Paikalla oli omaa väkeä ja vieraita Suomesta. Viime viikonvaihteessa Göteborgissa järjestetyt Ruotsinsuomalaiset kirkkopäivät olivat seurakuntaväen kohtaamispaikka.
Suomesta Göteborgiin oli saapunut kaksi piispaa. Ulkosuomalaisten piispan, Espoon hiippakuntaa kaitsevan Tapio Luoman lisäksi ruotsinsuomalaisia tervehti Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura, joka myös saarnasi sunnuntain juhlamessussa. Suomi-vieraita olivat myös koomikko Mikko Vaismaa ja saksofonisti Joonatan Rautio.
Muutamia satoja osanottajia koonnut tapahtuma alkoi perjantaina urkukonsertilla, jossa suomenruotsalainen diplomiurkuri Markus Wargh Luulajasta soitti improvisaatioita Finlandia-hymnin ja Maamme-laulun pohjalta.
Ikonien salaisuuksia ja vilkasta keskustelua
Urkujen pauhusta laskeuduttiin intiimin kahvila-auditorion iltatilaisuuteen, jonka aiheena oli ”Uskomaton ilta”. Ruotsinsuomalaisen Sisuradion toimittaja Ramin Farzi oli pyydetty paikalle juontajaksi ja kyselemään asioita ulkopuolisen silmin.
Jutustelemassa olivat ruotsinsuomalaiset ikonitaiteilija Erland Forsberg ja tanssija-koreografi Veera Suvalo Grimberg sekä piispa Tapio Luoma. Kysymykset koskivat ikonien salaisuuksia, suhdetta Jumalaan ja kirkkoon. Mikään ei ollut itsestään selvää, ja yleisöllä tuntui olevan myös hauskaa.
Lauantaina aamupäivällä piispa Tapio Luoman yllätti ruotsinsuomalaisten paneelikeskustelussa käymä vilkas keskustelu. Uskonkysymysten äärelle johdatteli Tukholman suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Martti Paananen.
Virikkeitä keskusteluun heitti alustuksessaan äskettäin Suomesta papiksi Ruotsiin tullut Heli Salvi Ludvikasta. Salvi kommentoi Suomen ja Ruotsin kirkkojen välisiä eroja. Hän kertoi olleensa ”aivan pöllämystynyt” siitä, että Ruotsin kirkossa työntekijöitä kuunneltiin muun muassa kirkkoherran valinnassa.
Salvi haastoi kuulijat väittämällä, ettei ole yhtä ainoaa tapaa palvella ja katsella Jumalaa. Hengellisyyttä on myös kirkon ulkopuolella. Hän kyseli, kunnioittaako kirkko ihmisten etsintää.
– Olemmeko avoimia totuudelle seurauksista välittämättä, Heli Salvi kyseli ja pyysi pohtimaan, miten sanoma armollisesta Jumalasta sanoitetaan 2000-luvulle.
”Kun itse en jaksa uskoa, muut rukoilevat puolestani”
Paneelissa Martti Paananen kysyi suoraan piispoilta ja Linköpingissä toimivalta hiippakuntapappi Päivi Pykäläiseltä, mitä usko heille henkilökohtaisesti merkitsee.
– Usko on minulle kuten piispoillekin elämää kantava voima. Siihen liittyy myös se, etten ole yksin. Kun itse en jaksa uskoa, muut rukoilevat puolestani. Tämä on tärkeä ulottuvuus, Päivi Pykäläinen totesi.
Paneelissa keskusteltiin myös siitä, uskooko ihminen ruotsiksi vai suomeksi. Tässä lapsuuden kokemuksilla on Simo Peuran mukaan tärkeä rooli, koska uskon äidinkieli opitaan pienenä.
Yleisökysymyksissä nousivat esiin sielunhoito, yhteyden löytäminen erilaisuudesta huolimatta ja uskon heikkous tai vahvuus.
– Minusta on hieno piirre, että ollaan valmiita keskustelemaan hengellisestä elämästä ja uskosta luontevasti ja terävästi. Joskus tuntuu, että kirkon elämässä niin Suomessa kuin Ruotsissakin hengellisistä asioista keskusteleminen peittyy yleisen kirkkopuheen alle, Tapio Luoma sanoi paneelikeskustelun jälkeen.
”Siirtolaisuus on muuttunut”
Ruotsinsuomalainen seurakuntatyö on ollut 1990-luvulta lähtien osa Ruotsin kirkon toimintaa. Ulkosuomalaisia on eri maissa kaikkiaan noin 1,6 miljoonaa, joista 700 000 Ruotsissa.
Tulevaisuudennäkymissä ulkosuomalaisten piispa näkee yhtäläisyyksiä.
– Ensimmäisen polven siirtolaiset ovat iäkkäitä, ja seuraavat sukupolvet eivät enää osaa suomea. Eri puolilla maailmaa, esimerkiksi Pohjois-Amerikassa, monia suomalaisseurakuntia on lakkautettu tai yhdistetty suurempiin seurakuntiin, Tapio Luoma toteaa.
Hän lisää, että siirtolaisuus on muuttunut. Ulkomaankomennukset ovat nyt lyhytkestoisia, eikä vieraaseen maahan lähdetä enää loppuelämäksi.
”Kirkko ei panosta ruotsinsuomalaisiin tarpeeksi”
Suomesta muutetaan edelleen Ruotsiin, toteaa Ruotsin kirkon suomenkielisen työn työalavastaava Anne Simonsson. Ilmiö näkyy suurissa kaupungeissa. Seurakuntien toiminta on kuitenkin keskittynyt suuriin ikäluokkiin ja heidän tarpeisiinsa.
– Diakonian tarpeet ovat suuria monella paikkakunnalla. Ruotsinsuomalaisia on paljon, mutta resurssit ovat hyvin rajalliset.
Simonssonin mielestä Ruotsin kirkko ei panosta ruotsinsuomalaisiin tarpeeksi.
– Usein tuntuu, että vähemmistötyön vastuu jää vain vähemmistön edustajille ja se on väärin.
Skövdessä kappalaisena toimiva Tapio Syrjätie kokee, että ruotsinsuomalainen seurakuntatyö on murroksessa.
Syrjätie kantaa huolta erityisesti toisesta ja kolmannesta siirtolaispolvesta, joita ei saavuteta. Hän sanoo, että nyt, kun kolmas sukupolvi alkaa olla ylpeä suomalaisista juuristaan ja haluaa oppia suomea, kirkossa ei ole enää tarpeeksi suomenkielisiä työntekijöitä.
Syrjätie muistuttaa, että ruotsinsuomalaiset Ruotsin kirkon jäsenet maksavat kyllä kirkollismaksunsa, mutta raha ei tule suomalaistyöhön.
– Ruotsalaisesta näkökulmasta suomalaiset ovat integroituneet hyvin, mutta sillä seurauksella, ettei heitä enää juurikaan näy kirkossa.
Nuorten sukupolvien tavoittamiseksi projekti: Usko, toivo ja unelmat
Toisen ja kolmannen sukupolven tavoittaminen on kirkon työntekijöiden yhteinen huolenaihe. Vuosi sitten Ruotsin kirkossa päätettiin toteuttaa projekti Usko, toivo ja unelmat (UTU). Sen tavoitteena oli selvittää, miltä usko ja elämä näyttävät suomalaistaustaisten nuorten silmin.
Projektia johtamaan kutsuttiin dokumenttielokuvasta Laulu koti-ikävästä (Ingen riktig finne) tuttu Kai Latvalehto. Mukaan saatiin muutamia nuoria ja ruotsinsuomalaisia seurakunnan työntekijöitä. Kuuden viikonlopun aikana tutustuttiin toisiin, katseltiin vähemmistönäkökulmaa käsitteleviä elokuvia, vierailtiin Suomessa ja pohdittiin ruotsinsuomalaista identiteettiä.
– Tärkeä näkökulma oli käänteinen mentorointi eli se, että nuoret ohjasivat vanhempia. Harvalla kirkon työntekijällä on oikeasti kosketus nuoriin, Kai Latvalehto totesi esitellessään kirkkopäiville kokemuksiaan.
Projektin sisältöön tutustuttiin kirkkopäivillä katsomalla video, jonka on ohjannut elokuvaohjaaja Nanna Huolman. UTU-projekti tuottaa erilaista materiaalia, kuten sen sisällöstä kertovan kirjan ja äänilevyn, joka julkaistaan 2018 alussa. Kai Latvalehto tekee parhaillaan väitöskirjaa ruotsinsuomalaisuudesta.
Latvalehto toivoo, että koska ruotsinsuomalaiset ovat virallisesti kansallinen vähemmistö, projekti toisi sille myös näkyvyyttä Ruotsissa.
Anne Simonsson suhtautuu tulevaisuuteen toiveikkaasti.
– Tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia, mutta tarvitaan tahtoa muutokseen. Seurakunnissa on havahduttava näkemään, että Ruotsin kirkko ei ole vain ruotsinkielinen kirkko.
Kuva: Kaj Aalto. Anne Simonsson vastaa valtakunnallisesti Ruotsin kirkon suomenkielisestä työstä.
Lue myös:
Arkistojuttu: Ulkosuomalaistyöhön lähteminen vaatii sitoutumista
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.