Seurakunnista on kantautunut huolestuttavia päätöksiä Kirkkohallituksen johtavan sielunhoidon asiantuntijan sairaalapappi Virpi Sipolan korviin. Sairaalasielunhoidon virkoja on lakkautettu vedoten taloustilanteen heikentymiseen ja sote-uudistuksen todennäköisesti mukanaan tuomaan hoitopaikkojen yksityistymiseen.
Sipolan mukaan seurakunnat toimivat sairaalapappien virkoja lakkauttaessaan seurakuntalaisten tahdon vastaisesti. Hän vetoaa tilastoihin ja mielipidetutkimusten tuloksiin.
Kirkon tutkimuskeskuksen tuoreimman Gallup Ecclesiastica -tutkimuksen mukaan 85 prosenttia suomalaisista ajattelee, että sairaalapapin läsnäolo sairaaloissa ja hoitolaitoksissa on hyvä tai erittäin hyvä asia.
HUS-kuntayhtymän alueen osastonhoitajille suunnattu laaja kysely osoitti, että myös sairaalan henkilökunta kokee sairaalapappien läsnäolon ja heidän tarjoamansa kokonaisvaltaisen henkisen tuen erittäin tärkeäksi sekä potilaiden että henkilökunnan näkökulmasta.
”On aika ryhtyä julistamaan sairaalasielunhoidon merkityksestä”
Viime vuonna Suomen noin 125 sairaalapappia kävivät 42 219 sielunhoitokeskustelua potilaiden kanssa, 10 888 sielunhoitokeskustelua läheisten kanssa ja 8 992 sielunhoitokeskustelua hoitohenkilökunnan kanssa.
– On aika ryhtyä julistamaan. On vietävä luottamushenkilöille ja muille päättäjille tietoa sairaalasielunhoidon suuresta merkityksestä, Sipola sanoo.
Hän pitää vähintään ongelmallisena ajattelua, jonka mukaan kirkon työntekijöiden ei kuulu tulevaisuudessa tarjota palvelujaan ilmaiseksi yksityisten sairaaloiden ja hoitolaitosten asiakkaille.
– Sote-uudistuksessa yksityistäminen ei tarkoita sitä, että rikkaat vetäytyvät hoitoon yksityisiin laitoksiin. Meillä tulee olemaan alueita, joilla julkinen terveydenhuolto ei ole pelkästään maakunnan liikelaitoksen tuottamaa, vaan palveluja ostetaan myös yrityksiltä, järjestöiltä ja säätiöiltä.
– Toisinaan ihmisillä ei siis ole jatkossa muuta mahdollisuutta kuin hakeutua yksityisten palvelujen piiriin. Kirkko ei saa rangaista näitä kansalaisia. On huolehdittava tasavertaisuudesta.
Kun potilas siirtyy laitoshoidosta kotiin tai kodinomaiseen hoitoon, kirkon työntekijän pitäisi Sipolan mukaan siirtyä mukana. Pienissä yksiköissä ja kodeissa tuen tarve usein korostuu, kun ympäriltä häviää sairaalayhteisö ja tukiverkko pienenee.
– Kohtaaminen ja läsnäolo ihmisten arjessa ovat kirkon sielunhoidon ydintä.
Koska sosiaali- ja terveydenhuollossa on meneillään suuntaus, jossa suuria yksiköitä puretaan, ei nykyinen määrä sairaalasielunhoitajia enää riitä vastaamaan kaikkeen tuen tarpeeseen. Talkoisiin tarvitaan Sipolan mukaan myös vapaaehtoisia, tehtävään koulutettuja seurakuntalaisia.
Oma sairaalapappi voi olla yksityisen hoitolaitoksen kilpailuvaltti
Kirkon rahojen vähetessä yhteistyön ja verkostoitumisen merkitys korostuu. Ammattisielunhoito on Virpi Sipolan mukaan kirkon ydinosaamisaluetta, jonka tarjoaminen voi olla yksityisille hoitolaitoksille myös kilpailuvaltti.
– Meillä on jo yksittäisiä esimerkkejä, kuten Pirkanmaan hoitokoti. Siellä pidetään sairaalapappia niin tärkeänä, että hoitokoti maksaa papin palkan. Toivon tämän ajattelun lisääntyvän.
Toistaiseksi lähes kaikki sairaalasielunhoitajien työ on seurakuntien ja seurakuntayhtymien rahoittamaa. Sairaala tai hoitolaitos tarjoaa ainoastaan työtilan ja työvälineet, kuten puhelimen ja kannettavan tietokoneen.
Sipola toivoo, että maakuntahallinto voisi jatkossa rahoittaa osaltaan sairaalasielunhoitoa esimerkiksi ostamalla terveydenhuollon henkilökunnalle sairaalapapin antamaa työnohjausta. Lisäksi yhä useammat seurakunnat voisivat osallistua yhteistyösopimuksin alueensa sairaalasielunhoidon rahoittamiseen.
Viime vuonna sairaalapapit antoivat terveydenhuollon henkilökunnalle kaikkiaan 3 736 tuntia yksilö- ja ryhmätyönohjausta, mutta palkkakustannuksista vastasivat yksin seurakunnat ja yhtymät. Sairaalapapit vastasivat lisäksi henkilökunnan konsultointipyyntöihin 1 482 kertaa.
”On panostettava myös läheisten saattamiseen takaisin elämään”
Terveydenhuollon uudistuksessa muodostetaan 12 vaativan tason ympärivuorokautisen sairaanhoidon sairaalaa, joissa on noin kymmenen erikoislääkärin henkilökunta valmiudessa ympäri vuorokauden.
Tällaisten sairaaloiden sairaalapapeilta vaaditaan Virpi Sipolan mukaan erityisen rautaista osaamista niin sielunhoidossa, tiimityössä, monimuotoisen hengellisyyden ymmärtämisessä kuin hengellisen ja sosiaalisen tukemisen osa-alueillakin.
Palveluasumisen yksiköissä työskentelevien sairaalapappien osaamisessa puolestaan korostuvat vuorovaikutustaidot ja ymmärrys muistisairaan ihmisen hauraudesta. Omaisille muistisairaus merkitsee usein sopeutumista läheisen persoonallisuuden muutoksiin ja hitaaseen luopumiseen. Tässäkin tarvitaan sielunhoidollista tukea.
– Täydennyskoulutukseen on tärkeää panostaa kaikessa sairaalasielunhoidossa.
Sipola kannustaa seurakuntia laajentamaan sairaalasielunhoitoa tiimityöksi, jossa sairaalapappi voisi tarvittaessa pyytää mukaan tapaamiseen vaikkapa lastenohjaajan, nuorisotyönohjaajan tai perheneuvojan.
– Perhelähtöinen työote on tärkeä. Erityisesti saattohoidossa pitää panostaa myös läheisten saattamiseen takaisin elämään. Eri-ikäisillä potilailla ja omaisilla on erilaisia tarpeita, Sipola toteaa.
Työalarajat ylittävästä yhteistyöstä Sipolalla on hyviä kokemuksia suruleireiltä.
– Yhteistyö rikastaa kaikkien osaamista ja auttaa kohtaamaan asiakkaiden tarpeet entistä kokonaisvaltaisemmin.
Sairaalasielunhoito on muuttunut sairaalasaarnaamisesta eri vakaumuksia ja uskontoja kunnioittavaksi tukipalveluksi. Sairaalapappi tuo oman ammattiosaamisensa hoitotyön moniammatilliseen tiimiin. Keskeistä on kaikkien ihmisarvon kunnioittaminen ja ihmisen hyväksyminen sellaisena kuin hän on.
– Kirkon työntekijä edustaa kuitenkin kaikkialla kristillisiä arvoja ja muistuttaa Jumalan läsnäolosta, Sipola sanoo.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.
***
Ilmoita asiavirheestä