Kaikki nämä vuodet, kun olen saarnannut, että Jumalan luokse ei kiivetä, sinne pudotaan! Kaikki nämä vuodet, kun olen saarnannut, että Jumalan luokse löytää köyhä, ei rikas! Ja sitten on edessäni Sakkeus, joka kiipeää puuhun, on rikas ja iloinen. Körttiläisyyteen taipuvainen sieluni vaikertaa tekstin vaikeuden edessä. Sakkeus on kerta kaikkiaan vähän liikaa.
Kyllähän Sakkeuksenkin oli tultava lopulta alas, vaikka hän yritti lähestyä Jumalaa kiipeämällä. Jeesus otti hänet vastaan alhaalla. Mutta ilo jää vielä ongelmaksi. Mistä me tiedämme, että Sakeus oli iloinen vasta sitten, kun näki Jeesuksen. Tyyppi, joka sen lisäksi, että on sutki, juoksee, kiipeää ja pomppii puista alas, on juuri sellainen hermoille käyvä.
SAKKEUS VAIKUTTAA Pietarin sukulaissielulta. Aina vähän överi reaktio tilanteeseen kuin tilanteeseen. Nelinkertaisesti takaisin? Puolet omaisuudesta köyhille? Sakkeus herättää naiiviudellaan kaiken kyynisyyteni esille ja samalla puren huultani. Eikö tämä pienenpieni mies muistuta muitakin pienenpieniä ihmisiä, lapsia ja lapsenomaisia.
Olin kerran hautajaisissa, jonne hieman myöhässä saapui eräs nainen. Hän oli pukeutunut mustiin ja eläytyi liikuttuneena puheisiin. Jotakin outoa tilanteessa oli.
Pian kävikin ilmi, että kukaan omaisista ei tuntenut tätä naista ja he katselivat kummissaan, kuka hän mahtaa olla. Paikalle käveli kokenut pitopalveluyrittäjä, joka sanoi ”tulehan jo pois sieltä.”
Nainen näytti pettyneeltä mutta nousi ylös, ja yrittäjä saatteli hänet ulko-ovelle. Nainen hyvästeli väen kohteliaasti. Ymmärsimme, että kyseessä oli kuokkavieras.
Nainen oli innokas, paneutunut ja kaipasi keskellä tapahtumaa.
JOTAKIN VIATONTA ja sydäntäsärkevää tässä vieraisiin hautajaisiin ujuttautumisessa oli – ja yhtä kauniisti kuin Jeesus hoiti Sakkeuksen, pitopalveluyrittäjä selvitti hänelle kenties jo hyvin tutun tilanteen.
Hienosti tässä ajassa toteutui se, mistä korinttilaiskirjeessä sanotaan: Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Ne ihmiset, jotka toimivat vähän hullunkurisesti, joilla on erityinen tarve kokea ja nähdä hyvää, ovat lopulta kaikista viisaimpia. Pienuus, syntisyys, rikkaus, kyseenalainen maine tai muistisairaus eivät ole esteenä, kun kutsu sydämessä liekehtii. Ja kutsun antanut vastaa ylenpalttisella tavalla.
Satu Kreivi-Palosaari
Kirjoittaja on Haagan seurakunnan pappi, toimittaja ja ämmi.
Ilmoita asiavirheestä