RUKOUSELÄMÄ. Rukous on Kirkon sanaston mukaan sydämen puhetta Jumalan kanssa ja sanallista tai sanatonta viipymistä Jumalan edessä. Rukous tapahtuu yksin tai yhdessä toisten kanssa ja sen tarkoituksena voi olla avunpyytäminen, toivominen tai kiittäminen. Rukoillessa kädet yleensä ristitään, eikä rukous ole paikkaan tai tapaan sidottua.
Rukouselämä on keskeistä hengellisyyden hoitamisessa, kertoo teologi Riitta Lemmetyinen. Hän asui lähes 20 vuotta Evankelisten Mariasisarten luostariyhteisön jäsenenä Saksassa.
– Jumala antaa armosta kaiken taivaallisen hyvänsä, mutta päästäksemme sen osallisuuteen vaaditaan tarmoa meidän puoleltamme. Rukouselämä on jonkinlaista vastarintaliikettä siitä syystä, että on niin lukemattomia esteitä. Hiljentyminen voi helposti jäädä, kun ihmistä väsyttää ja on paljon kiireitä.
Luostarissa Lemmetyisellä oli yksi hiljainen päivä kuukaudessa, jolloin ei tarvinnut mennä töihin ja jokainen sai olla omassa rukouskammiossaan. Yksi hyvä anti luostarista on hänen mukaansa ollut myös rukouselämän säännönmukaisuus, joka auttaa kannattelemaan ihmistä.
Rukouselämästä ei saisi Lemmetyisen mielestä tulla taakkaa tai suoritusta. Hänen mielestään on lohdullista ajatus siitä, että jokaiseen rukoilijaan pätee Raamatun kohta: ”Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin.”
– Tämä on se lähtökohta, ettei mihinkään suoritukseen tarvitse yltää. Itselläni on saksankielinen virsikirja, jossa on aivan upeita virsiä jokaiseen elämäntilanteeseen. Kun minulla ei ole sanoja ja sanat tuntuvat köyhiltä, niin annan virsien viedä. Sen voisi tehdä moni muukin omalla virsikirjallaan.
Kun rukoukselle jää tilaa arjessa, niin hyöty on Lemmetyisen mukaan suuri. Hän kertoo, että on lohdullista löytää Raamatusta se tosiasia, että Uuden testamentin ihmisten rukoukset olivat usein lyhyitä.
”Nykyään rukousta ei ehkä oteta enää niin vakavasti suhteessa entisiin aikoihin”
Onko rukouselämä ajan saatossa muuttunut? Lemmetyisen mielestä entisajan ihmiset olivat monessa suhteessa lujilla. Samanlaista nykyajan hyvinvointia ei ollut, ja asiat eivät tapahtuneet niin helposti.
– Entisajan ihmisillä saattoi olla rukoukseen enemmän halua ja kaipausta, koska asiat eivät sujuneet ilman sitä. Jumala oli sellainen, jota päivittäin tarvittiin. Nykyään rukousta ei ehkä oteta enää niin vakavasti suhteessa entisiin aikoihin.
Lemmetyinen kertoo lopuksi, että hänellä on joka päivä aamiaisen jälkeen rukoushetki, johon sisältyy myös Raamatun lukemista. Päivät tuntuisivat Lemmetyisen mukaan ontoilta, jos rukous jäisi väliin.
– Rukouksella on merkitystä. Vaikka me emme näe mitään, niin rukous ja yhteys ovat kuitenkin todellisia.
Kotimaan juttusarjassa ”Seitsemän sanaa” tarkastellaan seitsemää hengellisen elämän sanaa. Sanojen tarkoituksesta ja merkityksestä kertoo joka osassa vaihtuva haastateltava. Osat ilmestyvät syksyllä joka toinen sunnuntai.
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös:
Seitsemän sanaa: Mitä on uskonratkaisu? – ”Tällaiset kehotukset ovat valitettavan vähäisiä”
Seitsemän sanaa: Mitä on parannus? – ”Yhtäkkiä silmät avautuvat näkemään, mikä minä oikein olen”
Seitsemän sanaa: Mitä on synnintunto? – ”Meitä auttaisi se, että olisimme kaikki syntisiä”
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.