Sivusto kritisoimaan luterilaista ”uskontopakkoa”

Tampereen ja Helsingin vapaa-ajattelijat ovat perustaneet sivuston kritisoimaan luterilaiseen kirkkoon kuuluvien lasten pakollista uskonnonopetusta peruskouluissa. Pakollinen uskonnonopiskelu ei takaa perustajien mukaan lapselle täysiä perusoikeuksia. Vapaa-ajattelijat kertovat selvittävänsä mahdollisuutta tarkistaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa uskonnon opetusta koskevan lainsäädännön perusoikeuksien mukaisuus.

Nykyinen lainsäädäntö pakottaa sivuston perustajien tulkinnan mukaan luterilaiseen kirkkoon kuuluvan lapsen osallistumaan uskonnon opetukseen. Ainoastaan uskontokuntiin kuulumattomat saavat valita elämänkatsomustiedon ja enemmistön uskonnon välillä. Vapaa-ajattelijoiden väittävät, että ”kirkkoa suosivan lain tarkoituksena on pyrkiä hidastamaan jäsenmäärän romahtamista”.

Vapaa-ajattelijat tulkitsevat, että luterilaisen uskonnon opetus on edelleenkin vahvasti tunnustuksellista erityisesti alakoulun puolella. Opetussisällöt sekä opetusmenetelmät kohdistuvat ensisijassa oppilaiden sosiaalistamiseen luterilaisen kirkon jäseniksi, eikä objektiivisen tiedon jakamiseen eri uskonnoista. Vapaa-ajattelijat nimeävät ongelmallisiksi myös opettajajohtoinen ruokarukoiluttamisen, uskonnolliset aamunavaukset sekä koululaisjumalanpalvelukset. He väittävät myös, että koulut usein unohtavat, että kaikista uskonnollisista tilaisuuksista on tiedotettava koteja.

Pakkouskonto.fi -projekti aikoo tiedotteensa mukaan pitää asiaansa esillä mm. erilaisten kampanjoiden ja kanteluiden muodossa.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliVetoomus: Työttömän vapaaehtoistoimintaa edistettävä, ei estettävä
Seuraava artikkeliKirkkohistorioitsija: Kirkko on hyökännyt omiaan vastaan

Ei näytettäviä viestejä