SLEYn messuille tuli loppu Espoossa

SLEYlogo_205

Tuomiokapituli ratkaisi asian istunnossaan torstaina. Päätöksen mukaan tuomiokapitulilla ei ole perusteita velvoittaa seurakuntia myöntämään tiloja sellaisten messujen toteuttamiseen, jotka eivät ole seurakunnan omaa toimintaa.

Espoonlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto päätti kokouksessaan 3.5.2011 kirkkoherran esityksen vastaisesti olla myöntämättä SLEYlle tiloja seurakunnan toiminnasta irrallisten, järjestön omien messujen järjestämiseen Iivisniemen seurakuntakodin kappelissa. Naispapit eivät saa palvella messuissa. Erimielisyys vietiin kirkkojärjestyksen mukaisesti tuomiokapitulin ratkaistavaksi.

Kapitulin johtopäätösten mukaan kirkko on uskollinen tehtävälleen, kun se pyrkii ykseyteen. Kysymys naispappeudesta on osoittautunut Suomen kirkolle ykseyden näkökulmasta haasteeksi, koska osa sen jäsenistöstä ja jotkin sen puitteissa toimivat järjestöt eivät hyväksy naisen pappeutta.

Yhteenvetona tuomiokapituli toteaa, että sekä juridisesti että teologisesti on selvää, ettei kapitulilla ole perusteita velvoittaa seurakuntia antamaan tiloja kyseiseen käyttöön. Samoin yksiselitteisesti sillä ei ole perusteita kieltää tilojen antaminen, koska sekä juridisiin että teologisiin syihin vedoten luvan myöntämistä voidaan sekä puoltaa että vastustaa.

Tuomiokapituli katsoi, että tilanne ei ole erillistapaus, vaan osa pitkään jatkunutta rajanvetoa siitä, mitkä ovat niin sanotulla perinteisellä virkakannalla olevien kirkollisten järjestöjen ja paikallisseurakuntien välisen yhteistyön pelisäännöt kirkossa.

Oulussa jatkuvat aivan samantyyppiset messut tuomiorovastin ja Oulun piispan tuella.

Asiasta aiemmin: Syrjintää vai ei – myös tätä käsiteltäneen Sley-messuista päätettäessä

Espoonlahden Sley-messut tuomiokapitulin pohdittavaksi

Osa työntekijöistä ei hyväksynyt Espoonlahden Sley-messuja

Piispa Heikka ei salli Espoon naispapittomia messuja

Sleyn erillismessuja Espoossa – moniäänisyyttä vai syrjintää?

Oulun tuomiorovasti hämmästelee Heikan ”inkvisitio-linjaa”

Kirkkoherra pysyy kannassaan – Sley-messut jatkuvat

Naisteologien pj: Oulun ja Espoon messut ovat erillismessuja

Lohjan Sley-messut jatkuvat

Ovatko Sley-messut syrjintää?

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliTyttöjen Kakola sai jättituen kirkolta
Seuraava artikkeliLeppilampi Suomen World Visionin hallituksen johtoon

Ei näytettäviä viestejä