Sunnuntain evankeliumi: Kirkastusvuorelle ei tehdä majaa

Elämään sisältyy hetkiä, joiden ei soisi päättyvän. Hetkiä, joissa on niin hyvä olla, että se tekee kipeää. Vuosia sitten teimme pitkän venematkan päästäksemme lapsuuteni kesämaisemiin. Matkalla näimme toinen toistaan kauniimpia rantoja. Tuntikausia matkustettuamme tuttu ranta tervaleppineen alkoi häämöttää.

Meitä oli odotettu. Jo kaukaa näin terveydeltään hauraan iäkkään isäni kiiruhtavan iloisesti alas mäkeä keppiinsä nojaten ja serkkujen juoksevan laiturille. Äiti vilkutti verannalta. Tuo hetki on jäänyt mieleeni kuin kuvana taivaasta. Pitkän matkan jälkeen saavumme perille, paikkaan, jossa rakkaamme ovat meitä vastassa. Nyt isä on jo siirtynyt toiselle rannalle.

Ymmärrän hyvin Pietaria, joka toiminnan miehenä halusi rakentaa Kirkastusvuorelle majoja, jotta ainutlaatuinen hetki saisi jatkua mahdollisimman pitkään. ”On hyvä, että me olemme täällä.”

Kirkastusvuorella Jeesus asetettiin historialliseen jatkumoon, hänessä täyttyvät niin laki, jota Mooses edustaa, kuin profeettojen ennustukset, joita edusti Elia.

Mutta Kirkastusvuorelta laskeuduttiin arkeen. Jeesuksen ja opetuslasten työ oli vielä kesken. Päivän teksti päättyy lauseeseen: ”Kun he katsahtivat ympärilleen, he eivät enää nähneet siellä ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.”

Kaikki muut poistuvat näyttämöltä yksi kerrallaan. Niin oli silloin ja niin on nyt.

Vain Jeesus jää.

Kirkastusvuorelle ei tehdä majaa

1. Kolmikko Jeesusta seurasi,

matkansa vuorelle johti.

Johannes, Jaakob ja Pietari

kulkivat huippua kohti,

vaan aavistaa saattoiko heistä kukaan

mitä on lähteä Jeesuksen mukaan?

2. Äkkiä Kristus niin kirkkaana

ylähäällä vuorella hohti.

Saapuvat Mooses ja Elia.

Pietari mielessään pohti:

Majoja jospa hän rakentaisi,

vuorella viipyä vielä saisi.

KERTOSÄE:

Kirkastusvuorelle ei tehdä majaa,

kun lähdet seuraamaan Vapahtajaa.

Usein hän vie sinut tutulta tieltä

ihmisten vierelle yöhön,

jossa et ymmärrä kieltä, et mieltä,

sinne hän kutsuu työhön.

3. Et näe Moosesta vuorella,

Eliaa pilvien päällä.

Rukoillen voi tietä kulkea,

Kristusta seurata täällä,

ja vaikka ei reittiä arvattukaan.

hyvä on lähteä Jeesuksen mukaan.

4. Vaella Jeesuksen seurassa

maailman kipuun ja vaivaan,

päivinä keveinä, raskaina,

rinnassa toivoa taivaan,

ja vaikka ei tie heti avaudukaan,

hyvä on lähteä Jeesuksen mukaan.

Kirkastussunnuntai on aiheeltaan ”Kirkastettu Kristus”.

Tekstit: Hab. 3:4, Ps. 97:1–2, 5–6, 10–11, Ps. 97:12, 2.Moos. 3:9–15, Ilm. 1:9–18, Mark. 9:2–8.

Liturginen väri on valkoinen.

Alttarilla on neljä kynttilää.

Kolehti on seurakunnan valittavissa.

9. sunnuntai helluntaista on aiheeltaan ”Totuus ja harha”.

Tekstit: Ps. 51:8, Ps. 92:5–10, 13–16, Ps. 71:16, 1. Kun. 18:21–26, 36–39, Hepr. 4:1–2, 9–13, Matt. 7:13–14.

Liturginen väri on vihreä.

Alttarilla on kaksi kynttilää.

Kolehti on seurakunnan valittavissa.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKatso tästä tulevat hartaudet ja jumalanpalvelukset radiossa ja tv:ssä
Seuraava artikkeliUusi globaali kyselytutkimus vahvistaa suuret erot uskonnollisuudessa – kristinusko heikentyy Z-sukupolvessa, islam ja hindulaisuus taas vahvistuvat

Ei näytettäviä viestejä