Seurakuntia liitetään taas toisiinsa – 48 kannanottoa sai arkkihiippakunnan ottamaan aikalisän

Petäjäveden seurakuntaa esitettiin Kirkkohallitukselle liitettäväksi Jyväskylän seurakuntaan. Kokouksessa tehty muutosehdotus kuitenkin jätti sen vielä toistaiseksi itsenäiseksi. Kuvassa Petäjäveden vanha kirkko. Kuva: Creative Commons /Antti Bilund

Kirkkohallituksen täysistunto on tänä vuonna tehnyt päätöksen kolmesta seurakuntaliitoksesta. Ne toteutuvat 1.1.2025 alkaen. Useita liitosselvityksiä on myös meneillään. Liitoksilla halutaan turvata seurakuntien toiminta niiden jäsenmäärien vähetessä.

Kirkkohallitus on päättänyt, että Helsingin hiippakunnassa sijaitsevat Askolan ja Pukkilan seurakunnat lakkautetaan ja niiden tilalle perustetaan Askola-Pukkilan seurakunta. Aloite seurakuntaliitoksesta tuli kummankin seurakunnan kirkkovaltuustolta.

Jäseniä kirkon tilastotietojen mukaan Askolan seurakunnassa on 3 334 ja Pukkilan seurakunnassa 1 225.

Liitosneuvotteluissa oli alun perin mukana myös kaksikielinen Myrskylä-Mörskomin seurakunta. Sen kirkkovaltuusto katsoi kuitenkin, että liitos ei tuntunut luontevalta ja köyhdyttäisi seurakunnan toimintaa. Luontevampi kumppani sille olisi mahdollisesti Mikkelin hiippakuntaan kuuluva Orimattilan seurakunta.

Myrskylä-Mörskomin seurakunnassa jäseniä on 1216 ja Orimattilan seurakunnassa 10 947.

KUOPION HIIPPAKUNNASSA Kirkkohallituksen päätöksellä Lapinlahden seurakunta liitetään Varpaisjärven seurakuntaan. Molemmat kuuluvat Ylä-Savon seurakuntayhtymään. Yhdeksi liitetyn seurakunnan nimeksi tulee Lapinlahden–Varpaisjärven seurakunta. 

Jäseniä Lapinlahden seurakunnassa on 4588 ja Varpaisjärven seurakunnassa 1739.

Liitosprosessin käynnisti Kuopion tuomiokapituli. Seurakuntaneuvostot ja yhteinen kirkkovaltuusto ovat puoltaneet tuomiokapitulin aloitetta.

NIIN IKÄÄN Kirkkohallitus on päättänyt, että Lapuan hiippakunnassa sijaitsevat Toivakan ja Joutsan seurakunnat liitetään Jyväskylän seurakuntaan ensi vuoden alusta. Jyväskylä on jo nyt Suomen suurin seurakunta ja kasvaa siis lisää.

Jäseniä Jyväskylän seurakunnassa on 90 945, Joutsan seurakunnassa 3424 ja Toivakan seurakunnassa 1 567.

Liitosneuvotteluissa mukana olivat loppuun saakka myös Hankasalmen ja Petäjäveden seurakunnat. Kirkkohallituksen täysistunnon äänestyksissä ne jäivät lopulta toistaiseksi itsenäisiksi seurakunniksi. Hankasalmella kirkon jäseniä on 3342 ja Petäjävedellä 2552.

Lapuan hiippakunnassa on myös meneillään selvitys Pihtiputaan, Kinnulan ja Viitasaaren seurakuntaliitoksen mahdollisuudesta. Aloitteen asiasta on tehnyt Kinnulan seurakunta.

Pihtiputaan seurakunnassa jäseniä on 3088, Kinnulan seurakunnassa 1339 ja Viitasaaren seurakunnassa 4444.

OULUN TUOMIOKAPITULI on päättänyt esittää Kirkkohallitukselle Utajärven ja Vaalan seurakuntien lakkauttamista ja liittämistä Muhoksen seurakuntaan. Uuden seurakunnan nimeksi tuli mahdollisesti Muhoksen seurakunta. Aloite liitokseen on tullut kaikilta kolmelta seurakunnalta.

Muhoksen seurakunnassa jäseniä on nyt 6939, Utajärven seurakunnassa 2025 ja Vaalan seurakunnassa 1969.

TURUN ARKKIHIIPPAKUNNASSA sen sijaan tuomiokapituli on ottanut aikalisän Kustavin, Pyhärannan, Taivassalon, Uudenkaupungin ja Vehmaan seurakuntia koskevan liitosaloitteen käsittelyssä. Kapitulin tiedotteessa todetaan, että Kustavin, Pyhärannan, Taivassalon ja Vehmaan sekä Uudenkaupungin seurakuntien seurakuntalaiset sekä seurakuntia lähellä olevat yhteisöt toimittivat aiheesta 48 kannanottoa. Lisäksi seurakuntien kirkkovaltuustot ovat antaneet kapitulille lausuntonsa.

Kapitulin mukaan seurakuntaliitokselle on perusteet olemassa, mutta asiaa on vielä syytä valmistella. Lausunnoissa on mainittu Vakka-Suomen seurakunnan syntymahdollisuus, jota on syytä tutkia. Kapituli onkin 12.6. kokouksessaan päättänyt pyytää myös Laitilan seurakunnalta lausunnon sen mahdollisesta osallistumisesta liitosselvitykseen. Lisäksi liitoksen aikataulu on seurakunnissa koettu haasteelliseksi.

Jäseniä Kustavin seurakunnassa on 670, Pyhärannan seurakunnassa 1461, Taivassalossa 1217, Uudessakaupungissa 10 403, Vehmaalla 1678 ja Laitilassa 6198.

Korjaus 12.7.2024 klo 9.45: Poistettu uutisesta tiedot Pellon ja Ylitornion seurakuntaliitoksesta ja siihen liittyvästä Kolarin seurakunnan kannasta, koska Oulun tuomiokapituli on päättänyt olla esittämättä liitosta.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliLukijoilta: Kirkolliskokouksen ryhmistä ei ollut sovittu etukäteen
Seuraava artikkeliVampyyritarinat ovat yhä suosittuja ja vampyyrimainen hahmo mainitaan Raamatussakin – mitä taruolento kertoo ihmisyydestä?

Ei näytettäviä viestejä