”Luterilaisessa reformaatiossa jämäkkä opillisuus ja sielunhoidollinen herkkyys kuuluivat yhteen”, sanoi piispainkokouksen pääsihteeri Jari Jolkkonen Sairaalasielunhoidon neuvottelupäivillä Forssassa.
Jolkkonen painotti puheessaan, että kirkon elämässä sekä opillisella keskustelulla että sielunhoidolla on vahvat perinteet. Kirkon oppi ja inhimillinen elämä asetetaan kuitenkin nykyisessä kirkollisessa keskustelussa usein vastakkain. Tunnustuksellisuus ja sielunhoidollisuus nähdään helposti toisensa poissulkevina ajattelu- ja toimintatapoina.
– Papin tehtävänä on ymmärtää älyllisesti kristillisen uskon sisältöä ja auttaa samalla ihmisiä sekä sisäisissä että ulkoisissa vastoinkäymisissä. Ripin ja sielunhoidon tehtävien vuoksi papiksi vihittävien tulisi jo peruskoulutuksessaan saada kokemuksia esimerkiksi omakohtaisesta terapiasta tai työnohjauksesta, Jolkkonen sanoi.
Jolkkosen mukaan luterilaisuuden alkuvaiheissa oppi ja sielunhoito kulkivat rinnakkain. Reformaatio sai keskeisen kimmokkeen sielunhoidon piiristä, kun Martti Luther havahtui anekaupan ongelmiin toimiessaan rippi-isänä. Tästä kokemuksesta syntyivät reformaation laukaisseet aneteesit. Lutherin mielestä lohtua ja sielunrauhaa piti hakea rahan sijasta evankeliumin lupauksista ja sakramenteista.
– Reformaatio puolusti puhdasta evankeliumin oppia vetoamalla Raamattuun, kirkon alkuperäiseen traditioon ja järkeen. Oltiin vakuuttuneita, että vain puhdas evankeliumi voi tuoda lohdutuksen, ilon ja sielun rauhan. Väärä oppi taas vie turhiin ahdistuksiin, Jolkkonen muistuttaa.
Sairaalasielunhoidon neuvottelupäivät järjestetään 24.–26. elokuuta Forssassa.
Ilmoita asiavirheestä