RuokaNysse saa kiitosta tamperelaisilta

Tampereenseurakunnat205

Ruoka-apu nähdään myös välttämättömänä pärjäämisen kannalta; lähes 90 prosenttia vastanneista ei tulisi toimeen ilman ilmaista ruoka-apua. Tutkimus on osa Itä-Suomen yliopiston johtamaa valtakunnallista ruoka-apututkimusta, jossa selvitetään ruokajakeluissa käyvien hyvinvointia ja terveyttä, palvelujen ja tulonsiirtojen käyttöä sekä kokemuksia ruoka-avusta.

RuokaNysse on osa Tampereen seurakuntien ruokapankkitoimintaa. ”Leipäjonon” sijasta ruoka-apu tuodaan kauppa-autolla asiakkaan luo.

Monipuolisen tuotevalikoiman ohella RuokaNysse saa kiitosta asiakaspalvelusta, josta vastaavat työntekijöiden ohella lukuisat vapaaehtoiset. Asiakkuutta edeltää myös kohtaaminen diakoniatyöntekijän kanssa.

Puolet RuokaNyssen lahjoittamasta ruoasta on EU-ruokaa ja toinen puoli koostuu Tampereen seurakuntayhtymän rahoituksella ostetusta ruoasta sekä kauppojen lahjoituksista.

Asiakkaita käy keskimäärin 350–400 viikossa ja vuosittain ruoka-apua saa noin 3000 taloutta. Viime vuonna RuokaNyssestä noudettiin 16 000 ruokakassia. Kävijämäärä on lisääntynyt joka vuosi. Asiakaskunta on muutoin pysynyt samanlaisena, mutta opiskelijoiden määrä on hieman lisääntynyt.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeli25 vuotta täyttävä Tuomasmessu on jumalanpalveluselämän laboratorio
Seuraava artikkeliOnko buddhalaisuus hiipinyt kirkon sielunhoitotyöhön?

Ei näytettäviä viestejä