”Selkeä oppi” houkutteli katoliseen kirkkoon

katolinenkirkko_205

Katolisen uskonnon opettajana toimivan Sinikka Meurmanin tutkielmaan haastateltiin 22 eri-ikäistä kirkkokunnan vaihtajaa kolmesta kaupungista ja kolmesta katolisesta seurakunnasta.

”Alkuperäisyyden” ja ”selkeän opin” korostusten lisäksi tuloksissa näkyi Meurmanin mukaan se, että haastatellut arvostavat sitä, että papit ovat koko ajan käytettävissä. Sen, että papeilla on aikaa, vastaajat arvioivat johtuvan muun muassa pappien selibaatista ja perheettömyydestä.

Meurman katsoo haastattelujensa perusteella, etteivät kirkkokunnan vaihtajat ole tehneet päätöstään heppoisin perustein.

Tunnetuin katoliseen uskoon kääntynyt suomalainen lienee tällä hetkellä poliitikko Timo Soini. Häntä Meurman ei kuitenkaan haastatellut.

(Kuva: Katolinen Pyhän Henrikin katedraali Helsingissä)

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliLuther-säätiö vihki neljä pappia
Seuraava artikkeliEnkelit ovat päivän puheenaihe

Ei näytettäviä viestejä