Iltalehden blogissaan kouluja ja päiväkoteja säilyttämään joulujuhlaperinteet.
”Usein kuulee pohdittavan, voiko joululaulua ”joulupuu on rakennettu” laulaa koulun tai päiväkodin juhlissa. Totta kai voi. Joulu on osa suomalaista kulttuuria ja perinnettämme ja sen vietto on olennainen osa koulujen ja päiväkotien toimintaa”, kirjoittaa Sarkomaa.
”Jouluevankeliumi ja suvivirsi kuuluvat lastemme juhliin niin päiväkodeissa kuin kouluissakin”, sarmomaa sanoo ja muistuttaa, että eduskunnan perustuslakivaliokunta on tähdentänyt, että tällaiset juhlatraditiot ovat osa suomalaista kulttuuria.
”Juhlaan mahdollisesti sisältyvän virren tai jouluevankeliumin johdosta ei juhlaa voida pitää uskonnon harjoittamiseksi katsottavana tilaisuutena.”
”Tietenkin koulut ja päiväkodit itse päättävät juhlista, mutta ei ole mitään syytä siihen, että perinteitä pitäisi muuttaa. Päinvastoin globaalissa ja aina monikulttuurisemmassa maailmassa omien juurien ja perinteiden vaaliminen on vahvuus. Oman kulttuurin ja uskonnon tunteminen sekä ymmärtäminen auttaa muiden kulttuurien ja uskontojen ymmärtämisessä. Suomalaiset ja helsinkiläiset koulut ovat yhä useammin monikulttuurisia ja siksi asia on korostetun tärkeä meillä pääkaupunkiseudulla. Kouluissa on tärkeää ylläpitää ja vahvistaa omaa kulttuuriamme ja samaan aikaan huomioida lasten ja nuorten erilaisuus”, toteaa Sarkomaa Iltalehden blogissaan.
Lue Sari Sarkomaan blogi
Ilmoita asiavirheestä