Seta ja konservatiivit keskustelevat avioliitosta – paikallisseurakunnat ulkona



(Täydennetty klo 20.52) Lappeenrantaan puuhataan poikkeuksellista keskustelutilaisuutta sukupuolineutraalista avioliittolaista. Huhtikuun lopulle päivättyihin luentoihin ja niitä seuraavaan paneelikeskusteluun osallistuu Saimaan Setan sekä konservatiivisten kristillisten järjestöjen ja seurakuntien edustajia. Lappeenrannan luterilaisten seurakuntien osallistuminen tilaisuuteen kaatui mielipide-eroihin.

Tilaisuuden järjestelyryhmän vetäjä, Lauritsalan seurakunnan seurakuntaneuvostoon kuuluva Teuvo Eskelinen kertoo idean versoneen miesten piiristä.


– Sen jälkeen kun Lappeenrannassa oli pidetty ensimmäinen sateenkaarimessu, lehdissä oli juttuja Saimaan Setan koululuennoista. Ajattelimme, että nyt olisi ehkä syytä jonkun aktivoitua, että ihmiset voisivat kysyä Setan edustajilta mitä mikäkin termi tarkoittaa ja mitä he ajattelevat.



Eskelinen yritti saada mukaan myös Lappeenrannan seurakuntia.



– Pyysin tiloja ja minulle ilmoitettiin, ettei niitä saada. Pyysin myös paikalle kirkkoherroja kertomaan aiheesta seurakuntayhtymän mielipiteen. Vastaus oli, että emme tule. Tätä perusteltiin sillä, ettei kirkolla ole asiasta tarkkaa kantaa, Eskelinen sanoo.



Lappeenrannan yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja, kirkkoherra Mika Lehtola pitää järjestäjien lähtökohtia ongelmallisina.


– Taustakeskusteluissa vaikutti siltä, että kuuluville halutaan vain kapea ja yhdensuuntainen ääni eikä kirkon muita ääniä. Meiltä pyydettiin lausumaan julki kirkon kanta. Kirkkohallitus ei ole sellaista määritellyt, joten meilläkään ei voi sellaista olla. Kannanotto olisi vaatinut laajaa taustatyöskentelyä, Lehtola sanoo.



Eskelinen kokee, ettei Lappeenrannan papistolla ollut kanttia lähteä mukaan.



– Kukaan papeista ei uskaltanut lähteä kertomaan omaa mielipidettään tai edes sitä mitä Raamattu asiasta sanoo. Ihmettelen sitä, että jos ollaan pappeja, ei uskalleta tulla sitä sanomaan. Hämmästytti ja olin pettynyt, Eskelinen sanoo.



Lehtolan mukaan Lappeenrannan seurakunnat ehdottivat paikalle kahta edustajaa, joista toinen, rovasti Matti J. Kuronen, olisi suostunut keskusteluun myös osallistumaan, mikäli hän olisi voinut kertoa aiheesta oman kantansa. Kuronen ei Eskeliselle kelvannut.



– Matti Kuronen sanoi, ettei hän voi tulla yhtymän mielipidettä esittämään, kun hän ei sitä tiedä. Me tiedämme Lappeenrannassa kaikki mikä on Kurosen mielipide. Olisimme halunneet yhtymän mielipiteen, emme Kurosen mielipidettä.



”Taleban-kristityt tulkitsevat näkemykseni kirkon kannaksi”

Kuronen kertoo pitävänsä avioliittoa miehen ja naisen välisenä laillistettuna suhteena. Samaa sukupuolta olevien suhteet hän olisi valmis siunaamaan kirkossa.

– Muuten olen sitä mieltä, että sekä avio- että parisuhteet tulisi rekisteröidä ja niin vihkiminen kuin siunaaminenkin olisivat uskontunnustamista eikä mitään biletystä, Kuronen sanoo.

Hän kokee, että luterilaiset seurakunnat astuivat Lappeenrannassa järjestäjien ansaan.



– Annoimme järjestäjän tulkita seurakunnan kannaksi sellaisen mitä sanomme kirkon yksityisinä poikina. Aion mennä paikalle joka tapauksessa. Siinä on se ansa, kun nämä ovat näitä taleban-kristittyjä, että ne tulkitsevat sanomiseni kirkon kannaksi. Aitoluterilaisena aion sanoa, että tässä seison enkä muuta voi, Kuronen sanoo.


Saimaan Setan puheenjohtaja Nina Korhola pitää tilaisuuden lähtökohtia mielenkiintoisina.



- Setan puolelta siellä on paikalla kaksi rivikansalaista. Itse en ole menossa ottamaan uskonnollista kantaa, eikä sitä ota Saimaan Setakaan. Saimaan SETA ry:n osalta voin puhua vain jäsenten hyväksymien sääntöjen, toimintasuunnitelman ja toimintakertomuksen pohjalta. Kannanotot, joita tulen esittämään ovat omiani. Ymmärtääkseni kirkon moniäänisyys ei ole siellä kovin selvästi edustettuna ja olisin hyvinkin toivonut Matti J Kuroselle mahdollisuutta edustaa omaa kantaansa

Korholan mukaan tilaisuuden taustalla olevat Setan järjestöesittelyt kouluissa ovat jo vanha ilmiö.

En tiedä onko Lappeenrannassa järjestetty aikaisemmin Setan esittelyjä, mutta muualla Suomessa niitä on kyllä järjestetty ilman suurempaa haloota. Myös Lappeenrannasta löytyy ihmisiä, jotka ovat toimineet Setan kouluttajina jo 15 vuotta. Palaute, jota meille on tullut on ollut hyvää. Ihmiset pitävät tätä asiaa tärkeänä. Tarkoitus on jakaa asianmukaista tietoa.

Teuvo Eskelisen mukaan tilaisuudessa ei pyritä provokaatioon.


– Tarkoitus on kutsua paikalle ihmisiä ja selvittää mitä Seta ajattelee, mitä luennoitsijat ajattelevat ja mitä Raamattu asiasta yksiselitteisesti sanoo. Nämä ovat meidän kriteerimme.


Setan lisäksi 29. huhtikuuta järjestettävään tapahtumaan osallistuvat ennakkotietojen mukaan Patmos ry:n, Aslan ry:n sekä Vapaa- ja Helluntaiseurakuntien edustajat. Luterilaista kirkkoa edustavat Lemin seurakunnan kirkkoherra Lauri Vaalgamaa sekä Kansanlähetysopiston rehtori, pastori Niilo Räsänen.

Kotimaa24 julkaisee alla kirkkoherra Mika Lehtolan luvalla hänen tilaisuuden järjestäjille lähettämänsä kirjeen.

Hei,

Olemme keskustelleet vielä osallistumisestamme 29.4 järjestettävään tilaisuuteen Matti Kurosen, Mikko Ojasen ja Juha Tiihosen kanssa sen pohjalta, miten asiaa on linjattu järjestäjien taholta. Keskusteluissa on noussut esille seuraavat näkökulmat.

1. Seurakuntayhtymältä pyydetään (”virallista”) kannanottoa sukupuolineutraaliin avioliittolakiin. Seurakunnat puhuvat kirkon äänellä, ja jos halutaan kirkon kannanottoa, sen hyväksyy kirkolliskokous. Sellaista kannanottoa mitä tilaisuuteen toivottiin, ei ole. Tosin kirkko on eri yhteyksissä (piispojen linjaukset, rukoushetki samaa sukupuolta olevien parisuhteiden puolesta) jotain puhunut asian tiimoilta.

Keskustelimme myös painotuksista, jotka nousevat järjestäjien taholta (Setan toiminta, koululaitoksen toiminta), ja ilman kunnollista taustatyöskentelyä eri osapuolten kanssa ei ole perusteltua lausua linjauksia kuulematta muita asian äärellä olevia. Jos keskustelussa otetaan kantaa järjestöjen toimimiseen kouluissa, kuten taustakeskusteluissa nousi esille, pitäisi silloin olla paikalla myös Lappeenrannan koulutoimen edustaja.

2. Seurakuntien edustajalle toivottiin lyhyttä puheenvuoroa. Tähän ei ollut mahdollisuutta. Lisäksi Matti Kuronen rajattiin yleisön puolelle. Hänellä olisi ollut taustaa perheneuvonnan näkökulmasta keskustella asiasta. Toteamme, että näin ollen ”kirkon ääni”, jota seurakuntien edustajien toivottiin tuovan mukanaan, olisi vaarassa jäädä turhan ohueksi ja yksipuoliseksi.

Lopputulemana edellä mainittuihin asioihin olemme päättäneet vetäytyä 29.4 järjestettävästä keskustelutilaisuudesta. Toivotamme hyvää tilaisuutta ja antoisia keskusteluja.

Terv.

Mika Lehtola

Lappeen seurakunnan kirkkoherra

Kirkkokatu 10

53100 Lappeenranta

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliLuther-säätiön piispa vaihtuu parin vuoden kuluessa
Seuraava artikkeliSuomen luterilaisesta kirkosta kanneltiin oikeusasiamiehelle

Ei näytettäviä viestejä