Ruotsissa oppositiopuolue Sosialidemokraatit vaatii maata johtavalta porvarihallitukselta Palestiinalaisvaltion tunnustamista. Ruotsin valtiopäivien ulkoasianvaliokunnan varapuheenjohtaja Urban Ahlin (sd) kirjoittaa
Expressen
-lehdessä, että Ruotsin tulee tehdä selväksi, että se aikoo äänestää Palestiinalaisvaltion tunnustamisen puolesta, kun asia nousee esiin YK:ssa.
Ahlin perustelee vaatimusta muun muassa Lähi-Idän turvallisuustilanteella ja umpikujaan ajautuneella rauhanprosessilla.
Palestiinalaiset aikovat pyytää YK:ta tunnustamaan virallisesti Palestiinalaisvaltion olemassaolon.
Ahlinin mukaan palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas on valmis sitoutumaan kahden valtion malliin, joka noudattelisi vuonna 1967 sovittuja rajoja. Abbas on saanut näkemykselleen tukea myös YK:n päätöslauselmista, EU:lta ja Yhdysvaltain presidentti Barack Obamalta.
Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu on kertonut vastustavansa suunnitelmaa.
Ahlinin mukaan Israelin miehitys palestiinalaisalueilla vaikeuttaa valtion tunnustamiselle asetettujen ehtojen täyttämistä.
Ilmoita asiavirheestä