Sipoolainen Kimmo Virtanen ja tohmajärveläinen Sanna Rouvinen olivat molemmat noin kymmenen vuoden ajan töissä seurakunnassa. Sitten kanttorista tuli yrittäjä ja diakonissasta hoivakodin johtaja.
Molemmat ovat iloinneet uusista työkuvioista, mutta muistavat mennyttä hyvällä. He kokevat saaneensa seurakuntatyöstä hyvät eväät uusille urille.
”Aloitin pianonsoiton koulupoikana Ruotsissa”
Kimmo Virtanen on tietoteknisiä palveluita tarjoavan Bluenote Softwaren yrittäjä. Hän oli Sipoon ruotsalaisen seurakunnan kanttori koko 90-luvun ajan.
– Koin ajan positiivisena. Voisin mennä sinne takaisinkin. Se ei olisi minulle mikään ongelma, Virtanen miettii.
Ensitahdit Virtasen kanttoritaipaleelle soitettiin Ruotsissa, jossa hän aloitti koulunkäynnin.
– Kävin koulua Ruotsissa viisi vuotta ja aloitin pianonsoiton.
Pianonsoittoharrastus oli vähällä loppua perheen muutettua takaisin Suomeen ja Virtasen siirryttyä kuudesluokkalaiseksi Lappiin. Uusi musiikinopettaja kuitenkin muutti tilanteen Kolarin yläasteella.
– Edistyin uuden opettajan kanssa hyvää vauhtia ja hänen kauttaan pääsin ensimmäisen kerran kesäkanttoriksi 16-vuotiaana.
Sitten Virtanen suuntasi Madetojan musiikkilukioon Ouluun ja teki kanttorin sijaisuuksia eri seurakunnissa sekä Pohjois-Suomessa että Ruotsissa.
– Oulusta sain inspiraation hakea Sibelius-Akatemiaan kirkkomusiikkiosastolle Helsinkiin.
Urut juurruttivat uudelle kotipaikkakunnalle
Kimmo Virtasella riitti töitä opiskeluaikanaan Helsingissä.
– Minulla oli parikymmentä viikkotuntia opetettavana musiikkikoulussa ja yksi kuoro vastuullani. Sitten opetin yksityisesti piano-oppilaita ja toimin päätoimisena vartijana. Opiskelut menivät silloin vähän heikommin.
Virtanen teki edelleen myös kanttorin sijaisuuksia. Sibelius-Akatemiasta valmistuttuaan hän löysi työpaikan Sipoon ruotsalaisesta seurakunnasta.
Virtanen tutustui ensimmäisen kerran Sipoon kirkon urkuihin vuonna 1989.
– Tulin käymään täällä kylässä ja ihmettelin maaseutua Helsingin lähellä. Kun näin Sipoon kirkon urut ja soitin niitä, niistä tuli tärkein syy miksi jäin tänne.
Musiikki täytti Virtasen opiskeluajan ja musiikki oli se lähtökohta, jonka takia hänestä tuli kanttori.
Virtanen jatkoi soittamista kanttorina Sipoossa, mutta jokin oli olennaisesti muuttunut opiskeluaikaan verrattuna. Työ kanttorina oli paljon muutakin kuin musiikkia.
– Soittopuoli ei ollut enää se tärkein.
”Päätin, että otan riskin”
Työvuodet kanttorina olivat hyviä Virtaselle, joka sosiaalisena ihmisenä viihtyi kaiken ikäisten seurakuntalaisten kanssa.
Suomenruotsalainen kulttuuri oli hänelle aluksi verrattain uutta, mutta siihenkin hän pääsi nopeasti sisälle.
Virtanen oli tyytyväinen kanttori, mutta hän sai harrastuksestaan uuden työmahdollisuuden.
– Innostuin tietokoneista jo opiskeluaikana. Pistin opintolainani ensimmäiseen PC-koneeseen, joka maksoi 7 000 markkaa. Vuosi taisi olla 1985.
Hiljalleen harrastuksesta kasvoi toiminimen vaatinut sivutyö.
– Ajattelin saavani atk-hommista lisätienestiä, mutta sitten 1990-luvun lopulla huomasin liiketoiminnan paisuvan. Minun piti tehdä päätös, haluanko olla kanttorina vai lopetanko tämän yrityksen.
– Vuonna 2000 Päätin, että otan riskin ja ryhdyn päätoimiseksi yrittäjäksi.
”Kun on lahjoja moneen asiaan, sekin ymmärrettiin”
Vaimonsa kanssa Sipoon Talmassa asuva ja nyt jo aikuisen lapsen isä muistaa hetken, jolloin hän ilmoitti luopuvansa kanttorin työstään.
– Siinä samassa työntekijäkokouksessa oli pappi, joka oli lähdössä Ruotsiin. Kokous loppui lähtöilmoituksiimme.
– Ei olisi tietenkään haluttu, että lopetan. Mutta kun on lahjoja moneen asiaan, niin sekin ymmärrettiin.
Virtanen kaipaa kanttorivuosiltaan seurakunnan mukavaa työyhteisöä ja urkuja. Kanttoriksi tuleminen tai kanttorin tehtävien jättäminen eivät ole vaikuttaneet Virtasen omaan uskoon tai hänen kirkkosuhteeseensa.
– Kuulun kirkkoon eikä minulla ole suunnitelmia lähteä pois. Perususkoni on samanlainen ennenkin.
Kansainvälisenä taitolentotuomarinakin toimiva Virtanen kokee kanttorin työn olleen hyvä polku päätoimiseksi yrittäjäksi.
Hengellisyys korostuu elämän loppumetreillä
Sanna Rouvinen teki töitä Kiteen seurakunnan diakonissana noin kymmenen vuoden ajan. Sitä ennen hän oli työskennellyt sairaanhoitajana hoivakodissa.
Pieksämäen diakonia-ammattikorkeakoulussa kaksoispätevyyden opiskellut Rouvinen on nykyisin Attendon palveluksessa hoivakodin johtajana.
– Aloitin tässä työssä viime vuoden syyskuussa.
Työn vaihto ei ole yhtään kaduttanut Rouvista. Hän on nauttinut uusista haasteista. Seurakuntataustasta on ollut hänelle hyötyä uudessa tehtävässä.
– Hengellisyys on tärkeää hoivakodissa asuvalle ikäpolvelle. Se näkyy työssäni monin tavoin. Esimerkiksi kun asukas nukkuu pois, voin pitää muistotilaisuuden heti.
– Kun on kirkollisia pyhiä, pystyn rakentamaan juhlaa ja pitämään rukoushetket ja muut. Meillä hoivakodissa saa kuolla ja kuoleekin asukkaita. Hengellisyys korostuu, kun ollaan loppusuoralla ja tulee ne pelot ja kysymykset.
”Pienessä seurakunnassa ei voi edetä urallaan”
Tohmajärvellä asuva Sanna Rouvinen myöntää lähdön seurakunnasta olleen iso hyppy, mutta hän suuntasi päättäväisesti uutta kohti.
– Pienessä seurakunnassa ei pysty etenemään uralla. Olen suorittanut johtamisen taidon erikoistutkinnon ja minulla on vahvuus esimiestehtävään.
– Täytin 40 vuotta tänä vuonna ja minulla oli ennen työpaikan vaihtamista sellainen olo, että nyt tai ei koskaan. Joko jään eläkeikään sinne seurakuntaan tai teen vielä jotain muuta.
Pienen lapsen äidin päätöstä helpotti se, että johtajaa haettiin hoivakotiin, joka vaalii toiminnassaan kulttuuri- ja taideteemaa.
– Olen henkeen ja vereen laulajaihminen. Se oli kuin johdatusta, kun luin tämän työpaikkailmoituksen lehdestä.
Rouvisen usko ei joutunut mitenkään koetukselle, kun hän jätti seurakuntatyön taakseen.
– Olen nyt eri tavalla tekemisissä Jumalan sanan kanssa. Hoivatyössä olen niin lähellä vanhuksia, että lähimmäisenrakkaus korostuu hyvin erityisellä tavalla. Työnkuvani tuntuu nyt konkreettisemmalta.
Kuva: Jouni Lampinen
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.