USKONRATKAISU. Kirkon määritelmän mukaan usko on luottamusta Jumalaan. Uskonratkaisu on puolestaan Jeesuksen vastaanottamista elämäänsä ja ihmisen myönteinen vastaus Jumalan aloitteeseen. Uskonratkaisu ei merkitse ihmisen omaa ponnistusta tehdäkseen itsensä uskovaksi. Se ei merkitse suoritusta vaan hyväksymistä ja vastaanottamista.
Kansanlähetyksen lähetysjohtajan Mika Tuovisen mukaan uskonratkaisu on nykykielenkäytössä myös herätysliikkeissä vanhentunut sana. Hän kertoo uskoontulon käsitettä käytettävän nykyään paljon enemmän.
– En muista, milloin olen viimeksi sellaisia puheita kuullut, joissa ketään kehotettaisiin tulemaan uskoon. Tällaiset kehotukset ovat valitettavan vähäisiä, Tuovinen muistelee.
Tuovinen painottaa, että uskoa tarvitaan. Koko kirkko ja kristinusko ovat olemassa sitä varten, että ihmisellä on olemassa usko. Uskoontulo on hänen mukaansa ikään kuin uskon alku tai uskon syntymä. Se tarkoittaa Tuovisen mukaan sitä, että ihminen yritetään johdattaa tietoiseen Jeesuksen Kristuksen tuntemiseen ja pelastukseen.
– Ehtoollinen, kaste, konfirmaatio ja kirkon julistus tähtäävät siihen, että ihmisellä olisi usko Jeesukseen ja kolmiyhteiseen Jumalaan.
Tuovinen toteaa, ettei itse elänyt 1960–1980-luvulle tulleissa pietististen herätysten piireissä. Näiden herätysten hengellisissä kokouksissa kutsuttiin ihmisiä uskomaan Jeesukseen, tekemään uskonratkaisu ja antamaan elämänsä Jeesukselle.
– Siihen liittyi myös vahva ulospäin suuntautuminen eli mentiin kaduille ja kujille. Keskusteluissa haluttiin kertoa ihmisille Vapahtajasta. Tavallaan kaikki pyrki siihen, että ihminen ymmärtäisi sen, että parasta on elää elämää Jeesuksen yhteydessä.
Usein tämä johti Tuovisen mukaan siihen, että ihmisen puolesta haluttiin rukoilla niin sanottu syntisen rukous, jossa ihminen tunnustaa syntinsä Jumalalle ja kutsuu Jeesuksen omaan elämäänsä.
Tuovinen myös muistuttaa, että on paljon kastettuja ihmisiä, jotka ovat hylänneet kristillisen uskon eivätkä tietoisesti usko. Tuovinen nostaakin esiin ajatuksen tietoisesta uskosta.
– Usko voisi olla myös tietoista, koska Raamattu korostaa uskon tietoisuutta. Tiedämme, että uskomme, ja tiedämme, että olemme pelastuneet.
”Meidän ei pidä tehdä käännynnäisiä, vaan Jumala on se, joka lopulta lahjoittaa uskon”
Tuovinen kertoo, ettei uskoontulo näy tietyissä määrätyissä rukoussanoissa, mutta rukoussanat voivat kyllä auttaa. Lisäksi hän muistuttaa, että uskon syntymällä ja syntymän kuvaamisella on meidänkin kristillisyydessämme erilaisia merkityksiä eri herätysliikkeiden sisällä.
Tuovinen ajattelee, että uskoontulossa näkyy niin jumalallinen kuin inhimillinenkin puoli. Kristittyjen tehtävä ei niinkään ole puhua uskoontulosta eikä ratkaisun tekemisestä, koska jumalallinen puoli on Tuovisen mukaan tärkein. Uskoontulossa on kyse sydämen asenteen muuttumisesta Jumalaa kohtaan.
– Meidän ei pidä tehdä käännynnäisiä, vaan Jumala on se, joka lopulta lahjoittaa uskon, kun ihminen kuulee sanoman Jeesuksesta Kristuksesta.
– Siinä vaiheessa, kun ihminen tekee uskonratkaisun, niin jonkinlainen usko on syntynyt ihmisen sydämessä, jonka hän voi ratkaisullaan toiselle näyttää. Usein se on enemmän sydämessä syntyneen uskon ilmaisua, kun ihminen rukoilee Jeesusta omaan elämäänsä.
Uskoontulon hetki riippuu Tuovisen mukaan ihmisestä ja tapahtumista kunkin ihmisen elämässä.
– On niitä, jotka ovat eläneet ihan lapsesta saakka uskovassa kodissa ja seurakunnan yhteydessä. Jos he ovat aina uskoneet Jeesukseen, uskoontulon vaatimus voi olla väärä. Ei uskovan tarvitse tulla uskoon.
Tuovinen: Ihmisiä voi auttaa kertomalla, mitä usko tarkoittaa
Miten voisi auttaa uskoon haluavia ihmisiä?
Ihmisiä voi parhaiten Tuovisen mukaan auttaa kertomalla, mitä usko tarkoittaa: kuka on Jeesus Kristus, ja mitä hänen seuraamisensa meille tarkoittaa.
– Me voimme auttaa toisia ihmisiä uskoon siten, ettemme herätä omalla käytöksellämme jeesusfobiaa tai kristinuskofobiaa. Jos vain tuomme kristinuskon jotenkin luonnollisena osana elämäämme esiin ja osaisimme puhua Jeesuksesta siten, että se tuntuisi toisesta ihmisestä kiinnostavalta eikä suinkaan luotaantyöntävältä.
Tuovinen on itse tutustunut katolisen kirkon uudelleenevankelioimisen projektiin Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Hänen mielestään kansankirkollamme voisi olla siitä opittavaa. Uudelleenevankelioimisen tarkoituksena on saada kristityt elämään aktiivista uskonelämää seurakunnan yhteydessä ja kertomaan ystäville kristittynä olemisesta ja siitä, mitä kristillisyyteen kuuluu.
Tuovisen mukaan ihmisiä voisi myös auttaa johdattamalla heitä uskovien ja seurakuntien yhteyteen jo ennen uskoontuloa. Paikallisen seurakunnan yhteydessä ihminen saisi nähdä kristillistä elämäntapaa ja kuulla, mitä usko on sekä omaksua uskon.
– Meidän auttaminen on tähän asti ollut liian individuaalista. Olemme tavanneet ja rukoilleet uskoon haluavan ihmisen puolesta. Pahimmassa tapauksessa tilanne on jäänyt siihen.
”Onko täällä niitä, jotka haluavat ottaa Jeesuksen vastaan”
Miten uskoontulo on näkynyt Tuovisen elämässä?
Lapsena Tuovinen kävi kerrostalon pommisuojassa pyhäkoulua ja ala-asteen luokanopettaja kertoi uskonnontunneilla hengellisistä asioista. Sana Jeesuksesta alkoi puhutella Tuovista, ja näin hänelle nousi perusvarmuus uskosta.
Tuovinen näkee, että herätyksiä oli aikaisemmin enemmän vahvan kristillisen kulttuurin opetuksen takia myös kouluissa. Lisäksi pyhäkoulun merkitys kirkossa oli vahvempi.
– Tälle pohjalle uskoontulon kehotus on ollut helpompi. Kansanherätykset syntyivät todennäköisemmin ennen kuin nykyään siitä syystä, että ihmisillä oli jokin asia mihin palata, kun kehotetaan palaamaan tai tulemaan uskoon. Nykyajan ihmisillä ei välttämättä ole tietoa siitä, mihin pitäisi palata ja mihin uskoon tulla.
Tietoisemmaksi usko tuli Tuovisen elämässä 13-vuotiaana. Tällöin hänen isosiskonsa vei hänet ensimmäistä kertaa elämässään hengelliseen tilaisuuteen Jyväskylässä.
– Siellä puhuja puhui Jeesuksesta ja kysyi, onko täällä niitä, jotka haluavat ottaa Jeesuksen elämässään vastaan ja pyysi eteen. Joku tässä kosketti nuoren pojan sydäntä. Siitä lähtien usko on ollut minulle tietoista ja osa jokapäiväistä elämää.
Kotimaan juttusarjassa ”Seitsemän sanaa” tarkastellaan seitsemää hengellisen elämän sanaa. Sanojen tarkoituksesta ja merkityksestä kertoo joka osassa vaihtuva haastateltava. Osat ilmestyvät syksyllä joka toinen sunnuntai.
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös:
Seitsemän sanaa: Mitä on parannus? – ”Yhtäkkiä silmät avautuvat näkemään, mikä minä oikein olen”
Seitsemän sanaa: Mitä on synnintunto? – ”Meitä auttaisi se, että olisimme kaikki syntisiä”
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.