Kirkkovuoden viimeiset pyhäpäivät muistuttavat elämän arvosta ja arvaamattomuudesta. Samalla ne kannustavat vastuun kantamiseen. Kehotus valvomiseen kuulostaa velvoittavalta. Kuka pystyy sen toteuttamaan? Ja miten? Jeesuksen kutsua on vaikea täyttää. Olisiko valvominen sen kuulostelua, minkä aika on juuri nyt?
Valvomiseen tulee uusi näkökulma kun katseen kääntää oman elämän tarkastelusta yhteisöön, olipa se perhe, seurakunta, kotikaupunki tai globaali yhteisö. Parhaimmillaan valvominen johtaa pyrkimykseen vaikuttaa asioihin, lähipiirissä ja maailmanlaajuisesti.
On valvottava niiden puolesta, jotka eivät voi itse puolustaa itseään tai ajaa omia asioitaan. Vanhusten, jotka pitkän elämäntyön tehtyään ansaitsevat hyvää hoivaa ja kunnioittavaa kohtelua. Lasten, jotka jäävät kiireen jalkoihin. Nuorten, joiden hätähuutoja ei kuulla. Sodan ja luonnonmullistusten keskellä kamppailevien lähimmäisten. Luomakunnan, jossa näkyvät ihmisen ahneuden ja ymmärtämättömyyden seuraukset.
Kristuksen maailmanlaajuinen kirkko on kutsuttu valvomaan. Tämä ajatus nousee esiin virsikirjamme hienossa virressä 565: Siis murra kahleet / ja väärä valta! / Suo kukkaan puhjeta oikeuden! Suo, että kirkko / myös yössä valvoo / sovinnon liekkinä kaikkien.
Kun Jeesus kuolemantuskan keskellä pyysi Getsemanen puutarhassa opetuslapsiaan valvomaan ja rukoilemaan, nämä nukahtivat, yksi toisensa jälkeen. Jeesus joutuikin kysymään heiltä: Ettekö jaksaneet edes hetkeä valvoa?
Sama kysymys kohdistuu myös meihin. Anna-Maija Raittila kirjoitti suomentamaansa ruotsalaisen Lars Thurnbergin sanoittamaan virteen 565 vielä kolmannen säkeistön. Sen sanat tuovat toivoa kaikille niille, jotka opetuslasten tavoin nukahtavat silloin kun pitäisi valvoa.
Ja valvo itse, oi Kristus, meissä. / Sanasi ainoa lamppu on. Maailman halki sen loiste kantaa / varmuutta aamun ja auringon.
Kutsut valvomaan
Kuin uni aamun tullen katoamme,
kuin ruoho, joka hetken peittää maan.
Vain tuokion me täällä vaellamme,
ja tänään meitä kutsut valvomaan.
Niin lyhyt vain on aikamme maan päällä,
vaan lahjaasi on päivä jokainen.
Oi Kristus, ole oppaanamme täällä,
niin että saamme viisaan sydämen.
Polvesta polveen olet turvanamme.
Jo olit ennen kuin maa syntyikään.
Ajasta aikaan olet, Jumalamme.
Taas kutsut sukupolvet elämään.
On tuhat vuotta niin kuin yksi päivä,
kuin eilinen se mailleen mennyt on.
On elämämme hengähdyksen häivä,
vaan rakkautesi suuri, pohjaton.
Taas armosi suo ravinnoksi meille,
jos vielä uuteen aamuun johtaa tie.
Sen anna loistaa yöhön eksyneille.
Se pimeimmänkin laakson halki vie.
Ja murheemme jos täällä kauan kesti,
niin anna ilo, joka peittää sen.
Jää rakkaus, se kestää ikuisesti,
ja taivaassa soi laulu kiitoksen.
Pyhäpäivän psalmin 90 1-6, 12-15 pohjalta
Anna-Mari Kaskinen
Kirjoittaja on kirjailija, sanoittaja ja Lastenmaa-lehden päätoimittaja.
VALVOMISEN SUNNUNTAI: Markuksen evankeliumi 13: 33–37
Jeesus sanoo: ”Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee. Kun mies matkustaa vieraille maille ja talosta lähtiessään antaa kullekin palvelijalle oman tehtävän ja vastuun, niin ovenvartijan hän käskee valvoa. Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa. Hän tulee äkkiarvaamatta – varokaa siis, ettei hän tapaa teitä nukkumasta. Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!”
PYHÄN TEKSTIT: 2. Piet. 3:13, Ps. 90:1–6, 12–15, Ps. 130:6, Mal. 3:13–18, Hepr. 3:12–15, Ilm. 22:10–17, Mark. 13: 33–37. Liturginen väri on vihreä. Alttarilla on kaksi kynttilää. Kolehti on seurakunnan vapaasti valittavissa.
Ilmoita asiavirheestä