Seurakunnan nuorisotyönohjaaja hurmasi maajussin

Merikarvian seurakunnan nuorisotyönohjaajan sijaisena toimiva Anne Pentinmäki on kokenut tänä vuonna aikamoista myllerrystä elämässään. Viikon päästä työhaastattelusta hän oli muuttunut paikkakunnalle. Vielä kesällä hän ei arvannut, että tuleva rakas on Maajussille morsian –ohjelmasta tuttu Tero Lounasvaara. Nuoria yhdistää sama sydämen usko Jeesukseen.

23-vuotias Anne valmistui nuorisotyönohjaajaksi Järvenpään diakonia-ammattikorkeakoulusta. Hän työskenteli viime vuoden loppuun asti kotiseurakunnassaan Jalasjärvellä. Työn loputtua Anne alkoi miettiä, mihin hakisi töihin.

– 15 päivää ehdin olla työttömänä, tehdä ahkerasti työhakemuksia ja jo panikoidakin, löytyykö sitä työtä, hän muistelee.

Sitten alkoi tapahtua. Kaikki alkoi helmikuisena keskiviikkona työhaastattelusta kirkkoherranvirastossa.

– Kirkkoherra Tom Broberg soitti jo samana iltana, että paikka on sinun. Torstaina minulla oli jo asunto tiedossa ja perjantaina siirtyivät ensimmäiset tavarat Jalasjärveltä Merikarvialle. Työ alkoi seuraavana tiistaina.

”Meidän seurakunnan julkkis”

Marraskuun lopussa, Maajussille morsian -ohjelman viimeisen jakson jälkeen, paikkakuntalaiset kokivat aikamoisen ja miellyttävän yllätyksen, kun tutun Teron ohjelmassa mainitsema salaperäinen Anne paljastui omaksi nuorisotyöntekijäksemme!

Anne kertoo, että muutama nuori oli tiennyt, että hänellä on ollut jotain vipinää elämässään.

– Nyt kun tämä tuli julkisuuteen, muutamat työkaverit ovat vitsailleet, että meidän julkkis. Kaikki ovat onnellisia ja iloisia puolestamme. Nuoret ovat olleet innoissaan ja tulleet onnittelemaan.

Hän arvelee isänsäkin aistineen ilmassa jotain, sillä Anne oli tuijottanut televisiosta Maajussi-ohjelmaa niin keskittyneesti ja kertonut isälleen, että tuo on se Merikarvian Tero.

Hidas seurustelu rakensi tukevan pohjan suhteelle

Seurustelu maajussi-Teron kanssa ei ollut aluksi yhtä vauhdikasta kuin muutto Merikarvialle, sillä ohjelman takia kaiken piti tapahtua salaperäisyyden verhon takana aina viimeiseen jaksoon asti.

Tero sanoo, että hänen ajatuksensa alkoivat pikkuhiljaa selkeytyä, kun ohjelmassa valitun Lindan kanssa ei syntynyt yhteistä säveltä. Noin kuukausi sen jälkeen Annen ja Teron ihastus toisiaan kohtaan selvisi molemmille. Seurustella he alkoivat vasta viimeisen Maajussi-jakson jälkeen marraskuussa.

Pariskunta pohdiskelee pikkuhiljaa ja rauhassa kypsynyttä suhdettaan. Se oli tavallaan suhteen koetinkivi.

Anne kertoo, että Tero on ollut suhteen alkumetreillä se kärsivällinen ja epävarma, mutta hän kärsimätön ja varma. Tero kertoo, että hän tutustui Anneen aluksi ihmisenä.

– Sitten tajusin olevani ihastunut, sillä odotin aina navetassa, että näen pian Annen.

Nuoret ovat sitä mieltä, että kun on edetty hitaasti, on samalla rakennettu turvallista pohjaa suhteelle.

– Olemme saaneet tutustua rauhassa, kun meidän piti olla niin kauan kaikkien silmien ulottumattomissa.

Ulkopuolisten paineiden ja odotusten puuttuessa heidän välilleen on ehtinyt muodostua vahva side.

Kun he viimein paljastivat tunteensa toisiaan kohtaan, alkoi todellinen tutustuminen.

Anne ja Tero ovat nyt onnellisia siitä, että pääsevät yhdessä täyttämään sitä tehtävää, mihin Jumala on heidät kutsunut eli kertomaan evankeliumista ihmisille. Nyt he voivat elää tavallista elämää.

– Toivomme, että meistä välittyy se ilo ja se rakkaus, minkä Jumala meissä saa aikaan.

Kuva: Seija Väre

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

***

Lue myös:

Maajussille morsiamen Tero Lounasvaara uskostaan: ”Se oli päivä, 
jolloin kelkka kääntyi”

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliNuorison lauluriemu täytti Kuusankosken kirkon
Seuraava artikkeliTeologiset seurat 125 vuotta – juhlaseminaari pohti teologian, julkaisemisen ja seurojen tulevaisuutta

Ei näytettäviä viestejä