Kokemäen seurakunnan kirkkoneuvosto ei ottanut kantaa hautaustoimialan yrittäjän Markku Tuomikorven kirkkoherralta saamaan saarna- ja opetuskieltoon seurakunnassa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Satakunnan Kansa
Kirkkoneuvosto palautti asian kirkkoherra Hannu Tomperin päätettäväksi. Neuvosto katsoo asian kuuluvan kirkkoherran toimivaltaan. Tomperi kertoo tutkivansa asian ja tekevänsä sitten lopullisen ratkaisun, jonka hän tuo tiedoksi seuraavaan kirkkoneuvoston kokoukseen
Tuomikorpi halusi kumota Tomperin seurakunnan työntekijöille antaman hallinnollisen ohjeen. Sen mukaan Tuomikorpi ei ole sopiva pitämään seurakunnan tilaisuuksissa sellaista teologista puhetta, joka voidaan käsittää seurakunnan opetukseksi. Tuomikorpi on Kotimaa24:lle kommentoinut muun muassa, että Kokemäellä pitäisi tehdä parannusta evankeliumin vääristelyn vuoksi.
Lue myös: Kokemäellä väännetään maallikon oikeudesta saarnata.
Ilmoita asiavirheestä