Kun Kotimaa perustettiin vuonna 1905, Suomi oli vielä osa Venäjää ja luterilainen kansa eli ortodoksisen tsaarin aikaa. Ortodoksikirkon vaikutus oli kuitenkin maassa varsin pieni, vaikka sitäkin pyrittiin käyttämään venäläistämisen välineenä.
Suomi oli 1900-luvun alussa uskonnollisesti hyvin yhtenäinen. Kirkon asema oli edelleen vahva, vaikka jo 1800-luvun puolella oli alkanut erilaisten kristillisten ”ulkokirkollisten vaikutteiden” maihinnousu. Taustalla vaikuttivat myös neljä suomalaista herätysliikettä – rukoilevaisuus, lestadiolaisuus, evankelisuus ja herännäisyys – jotka kaikki ammensivat kukin omalla tavallaan saksalaisesta pietismistä, joka korosti henkilökohtaista uskonelämää. Herätysliikkeet olivat myös enemmän tai vähemmän kirkollistuneet.
Merkittävä osa muistakin 1800-luvun usein yhdistyslähtöisistä vaikutteista, kuten diakonian uudet toimintamuodot ja lähetystyön tulo kirkkoon, oli kanavoitumassa osaksi kirkon omaa toimintaa. Myös vapaakirkolliset virtaukset yrittivät aluksi löytää jalansijaa valtakirkon sisältä.
Kotimaan synty liittyy Suomeen rantautuneisiin uusiin virtauksiin, mutta ei niinkään kristillisiin virtauksiin kuin yhteiskunnallisiin ajatuksiin ja aatteisiin, joita olivat esimerkiksi liberalismi ja luonnontieteellisen tutkimuksen läpimurto. Myös sosiaalidemokraattinen puolue koettiin kirkon piirissä uhkana, varsinkin kun se ilmaisi Forssan ohjelmassa 1903 halun erottaa kirkko ja valtio.
Muutoinkin kirkossa koettiin kipeästi, että sitä haastetaan eri puolilta. Kristillinen maailmankuva ei ollut enää itsestäänselvyys. Yhtenä vastaliikkeenä kirkkoa haastavalle radikaalille sosiaalidemokratialle perustettiin Suomen Kristillinen Työväenliitto, joka toimi 1920-luvun alkupuolelle myös eduskuntapuolueena.
Vapaakirkollisuus haastaa
Kotimaa syntyi keskelle aatteiden ja virtausten ristiaallokkoa kristillis-yhteiskunnalliseksi lehdeksi pitämään esillä kirkon sanomaa ja merkitystä, sekä luovimaan ajan aatteiden aallokossa.
Kirkon elämässä 110 viime vuoden aikana ei ole juurikaan ollut tyveniä jaksoja, jolloin ei jokin ulkomailta lähtöisin ollut aate, näkökulma, toimintamuoto, teologinen oivallus tai hengellinen perinne olisi haastanut kirkkoa ja sen seurakuntia. Osa virtauksista on ollut ylätason toimintaa, osa on jalkautunut hyvin tiukasti paikallistasolle.
Tyypillistä on ollut, että samanaikaisesti vaikuttaa monia, toisilleen jopa vastakkaisia suuntauksia. Näin oli varsinkin 1960-luvulla, jolloin samaan aikaan korostuivat radikaali yhteiskunnallisuus ja herätyskristillinen raamatullisuus. Molemmat toimivat kirkon sisällä ja olivat seurakuntalaisten elämää mullistavia asioita.
Kotimaa sai välittömästi perustamisensa jälkeen maistaa ajan pärskeitä eli uusia kristillisiä vaikutteita, sillä lehden ensimmäinen päätoimittaja Pekka Brofeldt, sittemmin Aho ja kirjailija Juhani Ahon veli, oli näkemyksissään allianssihenkinen eli yleis- ja herätyskristillinen. Hänen hartaudellinen linjansa aiheutti ristiriitoja yhteiskunnallisempaa ja kirkollisempaa otetta toivovien lukijoiden keskuudessa. Sittemmin Brofeldt erosi päätoimittajan paikalta ja hänestä tuli yksi helluntailiikkeen perustajista Suomessa.
Helluntailaisuus kasteoppeineen ja karismaattisine ilmiöineen on elänyt kirkon ulkopuolella, mutta on ajoittain saattanut haastaa luterilaisten paikallisseurakuntien ihmisiä pohtimaan kastenäkemyksiään.
Vapaiden suuntien ansiosta suomalaista kristillisyyttä ovat vuosien saatossa elähdyttäneet toinen toistaan värikkäämmät saarnamiehet massatilaisuuksineen, esimerkiksi Billy Graham vuonna 1987. Suurelle yleisölle tutuksi tuli myös Niilo Ylivainio, joka aloitti uudenlaiset rukouskokoukset 1977. Ylivainio ilmiöineen puhutti myös luterilaisessa kirkossa.
Neljä koria
Uskonnot Suomessa -tietokannassa on noin tuhat kristillistä ryhmää, yhdistystä, seurakuntaa tai kirkkokuntaa. Osa niistä toimii omissa piireissään, mutta osa on sellaisia, että niiden toiminta ja perusajatukset ovat saaneet vastakaikua myös kirkon ja seurakuntien sisällä. Tavallinen seurakuntalainen Pihtiputaalla tai Helsingin Malmilla saattaa törmätä esimerkiksi Healing Roomiin tai Cursilloon.
Kristilliset vaikutteet ja virtaukset voidaan jakaa karkeasti ottaen neljään kokonaisuuteen, neljään koriin.
1 Herätystä ja opillisuutta korostaviin liikkeisiin
2 Karismaattisuutta ja vapaata hengellisyyttä korostaviin liikkeisiin
3 Spiritualiteettia ja yhteistä perinnettä korostaviin liikkeisiin
4 Yhteiskunnallisuutta ja oikeudenmukaisuutta korostaviin liikkeisiin
Käytännössä kaikkien uskonnollisten liikkeiden takaa löytyy ulkomailta tulleita virtauksia ja vaikutteita, toteavat suomalaisen uskon juurista viime aikoina kirjoittaneet Teemu Kakkuri ja Hannu Nyman.
Vaikutteita on tullut Keski-Euroopan, erityisesti Saksan, ja Pohjoismaiden lisäksi myös Venäjältä. Viime aikoina virtauksia on tullut varsinkin Yhdysvalloista, mutta myös kaikilta mantereilta Afrikkaa, Australiaa ja Aasiaa myöten.
Kakkuri kirjoittaa hengellisistä virtauksista kirjassaan Suomalainen herätys, ja päätyy toteamaan, että Suomessa ei ole keksitty mitään uutta.
Nyman puolestaan syväluotaa suomalaisen kristillisyyden taustoja kirjassaan Vieraiden varassa. Hän kirjoittaa, että uskomme juuret ja hengelliset siunaukset ulottuvat syvälle maamme rajojen ulkopuolelle.
Niin kuin kristinusko on Suomessa alun perin tuontitavaraa, samoin ovat myös lukuisat hengellisiä löytöjä, opillisia linjauksia tai uudistavia työmuotoja tarjoavat yhdistykset ja liikkeet. Suomessa tästä tuontitavarasta on tehty omanlainen rakennelma ja todellisuus. Kaikki ”Amerikan herkku” ei ole maahamme juurtunut.
Suomalaisina kirkollis-hengellisinä innovaatioina voidaan pitää vain rippikoululeirejä ja Tuomasmessua, jotka nekään eivät ole yksin suomalaisista ainesosista tehtyjä. Varsinkin Tuomasmessu on toimivaksi saatu kokoelma jopa vastakkaisia virtauksia, kuten rukouspalvelu ja korkeakirkollisuus, hiljaisuus ja rytmimusiikki.
Viidesläisyys keikuttaa venettä
Herätystä ja opillisuutta korostavat vanhemmat suuntaukset ovat neljä perinteistä herätysliikettä, joiden synty ajoittuu 1700- ja 1800-luvuille. Niiden vaikutus on jatkunut vahvana ja jatkuu edelleenkin.
Näitä nuoremmat, merkittävät liikkeet ja järjestöt kuuluvat niin sanottuun viidenteen herätysliikkeeseen. Ne edustavat uuspietististä teologista näkemystä, jossa korostuvat henkilökohtainen usko, uskonratkaisu, Raamatun arvovallan korostaminen, opillisuus, tunnuksellisuus sekä klassisen kristinuskon nimellä tunnettu itseymmärryksen viitekehys.
Viidesläisyys syntyi ennen sotia, mutta levisi varsinkin sen jälkeen. Usein on ajateltu että viidennen herätysliikkeen kahta pääuomaa edustavat Kansan Raamattuseura ja Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys. Ensin mainittu syntyi sota-ajan herätysten seurauksena 1945. Se on nykyisin luonteeltaan avoimempi ja vähemmän opillisesti jäseniään sitova kuin Kansanlähetys. Se myös suhtautuu esimerkiksi naispappeuteen myönteisesti.
Kansanlähetys puolestaan syntyi 1967 ja korosti nimensä mukaisesti lähetystyötä. Lähetys ja Raamattu ja tunnustus ovat nykyisellä Kansanlähetyksellä keskiössä. Järjestö on tiukka suhteessaan naispappeuteen ja on profiloitunut konservatiivisen kristinuskon tulkinnan linnakkeeksi.
Viidesläiseen leiriin lasketaan kuuluviksi myös Suomen Raamattuopisto, Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys, Lähetysyhdistys Kylväjä ja Medialähetysjärjestö Sanansaattajat.
Evankelisuus ja varsinkin Suomen Luterilainen evankeliumiyhdistys ovat löytäneet viidesläisyyden konservatiivisessa valtauomassa hengenheimolaisuuden. Kumpikin liike on vuotanut kannattajia uusiin jumalanpalvelusyhteisöihin, joita leimaa tunnustuksellisuus ja naispappeuden poissaolo.
Opillisuuden ja tunnustuksellisuuden korostamista arvostavat ovat löytäneet tiensä Lähetyshiippakuntaan ja sen jumalanpalvelusyhteisöihin, joista suurin osa kuuluu Luther-säätiöön. Lähetyshiippakunnan ensimmäinen piispa Matti Väisänen oli Kansanlähetyksen keskeinen työntekijä, nykyinen piispa Risto Soramies puolestaan Kansanlähetyksen pitkäaikainen lähetti Saksassa ja Turkissa ennen kuin ryhtyi kirkon ulkopuolisen tunnustusyhteisön piispaksi.
Rukousta ja kokemuksia
Karismaattisuus on totuttu liittämään helluntailaisuuteen tai ylipäätään vapaisiin suuntiin. Kuitenkin samoja asioita painottavia järjestöjä on myös kirkon sisällä, näistä suurimpana Hengen uudistus kirkossamme. Sen kokoontumisissa on samoja ilmiöitä kuin helluntaiherätyksen rukouskokouksissakin: rukousta, ylistystä, sairaiden puolesta rukoilemista, karismaattisia ilmiöitä, kuten käsien päälle panemista ja kaatumisia.
Luterilaisen kirkon piirissä on ollut kolme pitkän linjan rukoilijaa ja sairaiden puolesta rukoilijaa. Lehtori Ulla-Christina Sjöman on järjestänyt 1970-luvun lopulta vähäeleisiä rukoustilaisuuksia Helsingissä pääasiassa Munkkivuoren kirkossa.
Seppo Juntunen aloitti rukousillat Helsingissä toimiessaan Alppilan seurakunnassa pappina. Hän sai työparikseen ekonomi Pirkko Jalovaaran, ja kaksikko kiersi vuosikausia Suomen kirkoissa pitämässä rukousiltoja. Sittemmin heidän tiensä erosivat ja kumpikin on kiertänyt tahoillaan. Jalovaara on viime aikoina ollut julkisuudessa sekä julistuksensa sisällön että rahankeräykseen liittyvien epäselvyyksien vuoksi.
Paljolti Juntusen kaltaisena alkoi myös Nokian kirkkoherra Markku Koiviston toiminta. Paljon julkisuudessa olleet rukouskokoukset saivat kuitenkin värikkäämmän ja rajumman luonteen. Koivisto ajautui kirkon ulkopuolelle ja perusti Nokia Mission.
Alkuperäinen Nokia Missio jakautui 2012 kahtia, kun sen pohjalta syntynyt Nokia Missio Church otti nimekseen Uuden toivon seurakunnat. Nokia Missio ry jatkaa toimintaansa nimellä Missiomaailma.
Kolmannen korin liikkeiden kirjoon kuuluu myös 1990-luvun puolivälissä julkisuudessakin paljon ollut nauruherätys eli Toronton herätys. Suomeen sen vaikutus tuli vahvasti Lontoossa sijaitsevan anglikaanisen Holy Trinity Brompton -seurakunnan kautta, jossa syntyivät myös Alfa-kurssit.
Ylitse karsinoiden ja rajojen
Hengen uudistus kirkossamme -liikkeen toiminnanjohtaja, pastori Marko Huhtala sanoo, että usein uuskarismaattisia kristillisiä liikkeitä yhdistäviä teemoja ovat Israel, ylistys, parantumisrukoukset, rahankeruu ja voimakas yhteisöllisyys.
Huhtalan mukaan kirkkokuntien rajat ylittävä evankelikaalisuus – amerikkalainen herätyskristillisyys – noudattaa perinteisempiä uskonkäsityksiä. Keskeisiä piirteitä ovat henkilökohtainen kääntymys, Raamattu- ja ristikeskeisyys, evankeliointi, Pyhän Hengen voima sekä yhteisön merkitys kristittynä kasvamisessa.
Vapaata hengellisyyttä korostaviin liikkeisiin kuuluu karismaattisuuden lisäksi myös kirkkokuntien rajoja ylittävä ajattelu ja toiminta. Allianssi- eli yleiskristillisyys yhdistää herätyksestä ja raamatullisuudesta innoittunutta joukkoa ja verkostoja. Muiden muassa perinteiset NNKY- ja NMKY-liikkeet sekä uudempi Evankelinen Allianssi ovat lähtökohdiltaan tämän suunnan järjestöjä, vaikka toiminnaltaan hyvinkin erilaisia.
Hiljaisuutta ja patikointia
Sana spiritualiteetti saattaa kuulostaa jopa pelottavalta. Kenellä sellainen muka on, joillain pyhimyksillä ja mystikoilla ehkä. Mutta kyse ei ole sen kummallisemmasta asiasta kuin hengellisestä elämästä ja tietoisuudesta siitä.
Spiritualiteetin korostuksesta ja hengellisistä perinteistä ammentavat esimerkiksi retriittiliike, Hiljaisuuden ystävät, taizelaisuus, kelttiläinen kristillisyys ja Iona-liike. Tämän ajattelun keskeisiä maahantuojia on ollut Anna-Maija Raittila, jonka edustama hengellisyys on käytännön ekumeniaa. Hän osoitti kuinka erilaisista perinteistä voidaan ammentaa.
Virallinen ekumeenisuus eli kirkkojen välisen ykseyden etsintä on piispatason hommaa, eikä tavallinen seurakuntalainen pääse siihen juuri osallistumaan. Mutta käytännöllinen ekumenia ei tunne rajoja. Ikoni kelpaa seinäkoristeeksi luterilaiseenkin kotiin, suomalainen turisti voi vahingossa käydä ehtoollisella katolisessa kirkossa. Ehtoollisvieraanvaraisuus ja sydänten ekumenia leviävät.
Hiljaisuuden liikettä on jopa nimitetty kirkkomme nuorimmaksi herätysliikkeeksi. Retriittien kanssa samasta hengellisestä maisemasta nousee myös pyhiinvaelluksen suosio. Katolisen maailman vaellus Santiago de Compostelaan kiinnostaa myös ihan tavallisia luterilaisia. Aiheesta on ilmestynyt suomeksi jo useita kirjoja.
Spritualiteetin liike ammentaa paljon kirjallisuudesta. Esimerkiksi katolisen mystiikan maailma avautui Suomessa toden teolla vasta 1970- ja 1980-lukujen taitteessa kun professori Seppo A. Teinonen alkoi kouluttaa teologeja ymmärtämään mystiikkaa, ja sen klassisia teoksia alettiin suomentaa Hengen tie -sarjassa.
Spiritualiteetin korostuksen myötä suomalainen hengellisyyden maisema on avartunut, laajentunut ja saanut paljon uusia vaikutteita. Yksityisellä tasolla vaikutteita otetaan sieltä mistä hyvältä tuntuu, ortodoksinen hengellinen viisaus kelpaa siinä missä Hildegard Bingeniläisen näkymaailmakin. Ruotsista meille ovat tulleet suositut kirjailijat kuten Wilfrid Stinissen spiritualiteetteineen ja Martin Lönnebo rukoushelmineen.
Vapautusta, politiikka ja ekologiaa
Kaikki luokittelut tekevät jossain kohdin väkivaltaa ilmiöille, joita sen sisään yritetään sulloa. Tämä pätee erityisesti hengellisten virtausten neljännessä korissa, johon kuuluvat yhteiskunnallisuutta ja oikeudenmukaisuutta korostavat liikkeet. Niihin voidaan laskea niin Kristillisdemokraattinen puolue kuin vapautuksen teologiankin. Kummassakin on kyse siitä, että kristinuskon perinne- ja arvopohjalta voidaan vaikuttaa ihmisten elin- oloihin niitä parantaen. Luonnollisesti lähtökohta ja käytännön toteutukset voivat olla hyvinkin kaukana toisistaan.
Yhteiskunnallisuus ja oikeudenmukaisuus ovat olleet läsnä erilaisissa diakonisissa toiminnoissa, kirkon yhteiskunnallisessa työssä, kristillisessä työväen liikkeessä ja nykyisessä HelsinkiMissiossa, vaikka toiminnanjohtaja Olli Valtonen sanookin, ettei järjestö nykyisellään ole uskonnollinen vaan sosiaalinen. Mallia toiminnalleen HelsinkiMissio on hakenut Ruotsista. Diakoninen näkökulma on vahvasti esillä italialaisen Sant´Egidio-yhteisön ajatuksissa, joita on kuultu viime vuosina myös Suomessa.
Kirkollista liikehdintää ei siis tarvitse katsoa vain yksilön hengellisen elämän tai kilvoittelun näkökulmasta. Usko avautuu ulospäin ja ihmiset rakentavat yhteistä maailmaa.
Tähän suuntaukseen kuuluvat myös kehitysmaa-asioita esillä pitävät ryhmät, kuten Changemakerit. Kirkon Yhteisvastuukeräys on ilmiönä osa diakonista ja omia rajoja laajentavaa toimintaa. Niin ikään ekoteologia voidaan laskea neljännen korin liikehdinnäksi.
Vanha muoto ja modernit arvot
Miksi uskonnollisia liikkeitä rantautuu Suomeen jatkuvalla syötöllä? Miksi niitä syntyy niin paljon? Mihin niitä tarvitaan?
Tutkija Jussi Sohlbergin mukaan uskonnolliseen liikehdintään vaikuttaa yhteiskuntien muutos, olivat muutokset sitten poliittisia, sosiaalisia, ekologisia tai vaikka teknologisia. Poliittisen radikalismin ja vastakulttuurin eräs muoto oli hippi-liike, jonka piiristä nousivat Jeesus-hipit 1970-luvun alussa. Jeesus-liike oli aikansa hengellistä nuorisokulttuuria, joka ilmensi populaarikulttuuria ja halusi luoda vaihtoehtoja perinteisille kirkollisille toimintatavoille. Liike oli kuitenkin samalla teologisesti konservatiivinen ja edusti herätyskristillisyyttä.
Yksi Jeesus-hippiliikkeen Suomeen tuojista oli Leo Meller, joka tunnetaan paremmin Patmos Lähetyssäätiön pitkäaikaisena toiminnanjohtajana sekä evankelikaalisen ja lopun aikoja korostavan ajattelun äänitorvena.
Sohlbergin mukaan uskonnosta etsitään muualta yhteiskunnasta kadonnutta yhteisöllisyyttä.
Englantilainen uskontososiologi Gordon Lynch luonnehtii erästä uskonnollisuuden muutosta progressiiviseksi hengellisyydeksi. Se nousee pyrkimyksestä löytää hengellisiä muotoja, jotka sopivat yhteen modernien arvojen ja tieteellisen tiedon kanssa ja vastaavat ekologiseen kriisiin.
– Tässä hengelliseen kaipuuseen liittyvät demokratian ydinarvot, kuten tasa-arvo, suvaitsevaisuus, yksilöllisyys ja naisten itsemääräämisoikeudet, Sohlberg selittää.
Netistä henki ja elämä
Kotimaan 110-vuotinen historia on ollut myös hengellisistä liikkeistä, järjestöistä ja herätyksistä raportoimista. Joitain liikkeistä on lehdessä nostettu ja niissä on nähty merkityksellisyyttä sekä kirkolle tarpeellista uudistushenkeä. Toisia virtauksia puolestaan on kritisoitu esimerkiksi opillisesta jäykkyydestä tai yhteiskunnallisen näkemyksen puutteesta.
Aikana, jolloin maailma oli pienempi ja kaukaiset maat oikeasti kaukaisia, hengelliset vaikutteet kulkeutuivat maasta toiseen hitaammin, mutta sitkeästi. Nyt kun verkko on tehnyt maailman pienemmäksi, vaikutteet liikkuvat nopeasti, jopa salamana. Ihmiset myös matkustavat ja osaavat kieliä.
Uusiin uskonnollisiin ryhmiin ja liikkeisiin pääsee tutustumaan paikan päällä maailman toisella puolella vaikka huomenna – sen kuin tilaa netistä lennon ja on kohta jo uuden kiinnostavan hengellisen oivalluksen äärellä.
Kuvat: Olli Seppälä ja Matti Karppinen
Kirjoitus on julkaistu 23. huhtikuuta ilmestyneessä Kotimaassa.
Ilmoita asiavirheestä