Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto toiselle kierrokselle

Presidentinvaalin toisella kierroksella ovat äänestäjien valittavina Sauli Niinistö (kok) ja Pekka Haavisto (vihr). Niinistö sai ensimmäisellä kierroksella 37,0 prosenttia ja Haavisto 18,8 prosenttia äänistä. Minkälaisia arvojohtajia he presidentteinä olisivat ja mitä he kertovat elämänkatsomuksistaan?

Niinistö

Kotimaan haastattelussa (12.1.) Niinistö sanoo, että kristillinen maailmankatsomus antaa hänelle perusarvot.

”Olen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen ja kuulun Espoon Tuomiokirkkoseurakuntaan. Suhteeni kirkkoon on kunnioittava ja lämmin. Lämpimät tunteet liittyvät moniin elämän juhlahetkiin häistä hautajaisiin, poikieni ristiäisiin ja omaan ohdakkeiseen rippikouluuni. Vastikään vietimme pojanpoikani lämminhenkistä kastejuhlaa”, Niinistö kertoo Kotimassa.

Niinistö sanoo arvostavansa sitä, että kirkko seisoo heikompien puolella sekä kotimaassa että maailman hädässä.

”Hyvin valmistellut eettiset kannanotot otetaan vakavasti, kunhan ne ottavat reilusti kantaa yhteiskunnan linjaan. Vahva rooli edellyttää kirkolta myös vastuuta: on mietittävä tarkkaan, mihin kannanotoilla halutaan vaikuttaa.”

”Presidenttinä yhteistyöni kirkkojen ja uskonnollisten yhdyskuntien kanssa olisi vuorovaikutusta ja arvokeskustelua. Sopivia aiheita on lukemattomia – perheiden tukeminen, nuorten syrjäytyminen, diakoniatyö, ulkomaanapu, maahanmuutto.”

Niinistö myös arvioi Kotimaassa, että kansankirkoilla on merkittävä rooli suomalaisuudessa, ja toivon niiden säilyttävän asemansa ihmisten tukijana ja rinnalla kulkijana, rehellisyyden ja oikeudenmukaisuuden opettajana, välittämisen vaalijana.

Haavisto

Kotimaan haastattelussa Pekka Haavisto (12.1.) sanoo olevansa uskonnolliselta katsomukseltaan agnostikko.

”Ihmisiä korkeampi voima on olemassa, mutta sen määritteleminen on haastavaa. Uskonnoilla on tärkeää sanottavaa hyvän elämän perussääntöihin, jotka koskevat kaikkia ihmisiä. Olen ollut evankelis-luterilaisen kirkon jäsen, mutta erosin kirkosta lukion uskonnonopetuksen takia. En sulattanut tapaa, jolla opettajamme käsitteli muita uskontoja”, Haavisto kertoo.

Haavisto sanoo, että kirkko on hänelle läheinen yhteistyökuvioiden kautta.

”Olen ollut Kirkon Ulkomaanavun hallituksessa ja tutustunut lisäksi erityisesti diakoniaan ja kasvatukseen. Kehitysmaiden naisille pienlainoja myöntävän Naisten Pankin toiminta on sydäntäni lähellä. Kirkossa tehdään pontevalla otteella työtä paremman maailman puolesta.”

Haavisto arvioi kansankirkkojen aseman yhteiskunnassa olevan toimivia nykyisellään.

”Kirkollisvero tiedetään, ja sitä halutaan maksaa. Ilman sitä yhteiskunnan kontolle jäisi keskeisiä tehtäviä, kuten kirkkojen kulttuurihistoriallista huoltamista. Presidenttinä yhteistyö uskonnollisten yhdyskuntien kanssa tuntuisi luontevalta.”

Haavisto on julkisuudessa sanonut olevan mahdollista, että hän liittyisi kirkkoon, jos Suomessa toteutuisi sukupuolineutraali avioliittolaki.

Radio Dein (22.11.2011) tekemässä kyselyssä Niinistö oli pappien suosikki 36 prosentilla ja Haavisto toiseksi suosituin 10 prosentilla – naispappien keskuudessa Haavisto keräsi kuitenkin 17 prosentin kannatuksen.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliRäsänen huolissaan uskonnollisesti vainottujen turvapaikkakäsittelystä
Seuraava artikkeliNuorille meditatiivinen raamattusivusto nettiin

Ei näytettäviä viestejä