On ihastuttavaa makustella sanaparia ”monet uskoivat”. Samarialainen nainen on nyt omiensa joukossa ja edellisviikon evankeliumissa ollut ihastuttavan suora Sykarin kaivokohtaus jatkuu samalla lahjomattomalla tyylillä. ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.” Reipasta ja rouheaa. Takana on liuta epäonnistuneita ihmissuhteita ja niistä paljastuminen, mutta tämä reipas ihminen ei ole moksiskaan. Hän ei aio jäädä tuleen makaamaan, nyt on tapahtunut jotakin vielä suurempaa. Hän on kohdannut Jeesuksen!
Joka ikinen muistaa, kuinka ärsyttävää oli, etenkin lapsena, että toiset eivät uskoneet, jos oli nähnyt tai kokenut jotakin tosi ihmeellistä. Ne kerrat taas, kun koki syvällä tavalla, että minua uskotaan, ovat painuneet tärkeinä hetkinä mieleen.
Lapissa kotikylässämme puhuttiin arkisesti ja paljon uskoon tulemisesta. Aina silloin tällöin joku oli ”vissiin tullu uskoon”. Ei haitannut, vaikka tämä tapahtui saman ihmisen kerralla monta kertaa. Elämässähän tuli koettelemuksia. Ja samaan aikaan me kaikki tietysti olimme kristittyjä.
Tämä pietistinen ja ”tavallinen” uskovaisuus elivät tyytyväisenä rinnakkain, eikä Luojan töihin haluttu kajota. Jos jollakin oli jokin erityinen kokemus, niin sepä hienoa, mutta ei se vaatimus ollut, eikä kokijan odotettu tai toivottu varsinaisesti kailottavan asiaansa.
Kun itse havahduin uudenlaiseen hengellisyyteen kolmekymppisenä ja siitä takellellen kerroin siskolle ja vanhemmille, he uskoivat, että elämässäni oli tapahtunut jotakin, vaikka kaikki oli silti ennallaan. Se oli minulle tärkeää. Monesti ajattelin, että heidän uskonsa Jumalaan oli niissä hetkissä suurempaa kuin minun.
Evankeliumissa on se toinen joukko, johon liittyvät kaikki myöhemmät naulanjälkien pyytäjät. Heidän täytyy itse kuulla Jeesuksen ääni. Sillekin porukalle näyttää olevan tilaa.
Henki kulkee joskus pappirievun kautta
Pappina vajoan joskus itsesääliin. Että syntyyköhän näiden minun porinoiden seurauksena kuulijoissa yhtään uskoa? Henki kulkee missä tahtoo, mutta että joskus jopa pappirievun kautta? Ehkä on paras mennä kahden taktiikan mallilla; puhua itse mahdollisimman hyvin ja jättää tilaa Jeesukselle puhua. Siksi hiljaisuus on niin tärkeää.
Minua pyydettiin kerran erääseen tilaisuuteen todistamaan. Tämä tapahtui aika pian hengellisen uushavahtumiseni jälkeen. Puhuin iloisesti Jeesuksesta ja tilaisuuden jälkeen nautin makoisat hermosavut pihalla. Tiukkailmeinen nainen marssi luokseni ja osoitti sätkää tuikeasti. – Etkö ole ymmärtänyt, että tuon olisi pitänyt jäädä? – Jeesus ei aloita suupielestä, olin jo oppinut selostamaan iloisesti, – nimittäin meikäläisen tapauksessa.
Nainen marssi tiehensä yrmeänä. Iloiset todistajat ovat aina ärsyttäneet toisia. Suuri lahja mitätöidään hetkessä ihmisenkokoiseksi pienisieluisuudeksi.
Oliko pakko alleviivata samarialaiselle naiselle, että ”emme usko vain sinun puheesi perusteella”? Uskokoot, mistä syystä hyvänsä, pääasia, että vihdoin uskovat.
Kirjoittaja on Haagan seurakunnan pappi ja toimittaja.
<
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä