Opillisesta oikein–väärin-ajattelusta tulee helposti saarnaajalle tukahduttava pakkopaita, sanoo pappeja saarnataidoissa täydennyskouluttava Mika Aspinen Kirkon koulutuskeskuksesta.
Aspisen tärkein viesti koulutuksiin osallistuville papeille on: Tule entistä enemmän sellaiseksi kuin olet. Löydä oma tapasi miettiä, painottaa ja esittää asioita.
– Saarnakoulutusten tavoitteena on persoonallinen kasvu. Muilta voi saada hyviä vaikutteita, mutta heitä ei kannata matkia. On tärkeää tiedostaa omat heikkoutensa sekä löytää vahvuutensa ja saada ne käyttöön.
Aspinen painottaa 15 vuoden kouluttajakokemuksella, että kyse ei ole vääränlaisesta individualismin korostuksesta. Papit ovat kaikessa työssään sitoutuneita tehtäväänsä työnantajansa palveluksessa. Saarnat kuitenkin koskettavat parhaiten, jos papit ovat saarnatessaan läsnä omalla persoonallaan ja seisovat sanojensa takana.
Papin pitää haastaa alitajuinen varovaisuutensa
Suomalaiset saarnaajat ovat usein varovaisia niin sisällöllisesti kuin esiintymisessään. Mika Aspisen mukaan tämä on usein alitajuista ja saattaa liittyä esimerkiksi harhaoppisuuden pelkoon.
– Perusasiat ja jo rippikouluajoilta tutut sanoitukset nostetaan saarnoissa kiitettävästi esiin, mutta osaavatko papit eläytyä kyseenalaistavien, moninaisten seurakuntalaisten todellisuuteen, Aspinen kyselee.
Hän kannustaa saarnaajia tekemään joskus hiukan yliampuviakin kokeiluja.
– Rapatessa roiskuu, ja joku voi vetää hernettä nenään, mutta sitä ei pidä pelätä. Silloin voi syntyä hienoa keskustelua. On vastuullista olla myös vapaa, rohkea ja herättelevä. Lutherkaan ei jäänyt vain toistelemaan vanhoja, turvallisia fraaseja.
Aspisen mukaan oikein–väärin-ajatteluun juuttuminen johtaa siihen, että kirkko ei mene eteenpäin eivätkä kuulijat saa saarnoista piristäviä uusia näkökulmia.
Saarna syntyy tiettyyn aikaan ja paikkaan kuten Kristuskin
Saarna on mielenkiintoinen mutta haastava tehtävä, joka ei päästä helpolla. Keskivertoa sanankuulijaa on yhä vaikeampi määritellä, ja kuulijoiden uskonnolliset pohjatiedot vaihtelevat suuresti.
Voidaan myös perustellusti kysyä, onko pitkä monologi nykyaikana mielekäs viestinnän muoto. Toisaalta saarna on edelleen upea vaikuttamisen paikka. Joka pyhä saarnoja kuuntelee kirkoissa keskimäärin 30 000–70 000 ihmistä, ja lisää sanankuulijoita löytyy radion ja television ääreltä.
Moni pappi kokee Mika Aspisen mukaan riittämättömyyttä ja haluaisi käyttää saarnan valmisteluun enemmän aikaa kuin käytännön arki sallii.
– Kohtuullista olisi, jos saarnan aktiiviseen valmistamiseen voisi käyttää työtunteja noin yhden työpäivän verran. Nykyään korostetaan, että saarna ei ole muusta messusta irrallinen puhe, vaan osa kokonaisuutta. Käytännössä moni siis valmistelee samalla koko jumalanpalvelusta.
Aspinen painottaa, että saarna pitää aina sovittaa tilanteen mukaan.
– Saarna inkarnoituu eli syntyy tiettyyn aikaan ja paikkaan, samoin kuin Kristus syntyi ihmiseksi tiettyyn aikaan ja paikkaan. Konteksti on tärkeä.
Aspinen arvostaa itse kuulijana sitä, että saarnaaja on paininut henkilökohtaisesti saarnan pohjana toimivan Raamatun tekstin kanssa ja on innostunut asiastaan.
– Saarnaaminen on kuin kielenkääntämistä. Siinä pitää kääntää vanha ikiaikainen sanoma nykyaikaan. Uudet pirteät ajatukset tai osuvat kiteytykset ovat plussaa.
Kuva: Aarne Ormio / Kirkon kuvapankki. Mika Aspinen kirkolliskokouksen messussa keväällä 2012.
Juttu on julkaistu alun perin 7.3. ilmestyneessä Kotimaa Pro -liitteessä.
Lue myös:
Jo yli 3 000 saarnaa kasassa – myös tutkijat ovat löytäneet Digipostillan
Eero Huovinen kirjoittaa saarnansa ja opettelee muistamaan ne
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.