdemaista vähemmistöjä, vammaisia, naisia ja muita ulossuljettuja.
– On monta esimerkkiä siitä, miten näistä ryhmistä on alkanut yhteiskunnallinen muutos. Se kulkee marginaalista keskiöön.
Toisaalta monissa yhteiskunnissa, joissa Lähetysseura toimii, niukkuuden riivaamat ihmiset asettuvat toisiaan vastaan.
– Minulle on tullut tärkeäksi se, miten kirkko voi rakentaa rauhaa ja sovintoa omassa yhteiskunnassaan eri ryhmien välillä. Vuoropuhelun edistäminen – siinä Lähetysseura haluaa olla mukana.
Kuka?
• Rolf Steffansson
• Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja
• Vihitty papiksi 1990
• Valmistui Åbo Akademista 1990
• Syntynyt 1964 Sipoossa
• Puoliso Annika Steffansson on opettaja
• 4 aikuista lasta
Kuva: Jukka Granström
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä