Nimi Seppo Sulkko tuottaa hetkessä internetin hakukoneesta yli 1 600 osumaa. Valtaosa niistä koskee Kirkkopalvelujen diakoniajohtaja Seppo Sulkkoa.
Hakukone paljastaa, että Sulkko on todellinen riippuvuuksien asiantuntija. Hän on toiminut riippuvuustyöhön erikoistuneen kehittämiskeskus Tyynelän johtajana, toiminut alan kouluttajana, toimittanut päihdealan kirjoja ja kirjoittanut asiantuntija-artikkeleita. Hän kuuluu myös moniin kirkon ja järjestöjen työryhmiin, neuvottelukuntiin ja hallituksiin.
Diakonia-ajattelu perintönä vanhemmilta
Ylistarossa Pohjanmaalla syntyi 54 vuotta sitten iltatähti. Sulkon pienviljelijäperheessä oli ennestään jo kaksi lasta, 9 ja 12-vuotiaat pojat.
– Ison ikäeron vuoksi emme olleet kovin läheisiä lapsuudessani. Löysimme veljeyden vasta aikuisina, Sulkko kertoo.
Diakonisen ajattelun ja kristillisen vakaumuksen hän on perinyt vanhemmiltaan.
– He olivat kylämme luottohenkilöitä. Isä toimi politiikassa ja maamiesseurassa, äiti maatalousnaisissa. He eivät jaotelleet ihmisiä, vaan kohtelivat kaikkia tasavertaisesti ja puolustivat rohkeasti heikoimpia.
Kristilliset arvot olivat Sulkon vanhemmille tärkeitä.
– Lapsuudessa tulivat tutuiksi lähinnä Sleyn ja Herättäjä-Yhdityksen tilaisuudet, mutta vanhemmat eivät olleet varsinaisesti sitoutuneet mihinkään herätysliikkeeseen. Minullakin oli kavereita kaikista suunnista.
Seurakuntanuoresta diakoniksi
Seppo Sulkko oli aktiivinen seurakuntanuori ja suunnitteli nuoriso-ohjaajan uraa. Mielen muuttivat kaksi kehitysvammaisten leiriä, joilla Sulkko sai toimia diakoniatyöntekijän apulaisena. Kehitysvammaisten aitous ja diakoniatyöntekijän työ teki häneen vaikutuksen.
– Siksi päätin opiskella diakoniksi.
Sulkko aloitti uransa diakoniatyöntekijänä Leppävirran seurakunnassa. Savosta hän löysi puolisonsa Riitan, joka toimii nykyisin Varkaudessa johtavana diakoniatyöntekijänä.
Sulkot kokivat ankaran iskun, kun perheen esikoisiksi syntyneistä kaksosista toinen kuoli hoitovirheen seurauksena.
– Onneksi saimme tukea läheisiltämme. Jaksamista auttoi myös eloon jäänyt ihana tyttäremme, joka on nyt itse äiti.
Tekeillä diakoniatyön tietopankki
Viime syksynä Sulkko aloitti uudessa tehtävässä, Kirkkopalvelujen ja kirkkohallituksen kumppanushankkeessa. Hän on sen ainoa päätoiminen työntekijä. Hanke tukee seurakuntia diakoniatyön kehittämisessä.
– Etsimme yhdessä seurakuntien diakoniatyön kanssa keinoja, joilla voimme vähentää syrjäytymisen riskejä ja eriarvoisuutta.
Kumppanuuteen kuuluu eri paikoissa erilaisia asioita: Sulkko suunnittelee seurakuntien kanssa diakoniatyön strategioita ja paikallisia hankkeita. Hän selvittää työn painopisteitä ja arvioi kehittämistarpeita diakoniatyön asiakkaiden näkökulmasta.
Joskus Sulkon tukea tarvitaan vain yhden neuvottelun verran, joskus kuukausia, ehkä vuosikin.
– Olennaisinta on pohtia, keitä varten diakoniatyö on olemassa ja onko toiminta nykyisellään tarkoituksenmukaista, Sulkko tiivistää.
Kumppanuushankkeessa ovat mukana Kuopion, Mikkelin, Jyväskylän ja Riihimäen seurakunnat. Kevään ja syksyn aikana joukkoon liittyy vielä muutama muu seurakunta.
Diakoniatyöntekijöiden avuksi pyritään tänä vuonna saamaan alulle myös tietopankki, johon kootaan tietoa diakoniatyöhön liittyvistä hyvistä käytännöistä, tutkimuksista, raporteista ja koulutuksista.
– Seurakunnissa on tehty paljon esimerkiksi eriarvoisuuden vähentämiseksi, mutta ei ole olemassa paikkaa, johon tätä koskevat tiedot olisi koottu ja josta ne löytyisivät helposti.
Yhteiskunnan kahtia jakautuminen kärjistyy
Seurakuntien diakoniatyö on Sulkon mukaan suurten haasteiden edessä ja tarvitsee siksi kaiken saatavissa olevan avun ja tuen.
– Meillä on yhä selvemmin kahtiajakautunut yhteiskunta. Köyhien ja huonosti toimeentulevien ihmisten määrä on kasvanut ja kasvaa edelleen.
Kehityksen seuraukset näkyvät diakoniatyöntekijöiden vastaanotoilla suurina asiakasmäärinä ja uusina asiakasryhminä. Uusia asiakkaita ovat muun muassa köyhät lapsiperheet sekä eläkeläiset, joiden eläke on niin pieni, ettei se riitä elämiseen.
Monen vaikeuksissa olevan diakonityön asiakkaan ongelmat johtuvat Sulkon mukaan kuntien tarpeesta säästää sosiaalimenoissa. Harkinnanvarainen toimeentulotuki on yksi niistä asioista, joilla kunta pystyy pelaamaan.
Jotkut kunnat ovat säästösyistä nostaneet harkinnanvaraisen toimeentulotuen saamisen kynnyksiä niin korkealle, että monet köyhät jäävät tarvitsemaansa apua vaille. Akuutin hädän kohdatessa he joutuvat kääntymään järjestöjen ja seurakuntien puoleen.
– Seurakunnan diakoniatyö ei voi kuitenkaan ottaa avuntarvitsijoiden toimeentulosta kokonaisvastuuta, varat eivät siihen riitä, Sulkko muistuttaa.
Luistimet lapselle vähentävät eriarvoisuutta
Jotain tukea seurakunta voi kuitenkin yleensä antaa. Sulkosta on hienoa, että monet seurakunnat ovat tukeneet lapsiperheitä esimerkiksi maksamalla lapsen harrastusvälineitä.
– Pienellä rahalla voidaan vähentää lapsen eriarvoisuutta esimerkiksi turvaamalla lapsen harrastus tai ostamalla vaikka koulussa tarvittavat luistimet.
Sulkon mielestä piispat, kirkkohallituksen virkamiehet ja kirkkoherrat, koko kirkon johtoporras, voisi ottaa nykyistä topakammin kantaa eriarvoistumiskehitystä vastaan. Hänestä ei ole reilua jättää asian esillä pitämistä yksin diakoniatyöntekijöiden tehtäväksi.
Ennaltaehkäisy auttaa nuoria parhaiten
Pieksämäellä sijaitsevan Tyynelän kehittämiskeskuksen palveluksessa Seppo Sulkko ehti olla 25 vuotta. Suurimman osan tuosta ajasta hän toimi keskuksen johtajana.
Hän puhuu innostuneesti ja antaumuksella työstään Tyynelässä, jonka keskeistä aluetta on päihde- ja riippuvuustyö yhdessä järjestö-, kunta ja seurakuntakumppaneiden kanssa. Hankkeet ovat olleet mittavia, rahalliselta arvoltaan puolesta miljoonasta eurosta puoleentoista miljoonaan.
Voimakas-hankkeen tavoitteena on löytää syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ja saada heille riittävän ajoissa tukea, että he pääsevät kiinni arkeen.
Pelituki-hankkeessa puolestaan tuotetaan työvälineitä oppilaitoksille ennaltaehkäisevään työhön. Ammattilaisia autetaan tunnistamaan nuorten riskipelaamista ja ottamaan se puheeksi.
Päihdetyö on palkitsevaa
Tyynelän asiakkaina ei yleensä ole päihdeongelmaisia.
– Tapaamme kyllä päihteiden käyttäjiä, mutta he ovat projektikumppaneidemme asiakkaita. Itse olen pitänyt päihdeleirejä ja koulutuksia päihdeongelmaisille.
Sulkko pitää päihdetyötä palkitsevana.
– Tällä alalla on reilu meininki, mikä sopii pohjalaiselle luonteelle. Alkuvaiheessa päihdeongelma kielletään, mutta kuntoutusvaiheessa asioita käsitellään kiertelemättä. Työssä näkee myös onnistumisia.
Alkoholiongelmaisten hoitotulokset ovat Sulkon mukaan hyviä. Niitä pidetään huonoina vain siksi, että onnistumisen mittana on usein täysraittius ja retkahdukset ovat näkyviä.
Kolmasosa tai enintään puolet päihdeongelmaisista pääsee päihteistä kokonaan eroon. Kolmanneksella on retkahduksia, mutta myös pitkiä raittiita jaksoja, joiden ansiosta heidän elämänlaatunsa paranee. Kolmasosalla hoidosta ei ole osoitettavissa muuta hyötyä kuin se, että ilman hoitoa heidän tilanteensa olisi pahentunut nopeammin.
Alkoholiongelma on muiden ongelma
Vaikka alkoholinkulutus on hiukan laskenut, Sulkko on huolissaan suomalaisten juomisesta. Hänestä on käsittämätöntä, ettei Suomessa puhuta hätätilasta ja toimita ponnekkaammin tilanteen korjaamiseksi, vaikka vuosittain 3 500 suomalaista kuolee viinaan ja alkoholi aiheuttaa terveydenhuollolle valtavat kustannukset.
Alkoholikysymyksestä ei hänen mukaansa haluta pitää isoa ääntä, vaan ajatellaan, että ongelmat koskevat muita, ”minä kyllä osaan käyttää alkoholia kohtuudella”.
– Kirkossakin alkoholista on keskusteltu hyvin nihkeästi. Mielestäni kirkon pitäisi ryhtyä puhumaan aiheesta rohkeammin, ei kuitenkaan sormi pystyssä moralisoiden. Sellaiseen ei ole aihetta. Seurakuntalaisten joukossa on paljon ihmisiä, joiden arkeen alkoholi vaikuttaa.
Sulkko ehdottaa, että kirkko itse noudattaisi toiminnassaan alkoholin suhteen lähimmäisnäkökulman periaatetta. Hän tarkoittaa sitä, ettei omilla toimilla aiheuteta ihmisille turhia riskejä.
– Paavalin ajatus, että kannattaa pidättäytyä asioista, jotka ovat toiselle kiusaus, ei ole ollenkaan hölmö neuvo, Sulkko sanoo.
Profeetta toiselta puolelta maapalloa
1990-luvulla Sulkko koulutti Namibiassa kirkon ja terveydenhuollon työntekijöitä ja vapaaehtoisia löytämään ja kuntouttamaan päihdeongelmaisia. Koulutus oli osa Suomen Lähetysseuran ja Raittiuden ystävien kehitysyhteistyöprojektia.
– Tein kolme muutaman kuukauden pituista reissua, joiden aikana koulutin 140 työntekijää.
Kerran Sulkon piti puhua omaisten leirillä päihdeongelmasta perheessä. Hän mietti, miten voisi ottaa huomioon kuulijoidensa perhemallin, joka on erilainen kuin suomalainen. Hän päätyi puhumaan niin kuin puhuisi suomalaisille.
Naiset kuuntelivat monta tuntia kestänyttä esitystä hiljaa.
– Päivällisellä alkoi käydä kova kuhina ja naiset katsoivat minua. Kysyin tulkilta, mitä naiset puhuvat. Hän kertoi, että naisten mukaan minun täytyy olla profeetta, koska osaan kuvata niin tarkkaan, mitä heidän perheessään tapahtuu, vaikka tulen toiselta puolelta maapalloa, Sulkko muistelee hymyillen.
Kaikki humalassa lapsia myöten
Aivan toisenlainen, suorastaan painajaismainen kokemus hänellä oli eräässä pienessä kylässä, johon hänet oli kutsuttu pitämään raittiustilaisuutta. Tilaisuus järjestettiin pienessä savimajassa, joka toimi sekä kirkkona että kouluna. Tulkkina oli sikäläinen pappi.
– Joka ikinen kyläläinen lapsia myöten oli umpihumalassa. He olivat koko päivän lipittäneet hirssistä tehtyä jauhojuomaa, jossa oli monta prosenttia alkoholia. Aina kun sanoin muutaman sanan, puolet porukasta nousi seisomaan ja huusi hallelujaa. Arvelivat varmaan, että niin pitää tehdä, kun kirkonmiehet ovat paikalla, Sulkko muistelee.
Samalla matkalla hän sai lahjaksi elävän kanan. Se on arvokas lahja, josta olisi ollut epäkohteliasta kieltäytyä. Sulkko kuvailee elävästi, kuinka vanha tummaihoinen mies ojensi hänelle sysipimeänä iltana autonikkunasta elävän, kaakattavan linnun. Pitkä automatka oli ikimuistoinen ruikkiva ja rimpuileva kana sylissä.
Mitä tekisin elämälläni?
Vuosien varrelta Seppo Sulkon mieleen on jäänyt eräs mies, joka oli istunut seitsemän vuotta vankilassa ja käyttänyt pitkään huumeita. Vankilassa pidetyllä päihdekurssilla hän mietti elämäänsä.
– Miehelle oli tullut sellainen olo, että hän voisi luopua aineista. Hän jopa uskoi, että se onnistuisi. Sitten hän lisäsi, että päihteiden käytön lopettaminen ei kuitenkaan ole hänen elämänsä suuri kysymys. Suuri kysymys on se, ettei hän tiedä, mitä elämällään tekisi.
– Mies oivalsi villakoiran ytimen. Aineet ovat korvike tai keino paeta jotakin. Moni muukin varmaan miettii, mitä elämällään tekisi.
Entä onko Seppo Sulkko itse ollut aina selvillä siitä, mitä haluaa elämällään tehdä?
– Minusta tuntuu, että olen. Olen aina halunnut tehdä diakoniatyötä. Se on kristinuskon ydintä, evankeliumin todeksi tekemistä arjessa.
?
Seppo Sulkko, 54, diakoniajohtaja
Kotipaikka: PieksämäkiKuka
Perhe: puoliso Riitta, kolme lasta ja kolme lastenlasta
Harrastukset: mökkeily, rakentaminen, hiihtäminen ja veneily
Tunnustuspalkintoja: oikeusministeriön myöntämä vankeinhoidon ansioristi, Itä-Suomen läänin laatupalkinto ja huumetyöntekijöiden ”Hepolle kenkää” -tunnustus
Mielilausahdus: ”Kaikelle on aikansa.”
Juttu on julkaistu aiemmin Kotimaa-lehdessä.
Ilmoita asiavirheestä